Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampereen kaupunkiseutu yhdessä osoitteessa – www.tampereallbright.fi


    Tampereen kaupunkiseudun palvelu-, tapahtuma- ja uutistarjonta niin yrityksille, potentiaalisille investoijille, matkailijoille kuin kansainvälisille osaajillekin on yhdistetty entistä tiiviimpään pakettiin - Tampere - All Bright! -sivustoperheeksi. Sivustokokonaisuuden on tuottanut Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy.

    Tampere on tutkitusti vuosi toisensa jälkeen suomalaisten mielestä maan halutuin asuinpaikka ja vetovoimaisin matkailukaupunki. