Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tredea Oy fokusoi toimintaansa uudelleen

    Tampereen kaupunkiseudun kuntien yhteinen elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy keskittyy jatkossa kolmeen kärkiteemaan: investointien houkuttelu, matkailun kehittäminen sekä yrittäjyysympäristö. Seudun tunnettuuden lisäämiseksi keskitytään aiempaa kohdennetumpaan markkinointiin.

    Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy.​
    Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy.​

    Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy perustettiin vuonna 2009 vastaamaan kaupunkiseudun seudullisen elinkeinopolitiikan toteutuksesta ja kaupunkiseudun kilpailukyvyn ja vetovoiman vahvistamisesta.

    – Voimakas digitalisaatio, niukkenevat resurssit ja kansainvälistyminen vaikuttavat kaikkiin toimialoihin ja edellyttävät uudenlaisten toimintatapojen kehittämistä. Tredea ei ole poikkeus. Siksi keskitymme ydintehtäviimme – investointien houkutteluun, matkailuun ja kilpailukykyisen yrittäjyysympäristön kehittämiseen – ja vahvistamme kutakin aluetta, kertoo Tredea Oy:n toimitusjohtaja Päivi Myllykangas.

    – Toiminnan fokusoinnin taustaksi on käyty vuoden 2014 aikana aktiivista keskustelua kuntaomistajien kanssa, mihin olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Uudet painopisteet ovat jatkossa entistä vahvempi selkäranka yhtiön toiminnalle, uskoo Tredea Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tuija Telén.

    Lisäpanostuksia investointien houkutteluun

    Tredea Oy panostaa sekä kansainvälisten että kotimaisten investointien houkutteluun. Erityisesti alueen myyntityötä vahvistetaan. Alkuvaiheessa resursseja lisätään pääsääntöisesti sisäisinä siirtoina ja ostopalveluina.

    – 66 prosenttia sijoittuneista kansainvälisistä yrityksistä pitää osaavia työntekijöitä ja heidän pysyvyyttään tärkeimpänä syinä sijoittua alueellemme. Siksi kansainvälisten osaajien Talent Tampere -verkoston kehittäminen on keskeinen osa alueemme vetovoimaa ja investointien houkuttelua, Myllykangas summaa.

    Investoinnit ja osaaminen -tiimistä vastaa johtaja Petri Nykänen.

    Matkailuun vetovoimaa kärkiyritykset ja voimakas yritysyhteistyö edellä

    Matkailussa tullaan panostamaan vahvasti markkinoinnin roolin kasvattamiseen. Tätä tuetaan tehdyllä organisaatiomuutoksella. Alueen kansainvälisen matkailumarkkinoinnin lisäksi Tredea Oy keskittyy kotimaisen tunnettuuden ylläpitämiseen yhteistyössä matkailuyritysten kanssa. Yritysyhteistyötä lisätään niin matkailun kehittämisessä, markkinoinnissa kuin matkailuneuvonnassakin.

    Alueen matkailun kärkiyritykset tulevat näkymään selkeämmin matkailumarkkinoinnissa, jossa painopisteenä on entistä enemmän digitaalisuus.  Tästä yksi esimerkki on täysin uudistettu visittampere.fi-matkailuportaali, joka avataan tällä viikolla. Myös Tampere ja Pirkanmaa -matkailuesite tullaan korvaamaan uudella, seudun matkailuhelmiä esittelevällä, suosittelukartalla.

    Asiakkaat ohjataan matkailuyritysten myyntikanaviin Tredea Oy:n tytäryhtiön, Visit Tampere Oy:n myyntijärjestelmien palvellessa suurtapahtumien järjestäjiä. Myös matkailuneuvonnan toimintaa uudistetaan edelleen yhteistyössä Kulttuurimyymälä Aplodin toimijoiden kanssa. Lisäksi lentoliikenteen kehittämiseen tullaan panostamaan entistä enemmän.

    Matkailun ja seutumarkkinoinnin koordinoinnista vastaa markkinointijohtaja Johanna Holmberg.

    Uusi tiimi kehittämään seudun liiketoimintaympäristöä

    Rohkea uuden innovointi ja käytännön kokeilut yritysten liiketoimintaympäristön kehittämisessä ovat nousseet Tredea Oy:n toiminnassa näkyvään asemaan. Yhtiön uusi Yrittäjyysympäristö-tiimi keskittyykin edellä mainittujen lisäksi yritys- ja innovaatiopalveluiden kehittämiseen. Tässä välineinä toimivat mm. yhtiön koordinoimat kaupunkiseudun strategiset ohjelmat; Avoin Tampere, 6Aika ja Innovatiiviset kaupungit (INKA). Keskeinen merkitys on myös yhteistyöllä, jota tehdään alueen yrityspalveluita tuottavien tahojen kanssa.  Kilpailukykyinen yrittäjyysympäristö -kokonaisuudesta vastaa johtaja Seppo Haataja.

    – Haluamme osaltamme kirkastaa tehtäväämme kaupunkiseudun yritysten toimintaa kehittävässä verkostossa. Tätä tavoitetta edesauttaa mm. perusteilla oleva yritysraati, joka tulee tarjoamaan yhteistyöfoorumin yrityspalveluiden kehittämiseen ja jatkuvaan vuorovaikutteiseen palautteeseen, toimitusjohtaja Päivi Myllykangas toteaa.

    Lisätietoa:
    Päivi Myllykangas                                       

    Toimitusjohtaja
    Tredea Oy
    puh. 040 743 6417
    paivi.myllykangas@tredea.fi

    Tuija Telén
    Tredea Oy:n hallituksen puheenjohtaja
    Yhteysjohtaja, Tampereen kaupunki
    puh. 040 801 6009
    tuija.telen@tampere.fi

    Tredean henkilöstö:
    www.tredea.fi/tredea-oy/henkilosto

    Takaisin ylös