Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Kotiläksyt kuntoon ja Kaliforniaan


    Kotiläksyt pitää tehdä, tarinan täytyy olla kiinnostava ja apua on osattava pyytää. Tredean isännöimässä Business in California -tilaisuudessa paneuduttiin käytännönläheisesti Yhdysvaltain markkinoilla menestymisen edellytyksiin.

    Käyntikortit vaihtoivat omistajaa tiiviiseen tahtiin jo Business in California -tilaisuuden alkuvaiheessa samalla, kun osallistujat valmistautuivat kuuntelemaan, mitä mahdollisuuksia Kalifornia tarjoaa suomalaisyrityksille ja millaisia eväin Yhdysvaltain valloitukseen kannattaa lähteä.

    Varsinaisen ohjelman avasi Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy:n toimitusjohtaja Harri Airaksinen. Hänen mukaansa tilaisuus sopii hyvin Tampereen kaupunkiseudun elinkeinopoliittisiin linjauksiin.

    – Digitalisaatio ja kansainvälistyminen ovat juuri ne keinot, joilla luova tuho käännetään Tampereen kaupunkiseudulla luovaksi uhoksi, Airaksinen totesi.

    Stefan Lindström
    ”Tiedon arvo lisääntyy sitä jaettaessa.” Suomen Los Angelesin pääkonsuli Stefan Lindström jakoi kuulijoilleen keskeiset neuvot Yhdysvaltain markkinoiden ymmärtämiseen.

    ”Kattomaani” – sitä suomalaisyrityksen edustajan ei pidä missään nimessä olla, kun hän lähtee vienti mielessään Yhdysvaltoihin. Kattomaani on Suomen Los Angelesin pääkonsulin Stefan Lindströmin mukaan henkilö, joka saapuu vähän kattomaan, mitä Yhdysvalloissa voisi olla, eikä todennäköisesti saa reissustaan kovin paljon irti.

    – Kotiläksyt on tehtävä ja tavoite asetettava. On oltava kirkas mielikuva siitä, mitä lähtee kattomaan. Yhdysvallat on maailman suurin talous, ja jokainen vientiyritys löytää sieltä varmasti kohteen, kun osaa hakea, Lindström sanoo.

    Dataa, ei mutua, korosti myös joulukuussa Piilaaksosta työskentelyjaksolta palannut Campwiren toimitusjohtaja Henri Liljeroos. Myynnin ja markkinoinnin pohjaksi on syytä kerätä järjestelmällisesti dataa parhaista asiakkaista. Isolla markkina-alueella se on erityisen tärkeää.

    – Näin pystyy löytämään asiakaskunnan, jolla on riittävästi yhtenäisiä piirteitä, ja markkinoimaan kohdennetummin, Liljeroos sanoo.

    Lindström lisää tähän vielä hinnoittelun: hyvällä markkinatutkimuksella voi löytää maksuhaluisimmat asiakkaat ja pyytää tuotteestaan tai palvelustaan parempaa hintaa.

    Tomi Terentjeff Mustakarhu

    Tarina on Yhdysvalloissa äärimmäisen tärkeä. Lindströmin mukaan teknologialla pitää olla tarina, joka on kiehtova ja raflaavakin.

    – Kaikkia kiinnostaa se, mitä tuote tekee ja miten sillä tehdään lisäarvoa, Lindström sanoo.

    Tarinan merkitystä korosti myös Mustakarhun vetäjä Tomi Terentjeff. Pääomasijoittajien huomion herättää tarina, joka kertoo miten joku on aktiivisesti tekemässä muutosta. Vaatimattomuus ei näissä piireissä kaunista.

    – Pitää uskaltaa laittaa isoja visioita ja isoja tarinoita. Oma viesti rohkeasti ja suorastaan röyhkeästi esille, Terentjeff kannustaa.

    verkostoituminen
    Tilaisuuden käytännön neuvoja verkostojen rakentamiseen: kun käyntikortit on vaihdettu ja keskustelu avattu, seuraavana päivänä pitää lähettää jokaiselle uudelle kontaktille viesti.

    Muista pyytää apua ja kysyä neuvoja. Tämä kehotus toistui Business in California -tilaisuuden puheissa useita kertoja. Viisi minuuttia sopivan henkilön puheilla voi säästää viiden työpäivän verran aikaa, eikä kaikkien Yhdysvaltain markkinoille lähtijöiden tarvitse käydä läpi samoja karikoita.

    – On suomalaisia yrityksiä, joilla on jo kokemusta ja näkemystä, ja niiltä saa varmasti kysymällä apua. Isoilla markkinoilla parhaita kavereitasi ovat suomalaiset kilpailijasi – yhden menestys auttaa kaikkia, Lindström sanoo.

    Suomen Los Angelesin pääkonsulaatin toiminta keskittyy Kaliforniaan ja toimipiiri kattaa Yhdysvaltain 13 läntisintä osavaltiota. Pääkonsulaatti auttaa suomalaisyrityksiä menestymään Yhdysvalloissa, joten avun ja neuvojen tarvitsijalle se on oikea osoite.

    – Sen takia me siellä olemme ja rakennamme verkostoja. Yksi pyyntö meillä tosin on: älkää tulko sinne teitittelemään, tulkaa ihan rennosti, Lindström sanoo.

    Yhdysvaltain poliittinen tilanne askarrutti Business in California -tilaisuuden yleisöä. Suomen Los Angelesin pääkonsuli Stefan Lindström kertoi, että epätietoisuus on tällä haavaa ongelma amerikkalaisille yrityksille, mutta tuskin suomalaisille. Sen ei siis kannata antaa jarruttaa pyrkimyksiä Yhdysvaltain markkinoille.

     

    Takaisin ylös