Siirry sisältöön
Julkaistu 11.09.2019
-

Ajankohta:
31.10.2019 17:00 - 31.10.2019 19:00

Tapahtumapaikka:
Nokian Yrittäjien toimisto

Osoite:
Yrittäjäkatu 11, 2. krs., 37100, Nokia (Kartta)

Järjestäjä:
Nokian Yrittäjät ry

Me Nokian Yrittäjissä päätimme tarttua näihin arkoihin aiheisiin ja toivomme, että yrittäjät tiedostaisivat mahdolliset ongelmat jo ennen kun niistä tulee ylitsepääsemättömiä. Haluamme helpottaa vaikeista asioista puhumista sekä auttaa tiedon ja vertaistuen saamisessa. Syksyn 2019 aikana järjestämme yhteistyössä Nokian kaupungin kanssa neljä tilaisuutta. Jokaisessa tilaisuudessa keskitytään omaan aiheeseensa ja päivän pimeää puolta tulee alustamaan alan ammattilainen. Tilaisuuksien ilmapiiri on avoin ja keskusteleva eli jokainen voi halutessaan kertoa oman tarinansa päivän pimeään puoleen liittyen. Viihtyvyyden lisäämiseksi paikalliset yrittäjät loihtivat tapahtumiin kahvitarjoilut. Toivottavasti paikalle rohkaistuu tulemaan paljon päivän pimeästä puolesta kiinnostuneita henkilöitä. Mikään ongelma ei ole liian iso eikä liian pieni. Ongelman ei tarvitse olla oma vaan se voi olla myös läheisen. Tilaisuuteen voi tulla myös saamaan eväitä tulevaisuuden varalle. Jokaisen illan alussa on puhuja, jonka jälkeen on sana vapaa.

3.10. Päihdeongelmat Alustaja: Kati Tommila, Avominne Oy
17.10. Syömisongelmat Alustaja: Hilla Martikainen, Nokian kaupunki
31.10. Mielenterveysongelmat Alustaja: Minna Ruohtula, MiRuBe Te
14.11. Unettomuus ja jaksamisen puute Alustaja: Jukka Heinola, Liikuntamaailma

– Maksuton tapahtuma
– Kahvitarjoilu
– Tapahtuma on avoin kaikille yrittäjille

Ilmoittaudu etukäteen: Kuhunkin tapahtumaan mahtuu 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
Ilmoittautumiset sähköpostilla: Juha Hansen, juha.t.hansen@gmail.com

Kieli: suomi

Hinta: Ilmainen

Siirry tapahtuman sivulle

10.10.2019

Puurakentamisen tekniset järjestelmät ja mahdollisuudet -seminaari

Tampereen yliopisto, Hervannan kampus, TAU Tietotalo TB109 auditorio (137), Opasteet
07.10.2019

Pirkanmaan talousfoorumi 2019

Technopolis Yliopistonrinne, Häggman-sali
Takaisin ylös