Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Kesä lyhyt

    Moottoripyörakausi on avattu tänä vuonna tavallista aikaisemmin. Ajelin vapun jälkeen kotiinpäin ja Ylöjärven kohdalla totesin, että on se kesän alku onneksi vähäluminen. Ei ollut kuin 10 senttiä, mutta sulihan se sitten pois.

    Elämässä on kausia, joita erilaiset hankkeet rytmittävät.  PIB:n alkamisesta oli yllättäen kulunut melkein kolme vuotta ja sen kiireet päättyivät vappuna. Paitsi raportoinnit ja tarkastukset. Jotenkin naiivisti ajattelin, että nyt on sopivasti aikaa kaikelle sellaiselle, mitä on lykännyt tuonnemmaksi eli siihen - sitten kun - vaiheeseen.

    Sitten kun vaihe on, kun saa jotakin loppuun tai kun jokin alkaa. Nakkilista olikin kasvanut ja niin viime viikko olikin paljon kiireisempi, mutta myös kaikella tapaa mukavampi – konttorilla ei juurikaan tullut aikaa vietettyä vaan tapasin yrityksiä joka päivä yhdestä kahteen. Mutta ne konttorinakit jäivätkin sitten täksi viikoksi, ja nyt istutaan kuin tatti paikalla ja tehdään sitten niitä ja startuppia.

    PIB-hankkeesta sen verran, että ehkä hienointa oli mahdollisuus tutustua yli sadan yrityksen toimintaan – osaan hiukan syvällisemminkin. Useita hyviä asiantuntijoita ja konsultteja tarvittiin osaltaan nostamaan yrityksiä ylöspäin. Digitalisoituminen, uudet palvelut ja some ovat saaneet muutoksen niin kuluttajien kuin yritystenkin päivittäisissä toimissa. Edelleen on syytä katsoa ulospäin ja myös ulkoapäin. Innostua ja innovoida. Tehdä eri lailla kuin muut. Ja keskittyä oleelliseen, mikä se sitten kulloinkin onkaan. Näiden asioiden parissa oli mielenkiintoista seurata ja olla mukana muutoksissa, joista jotkut kehkeytyivät tarinoiksi asti.

    Uusia kausia on taasen alussa, kuten kesä ja uusi hankekausikin. Näihin molempiin aletaan tässä pikkuhiljaa valmistautua ja viritellään pitchauksia. Nautitaan keväästä, kahdella pyörällä ajamisesta ja ollaan ainakin osa ajasta kiinni hetkessä ilman mitään ohjelmaa, agendaa ja kalenterimuistutuksia…ei se kesä oikeasti lyhyt ole…

    Kirjoittaja on elämää opiskeleva Tredealainen 

    Takaisin ylös