Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Ketterä lähtö Tampereelta Piilaaksoon


    Neljä tamperelaisyritystä työskenteli kuukauden verran Piilaaksossa. Tampereen Seudun Vetovoima kertoo, mitä reissu osallistujilleen antoi.

    5 More Minutes, Deltabit, CloudBounce, Campwire
    Iloinen jälleennäkeminen muutama viikko matkan jälkeen. Kuvassa 5 More Minutesin Santeri Koivisto ja Johanna Puustinen, Deltabitin Jukka Hosio, CloudBouncen Kristian Haapasalo ja Anssi Uimonen sekä Campwiren Henri Liljeroos.

    Hyvä, että tuli lähdettyä, vaikka aikataulu oli nopea, toteaa Campwiren toimitusjohtaja Henri Liljeroos. Kuukausi Piilaaksossa antoi mahdollisuuden nähdä, miten hommat siellä toimivat ja miltä näyttää tulevaisuus: mitkä ovat teknologian nousevat trendit, mikä sijoittajia kiinnostaa, mihin yrittäjän kannattaa keskittyä. Verkostojen tärkeys tuli selväksi, sillä Piilaaksossa kaikki pelaa niiden kautta.

    – Omien verkostojen avointa jakamista ja ihmisten introamista yhteen soisi olevan enemmän myös täällä Suomessa, Liljeroos sanoo.

    Piilaakso osoittautui hyväksi paikaksi ajatella suuresti, sillä esimerkiksi startupien rahoitukset ovat siellä moninkertaisia kotimaiseen tasoon verrattuna. Sikäläinen ostovoima ja volyymi taas tuovat yritykselle mahdollisuuksia, joita Suomessa ei tule välttämättä edes ajatelleeksi. Campwire on Suomen johtava verkkovalmennusalusta kouluttajille, asiantuntijoille ja valmentajille. Kotimaassa kasvun rajat alkavat tulla vastaan.

    – Suomessa meidän pitää palvella kaikkia yhden ihmisen firmasta pörssiyritykseen ja toimialoja laidasta laitaan. Yhdysvaltain markkinoilla taas tulisi valita tarkempi osa-alue, mutta toisaalta pienikin segmentti siellä on monta kertaluokkaa isompi kuin koko Suomi… Se mahdollistaa paljon, Liljeroos sanoo.

    –> Henri Liljeroosin blogikirjoitus Piilaakson pääomasijoittajat odottavat tämän aallon nousua

    Inspiraatiota, motivaatiota ja draivia, summaa CloudBouncen toimitusjohtaja Anssi Uimonen Piilaakso-kuukauden antia. Innostus tarttuu, kun liikkuu ympäristössä, jossa kovan työn tuottama tulos ja menestystarinat näkyvät aivan konkreettisesti katukuvassa. Kaikilla on jokin bisnesidea kehitettävänään, ja niistä jutellaan auliisti.

    Musiikin masterointiin erikoistunut CloudBounce on aina pitänyt Yhdysvaltoja keskeisimpänä markkina-alueenaan, joten Piilaakso-reissulla keskityttiin asiakkaisiin. Keskustelut potentiaalisten partnerien kanssa kehittivät uusia ajatuksia oman tuotteen laajentamiseen, ja yksi yrityksen suurimmista asiakasprospekteista liikahti eteenpäin.

    – Kävimme tapaamassa heitä, ja se saattaa poikia ison asiakasdiilin. Merkittävä juttu siis, Uimonen sanoo.

    Kuukauden työskentelyjakso sisältää alkusparrauksen ja tukea verkostoitumiseen, mutta Uimonen painottaa omatoimisuutta, hyvää valmistautumista ja sataprosenttista keskittymistä siihen, mitä Piilaakson jaksolla haluaa saada aikaan.

    – Meillä oli itsellä samaan aikaan menossa rahoituskierroksen klousaaminen, joka vaati oman osansa keskittymisestä. Mutta itse siellä siis pitää mennä ja tehdä, prospektilista pitää olla ennalta skoutattuna ja kontaktoituna – ja sitten vain määrätietoisesti joka päivä tapaamisia, Uimonen sanoo.

    –> CloudBouncen Kristian Haapasalon blogikirjoitus CloudBounce - a Month in the Valley of Opportunities

    Mustakarhu
    Työskentelyjakson idea syntyi Tomi Terentjeffin omista kokemuksista. Hän toivoo, että mahdollisimman moni yrittäjä lähtee Piilaaksoon näkemään, millaista bisneksen tekeminen siellä on, ja mielellään vielä riittävän aikaisessa vaiheessa. Terentjeffin Golden Gateway on jo avannut haun seuraavaan työskentelyjaksoon, ja niitä on tarkoitus järjestää vuoden mittaan 4–5.

