Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Ensimmäiset uudet digipalvelut Tampereen älykaupunkiympäristöön jo tänä syksynä

    VTT:n koordinoima SenCity-hanke, Tredea Oy ja avoin innovaatioympäristö Uusi Tehdas järjestivät toukokuussa innovaatiopäivän uudenlaisten digipalvelujen kehittämiseksi Tampereen ydinkeskustan kaupunkiympäristöön. Ensimmäiset kokeilut kilpailun tulosten pohjalta toteutetaan jo syksyn 2016 aikana.

    Kuva: Olli-Pekka Latvala

    Innovaatiopäivän pääpalkinnon nappasi PopUpBeacon-niminen ehdotus, jossa ideana on edistää torimyyntiä älylaitteella käytettävän palvelun avulla. Idean kehittänyt tiimi kuvailee ehdotustaan navigointipalveluksi, joka on suunniteltu erityisesti popup-tapahtumia varten. Sen avulla voi löytää oikeat kojut täpötäysissä tapahtumissa nopeammin ja tehokkaammin. Sijainteja voi suodattaa omien mieltymysten mukaan. Samalla saa tietoa tapahtuman toimijoiden tuotteista, palveluista ja tarjouksista.

    – Ehdotuksen mukaista palvelua voisi kokeilla Ratinassa elokuussa pidettävän Suomi-Ruotsi -maaottelun yhteydessä, sanoo tuomariston puheenjohtajana toiminut Jari Ikonen Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredeasta.

    Tämän lisäksi tuomaristo palkitsi kaksi ehdotusta kunniamaininnalla. Kasarmi ry:n ehdotus ”Ihmiset sensoreina reagoivassa kaupungissa” on älylaitesovellus, jonka avulla kaupunkilaiset voivat lähettää paikkaan sidottuja viestejä nimettömästi. Näin käyttäjät toimivat luonnollisina sensoreina ja luovat dataa reagoivalle kaupungille. Idean tarkoitus on luoda aito vuorovaikutus ihmisten, kaupungin ja sidosryhmien välille.

    Niin ikään kunniamaininnan saanut Living pixels on yleisötapahtumien järjestäjiä ja yleisöä palveleva mobiilisovellus. Se tarjoaa käyttäjälleen ajantasaisen tapahtumatiedon lisäksi muun muassa mahdollisuuden osallistua älylaitteella yhteisöllisiin ohjattuihin ohjelmanumeroihin ja näin olla osa suurempaa teosta.

    – SenCity – Älykäs valaistus innovatiivisen kaupungin palvelualustana -hanke rakentaa suomalaisiin kaupunkeihin pilotteja, joissa uusia kaupunkidataan perustuvia ratkaisuja voidaan kehittää ja testata todellisessa käyttöympäristössä nyt ja tulevaisuudessa, kertoo erikoistutkija Eveliina Juntunen VTT:ltä.

    Valaistusinfrasta tehdään hankkeessa palvelualusta, joka mahdollistaa kaupunkitilalle älykkäästi ohjatun valaistuksen. Pilotointiympäristöön rakentuu teknisesti edistyksellinen tiedonvälitys- ja sensoriverkko, joka luo hyvän mahdollisuuden myös muiden käyttäjälähtöisten ratkaisujen ja palvelujen kehittämiselle.

    Hankkeessa ovat mukana C2 SmartLight, Elisa, Greenled, Misal, Nokia, Tehomet ja Valopaa. Kaupungeista hankkeeseen osallistuvat Helsinki, Lahti, Oulu, Raahe, Salo ja Tampere. Tutkimuksesta vastaavat Oulun yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT.

    Lue myös: INKA auttaa rakentamaan älykästä Tampereen kaupunkiseutua

    VTT:n tiedote

    Takaisin ylös