Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampereen teknillinen yliopisto maailman 50 parhaan nuoren yliopiston listalle


    The QS Top 50 under 50 -yliopistorankingissa nostetaan esiin maailman parhaita nuoria, korkeintaan 50 vuotta sitten perustettuja yliopistoja, joiden saavutukset opetuksessa ja tutkimuksessa ovat huomattavia suhteessa niiden ikään ja resursseihin.

    – TTY sijoittui tänä vuonna listalle ensimmäistä kertaa, sopivasti viettäessään 50-vuotisjuhliaan, tutkimuksen kehittämispäällikkö Anu Juslin TTY:ltä kertoo.

    Hieno sijoitus listalla kertoo yliopistossa tehdystä systemaattinen opetuksen ja tutkimuksen eteen tehdystä työstä.

    – TTY:ssä tehtävän työn laatu on huomattu ja alkaa näkyä yhä paremmin myös kansainvälisillä listoilla.

    Listan kärjessä ovat Nanyang Technological University Singaporesta, The Hong Kong University of Science and Technology ja KAIST – Korea Advanced Institute of Science and Technology. Paras eurooppalainen yliopisto, listalla seitsemäntenä, on University of Bath. Suomalaisyliopistoista mukaan pääsi myös Itä-Suomen yliopisto.

    Tutustu The QS Top 50 under 50 -rankingiin >>

    Lähde: www.tut.fi/fi/tietoa-yliopistosta/uutiset-ja-tapahtumat/tty-maailman-50-parhaan-nuoren-yliopiston-listalle-x146965c2

     

    Takaisin ylös