    Hyvä irtiotto normaalitoiminnasta inspiroivassa ympäristössä ja ajatuksia avaavassa seurassa, luonnehtii Deltabitin toimitusjohtaja Jukka Hosio. Hän toteaa, että Piilaakso-reissun tuloksena vauhti yrityksessä on kiihtynyt tuntuvasti ja toisaalta luottamus tamperelaisen osaamisen tasoon on vahvistunut.

    – Piilaaksossa on tietysti nämä muutamat tunnetuimmat huiput, mutta jos vertaa sikäläisten startupien isoon massaan, tamperelainen osaaminen on kovaa luokkaa, ja tuotteita täällä osataan kyllä tehdä, Hosio sanoo.

    Yhdysvaltain markkina on biometrisiin tunnistusjärjestelmiin erikoistuneen ja jo vähän yli 20 maahan tuotteitaan vievän Deltabitin näkökulmasta kiinnostava. Piilaakso-kuukausi antoi mahdollisuuden hahmottaa sitä, miten yhdysvaltalaisiin asiakkaisiin pääsisi kiinni. Keskeistä on tehdä yrityksestä ja sen tuotteesta niin kiinnostava, että asiakkaat ottavat yhteyttä.

    – Ajatellaan syövän sädehoidon potilastunnistusta. Suomessa on 13 sädehoitoyksikköä, joten voimme käydä tapaamassa kaikkia potentiaalisia asiakkaita sillä osa-alueella. Yhdysvalloissa niitä on 3200, joten suomalainen myyntitapa ei mitenkään toimi siellä, Hosio kertoo.

    Nettimarkkinointi on yksi keino saada asiakkaat kiinnostumaan, ja sen työkalujen kartoittamiseen Piilaakso oli Hosion mukaan erinomainen paikka, sillä juuri siellä alan uusimmat keksinnöt kehitetään ja testataan.

    –> Jukka Hosion blogikirjoitus Tamperelaista kasvuyrittäjyyttä Piilaaksossa

    Työretriitti, varhain aamulla ylös, heti läppärit auki ja töitä iltaan saakka, kuvaa 5 More Minutesin toimitusjohtaja Santeri Koivisto aikaa Piilaaksossa. Alkuvaiheen startupille oli erityisen arvokasta päästä tapaamaan kokeneita ihmisiä ja saada heidän palautettaan yrityksen ideasta. 5 More Minutes lähtee siitä, että pelit tarjoavat valtavasti oppimismahdollisuuksia, ja oppimistuloksia taas voidaan analysoida.

    – Nyt me tiedämme, että olemme myös Piilaakson mittakaavassa tekemässä juttua, joka kannattaa katsoa loppuun, Koivisto tiivistää.

    Lisäksi reissusta jäi käteen muutamia rahoitus- ja asiakasliidejä, yhteistyökuvioita pelinkehittäjien kanssa ja aiempaa vankempi käsitys siitä, miten verkostoa rakennetaan Piilaakson tapaan. Ennalta tuntemattomalle lähetettyyn sähköpostiin siellä ei välttämättä saa vastausta, mutta yhteinen tuttu muuttaa tilanteen.

    – Kun joku esitteli meidät, vastaus tuli varmasti ja palaverin saattoi saada jo samalle tai seuraavalle päivälle. Verkostojen kasvu oli suorastaan räjähdysmäistä, Koivisto kertoo.

    Toisaalta Piilaakso opetti myös sen, että Tampere ei ole lainkaan hassumpi paikka tehdä päivätyötä ja tuotetta.

    – Piilaakso on tietysti se myyttinen paikka, jossa on satumaisesti pääomaa, osaamista ja kokemusta. Mutta kun haluaa rakentaa tiimiä järkevillä kustannuksilla, se kannattaa tehdä täällä kotona, Koivisto toteaa.

    –> 5 More Minutesin Johanna Puustisen blogikirjoitus Maailman (toiseksi) vaatimattomin kansa

    Tredea, Mustakarhu
    Kun osallistujien kokemukset ovat hyviä, organisaattorien on helppo hymyillä. Tredea ja Avoin Tampere -ohjelma valitsivat Piilaakson kävijät 14 hakijasta. Yrityksille kustannettiin kuukauden työskentelyaika eli majoitus, alkusparraus ja Piilaakson suomalaisyhteisön verkostoitumistuki. Yritykset pääsivät majoittumaan Mustakarhuun, joka on suomalaisten startup-yrittäjien talo aivan Piilaakson sydämessä. Kuvassa keskellä Mustakarhun Tomi Terentjeff seuranaan Tredean markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Johanna Sahlgren ja asiakkuusvastaava Jouni Myllymäki.
    Takaisin ylös