Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    INKA-ohjelma pohjustaa älykästä Tamperetta


    INKA-ohjelmalla on tuotu Tampereen seudulle uutta kokeilukulttuuria ja luotu vankka pohja älykkään kaupungin ratkaisujen kehittämiselle yhdessä yritysten, yhteisöjen, kuntien ja kaupunkilaisten kesken. Ohjelman tuloksena seudulle on syntynyt useita taloudellisesti erittäin merkittäviä yritysten tutkimus- ja kehityshankkeita.

    hackathon

    Tampereelle ja koko Tampereen seudulle tuodaan uutta tapaa toimia. Yksityinen ja julkinen puoli tekevät yhteistyötä ja verkostoituvat, kaupunkien kehityshankkeet toimivat alustoina yritysten innovaatioille ja näin syntyy älykkäitä, vientikelpoisia tuotteita ja palveluja, joista hyötyy koko seutu.

    Uusi toimintatapa ei synny itsestään. Sitä on kehitetty ja juurrutettu muun muassa suurten kaupunkien 6Aika- ja INKA-hankkeilla, ja työtä jatketaan Tampereen seudulla Smart Tampere -ohjelmassa. INKA päättyy tämän vuoden lopussa.

    – INKA on ollut kaupungeille hyvä työkalu yritysten kanssa toimimiseen, toteaa asiakkuusvastaava Jari Ikonen Business Tampereesta.

    Tampereella on kesästä 2016 lähtien valmisteltu hankkeita, joilla INKA-ohjelmassa aloitettu työ saadaan jatkumaan vielä ohjelman päätyttyäkin. Hankevalmisteluiden tuloksena on jätetty 12 hanke-ehdotusta, joissa suunnataan tutkimukseen ja tuotekehitykseen useita kymmeniä miljoonia euroja. Alkusyksystä 2017 viiden hankkeen rahoitus on jo varmistunut ja ne ovat käynnissä, muiden rahoitusta käsitellään

    – INKAssa valmistellut hankkeet luovat erinomaisesti pohjaa Tampereen kaupunkiseudun ja elinkeinoelämän kehittämiselle sekä älykästä kaupunkia rakentavalle Smart Tampere -ohjelmalle, sanoo asiakkuusvastaava Markku Niemi Business Tampereesta.

    Hanke-ehdotukset liittyvät IoT:hen, liikenteeseen, opastamiseen sekä energiaan ja rakentamiseen. Teemat on valittu niin, että hankkeet avaavat yrityksille uusia liiketoiminta- ja vientimahdollisuuksia sekä hyödyttävät samalla kaupunkia ja kaupunkilaisia.

    – Sisätilapaikannus on hyvä esimerkki tästä, sillä sen avulla voidaan tehdä kaupunkilaisille parempia palveluja, ja kun palvelut toimivat Tampereella, niitä voidaan myydä myös muihin maailman kaupunkeihin, Niemi sanoo.

    – Kehitämme nyt Tampereesta sisätilapaikannuksen keskittymää, ja mukana tässä työssä ovat yrityspuolelta muun muassa Here, Citynomadi ja Confidex,  Ikonen kertoo.

    Kuva: Mikko Vares

    Kokeilukulttuurin vahvistuminen Tampereen seudulla on yksi INKAn loppuvaiheen keskeisistä tuloksista. Kaupungin, yritysten ja tutkimuslaitosten edustajia on koottu saman pöydän ääreen muun muassa hackathoneissa. Niissä on ratkottu sisätilapaikannukseen, joukkoliikenteeseen ja IoT:hen liittyviä käytännön kysymyksiä. Samalla on opittu lisää hackathonista työskentelytapana.

    – Parhaat ideat tulevat usein yllättävistä suunnista, esimerkiksi siten että erilaisten yritysten edustajat yhdistävät voimansa hackathonin ajaksi ja saavat aikaan jotain, mitä mikään yrityksistä ei olisi yksin tullut kehittäneeksi. IoT-hackathonin voittaneen Kupita älykkäästi -konseptin kehitti ryhmä, johon toivat hyvin monipuolista osaamista neljä yritystä: Fliq, Pinovuo, Coheros ja Nokia, Niemi kertoo.

    – Tärkeää on myös se, mitä tapahtuu hackathonin jälkeen, jotta syntyneet ideat todella hyödynnetään. Vaikkapa pilotin kautta tuotteeksi tai referenssitoteutuksena kaupungille ja siitä markkinoille, Ikonen jatkaa.

    Hankkeessa onkin kehitetty kaupunkien ja yritysten vuorovaikutusta esimerkiksi avaamalla kaupunkien infra-alustoja ja hyödyntämällä niitä yritysten pilotointi- ja kehityshankkeissa.

    Smart Tampere -ohjelma jatkaa INKAn aloittamaa älykkään kaupungin kehitystyötä, ja INKAssa valmistellut hankkeet antavat käytännön työkaluja sen tavoitteiden toteuttamiseen. Yksi näistä on syksyn aikana yleiseen käyttöön avattava innovatiivisten hankintojen työkalu, jonka avulla kaupunki voi tiedottaa hankintasuunnitelmistaan. Siinä esitetään esikaupallisessa vaiheessa olevat hankkeet yhdessä paikassa tiekarttana ja hankekortteina.

    – Ideana on, että kunnat, yritykset ja muut yhteistyökumppanit saavat tietoa suunnitelluista hankinnoista ja voivat käydä niistä julkista keskustelua jo hyvissä ajoin ennen mahdollista kilpailutusta, Niemi sanoo.

    – Uskomme, että jos julkinen puoli tuo riittävästi sisältöä työkaluun, yritykset tarttuvat tilaisuuteen ja liittävät keskusteluun omat ideansa ja kehittämisehdotuksensa, Ikonen jatkaa.

    Jutussa esitellyt tulokset ovat syntyneet Tekes-hanke Tampere Smart City Innovation Cluster II:ssa, joka on osa INKA Innovatiiviset kaupungit -ohjelmaa. Hankkeen toteuttajana on ollut Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy ja se toteutettiin 1.7.2016–30.6.2017. Tredea on toiminut elokuusta 2017 lähtien nimellä Business Tampere.

     

    Takaisin ylös