Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Teknologiateollisuus nousuun!


    Kuva: Touko Hujanen​
    Kuva: Touko Hujanen​

    Tampereen seutukunnan hyvinvointi on merkittävässä määrin riippuvainen teknologiateollisuuden tilasta.  Sen osuus on 17% alueen kaikkien toimialojen liikevaihdosta ja sektorin työllistävä vaikutus on erittäin merkittävä. Seutukunnan viennistä teknologiateollisuuden vastuulla on leijonanosa. Se on vuoden 2008 romahduksesta eniten kärsinyt sektori,  itse asiassa se ei ole vieläkään toipunut romahduksesta kuten muut sektorit ovat ainakin kohtuullisessa määrin tehneet. Asiaan vaikuttaa toki paljon matkapuhelimiin liittyvät rakennemuutokset, mutta myös matalan teknologian voluumi on jäänyt kilpailijamaista selvästi jälkeen.

    Tampereen seutukunnassa koneenrakennus on merkittävässä roolissa. Suomalainen koneenrakennus elää globaalisti katsottuna pienistä voluumeista ja vahvasta asiakasräätälöinnistä. Osaamme kuunnella asiakkaan toiveita ja tehdä heille tarkoituksenmukaisia tuotteita. Siinä asiakkaan ja hänen asiakkaansa ansaintalogiikan ymmärtäminen on avainasemassa. Uudet teknologiat mullistavat parhaillaan tätä markkinaa ja useat asiakasvaatimukset  toteutetaan digitalisaation avulla. Meillä onkin tulevassa murroksessa ainutlaatuinen tilaisuus Tampereen seudulla, koska alueella on sekä työkoneiden rakennuksen, että ICT teknologian huippuosaamista. Lisäksi olemme rakentamassa vahvaa osaamista ainetta lisäävään valmistukseen (3D tulostus), jonka povataan muuttavan etenkin meille niin tyypillistä pienivoluumista tuotantoa tulevaisuudessa.

    Koneiden ja laitteiden tietotekniseen kehittymiseen liittyy myös haasteita. Saatavissa olevan tiedon määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Yritykset voivat tehdä jo loputtoman tarkkoja analyysejä liiketoiminnasta tai tuotteista. Se edellyttää kuitenkin vahvaa osaamista ja kykyä tunnistaa tiedosta oleellinen. Samoin alati muuttuva liiketoimintaympäristö johtaa siihen, että historiaa mittaavaan dataan perustuva analyysimme ovat aina jossain määrin vanhentuneita. Nyt onkin arvossa kyky tunnistaa sekä oman että asiakkaan liiketoiminnan kannalta oleelliset asiat. Muutostrendien vaikutuksen intuitiivinen tunnistaminen tulee yhä tärkeämmäksi.

    Mitä sitten voimme tehdä alussa mainitun haasteen - teknologiateollisuuden viennin lisäämiseksi? Yritykset voivat parantaa tulostaan nopeimmin myymällä olemassa olevia tuotteita enemmän. Se edellyttää vaihtoehtoisten myyntitapojen käyttöönottoa, uusille markkinoille menoa tai myyntipanosten lisäystä. Vaikka tuotantokustannuksemme on monia kilpailijamaita korkeampi, niin  toisaalta useimmiten tuotteemme ovat laadukkaita ja ominaisuuksiltaan hyviä. Yhä useampi on onneksi valmis maksamaan siitä tarvittavan lisähinnan. Meidän tulee vain kohdata rohkeasti tulevat haasteet ja uskoa itse omiin mahdollisuuksiimme.

    Kirjoittaja on Tredean salsaava INKA

    Takaisin ylös