Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Yrittäjäopiskelijat jälleen renkaita vaihtamassa


    Osalle tamperelaisista jo tutuksi tullut TAMKin Proakatemian yrittäjäopiskelijoiden järjestämä Pitstop -renkaanvaihtopalvelu P-Hämpissä ja Pirkkalassa on jälleen käynnissä. Pelkästään näillä toimipisteillä opiskelijat ovat vaihtaneet keväästä 2015 alkaen jo yli 1000 auton renkaat. Lisäksi Pitstopilla on nykyään Jyväskylässä Seppälän ja Keljon alueilla toimipisteet, joista vastuussa ovat JAMKin Tiimiakatemian opiskelijat.

    Pitstop Hämpissä renkaita tänä syksynä vaihtaa jo neljättä, mutta samalla viimeistä kertaa nelihenkinen Noste 360 -osuuskunnan varikkotiimi, jonka toimesta koko Pitstop -projekti alkoi keväällä 2015.

    Heillä on edessään kahden viikon “rengasruljanssin” jälkeen vielä Proakatemian opintoihin kuuluva Final Camp -ulkomaanprojekti. Noste on hoitanut projektin toimeksiantajan Kaliforniasta, ja matka Kaliforniaan onkin renkaanvaihtajien osalta pitkälti rahoitettu Pitstopista kerätyillä tuloilla. Sama porukka myös valmistuu tänä jouluna, jonka jälkeen on aika lähteä uusia haasteita kohti.

    - Olemme oppineet valtavasti Pitstopin perustamisen, ylläpidon ja laajentamisen kautta. Kovaa käytännön harjoitusta on saatu muun muassa markkinoinnissa, myynnissä ja yhteistyökumppaneiden hankinnassa. Tämän syksyn jälkeen on kuitenkin luonnollista valmistumisen myötä jättäytyä projektista pois, sillä Pitstopin ideana on olla nimenomaan opiskelijoiden pyörittämä renkaanvaihtopalvelu, kertoo Pitstopin projektipäällikkö Tuukka Tuovinen.

    Projektin jatkajat löytyivät Proakatemialla tänä syksynä aloittaneesta Projektitoimisto Massivesta. Uudet ja innokkaat yrittäjäopiskelijat vastaavat tänä syksynä Pitstop Pirkkalasta, joka on muuttanut Pirkkalan Hong Kongin pihaan. Ensi keväänä kyseiset renkaanvaihtajat hyppäävät huolehtimaan P-Hämpin toimipisteestä ja lisäksi koko Pitstopin organisoinnista.

    Tänä syksynä Pitstopin varikot palvelevat 24.10.-5.11. lukuun ottamatta sunnuntaita 30.10. Ajanvarauskalenteri, aukioloajat ja tarkempaa infoa on osoitteessa www.pitstoppi.fi.

    Takaisin ylös