Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Visit Tampere Oy kiihdyttää Tampereen matkailualan liiketoimintaa ja elämystarjontaa

    Taloustutkimuksen tiistaina julkistaman tutkimuksen mukaan Tampere on Suomen suosituin matkailukaupunki. Tampereen uusi tapahtuma- ja matkailuorganisaatio Visit Tampere Oy esitteli tänään Komediateatterilla järjestämässään tilaisuudessa toimenpiteitä ja strategisia linjauksia, joiden avulla Tampereesta tulee pohjoisen Euroopan houkuttelevin elämyskaupunki. Samaisessa tilaisuudessa esiteltiin myös tuorein Tampereen seudun matkailun tulo- ja työllisyysselvitys, jonka mukaan matkailutulo on kasvanut seudulla vuodesta 2012 vuoteen 2015 noin 7 prosenttia.

    Visit Tampere

    Vuoden alussa toimintansa käynnistänyt Visit Tampere Oy on Tampereen kaupungin tapahtumatoimiston, Tampere Convention Bureaun ja Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy:n entisen Visit Tampere -tiimin muodostama yhtiö.

    - Kolmen matkailuorganisaation yhdistyminen antaa sekä Tampereen matkailun ja tapahtumien kehittämiseen että seudun tunnetuksi tekemiseen voimakasta vipua. Riveissämme on 20 matkailun ja markkinoinnin pitkän linjan ammattilaista, jotka pystyvät saman katon alla työskennellessään entistä tehokkaampaan joukkuepeliin kaupunkimme hyväksi. Tarjoamme kumppaniyrityksillemme lisää asiakkaita, näkyvyyttä ja kohtaamisia, lupaa Visit Tampere Oy:n toimitusjohtaja Harri Airaksinen.

    Visit Tampere Oy keskittyy toiminnassaan Tampereen kotimaiseen ja kansainväliseen markkinointiin, tapahtumahakuihin, tapahtumien ja kongressien tukipalveluiden tarjoamiseen sekä yhteistyöhön niin paikallisen elinkeinon kuin kansallisten sekä kansainvälisten verkostojenkin kanssa.

    - Uudistamme Tampereen digitaaliset matkailupalvelut ja varmistamme, että seutumme huikea matkailutarjonta on saatavilla matkailijoiden nykyvaatimusten edellyttämillä tavoilla, Visit Tampere Oy:n Head of Marketing and Communications Karoliina Lehtonen kuvailee.

    Visit Tampere Oy tuo uutta virtaa matkailu- ja tapahtuma-alaan tarjoamalla yrityksille kumppanuusmallin, jonka avulla kansainvälistyä ja verkostoitua.

    - Haastammekin kaikki kumppanimme yhteistyöhön kanssamme, Visit Tampere Oy:n Head of Partnerships and Networks Noora Heino innostaa.

    Tampere on kotimaassa tunnettu laajasta tapahtumatarjonnastaan ja arvostettu kaupunki sujuvien tapahtumatukipalveluiden tarjoajana myös kansainvälisesti.

    - Tampere tavoittelee Pohjois-Euroopan kiinnostavimman tapahtumakaupungin asemaa ja haluaa tämän maineen kantautuvan myös rajojen ulkopuolelle, summaa Visit Tampere Oy:n Head of Event Services Saara Saarteinen.

    Visit Tampere Oy:n kick off -tilaisuudessa julkistetun, Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n tekemän Tampereen seudun matkailun tulo- ja työllisyysselvityksen mukaan matkailutulo on kasvanut seudulla vuodesta 2012 vuoteen 2015 noin seitsemän prosenttia. Vuonna 2015 matkailijat käyttivät Tampereen seutukunnassa rahaa noin 539 miljoonaa euroa. Tämä työllisti seudulla yli 2900 henkilötyövuotta ja toi lähes 13,5 miljoonaa euroa verotuloja.

    Lisätietoa:
    Harri Airaksinen
    Toimitusjohtaja
    Visit Tampere Oy
    harri.airaksinen@visittampere.fi
    puh. 040 504 1215

    Takaisin ylös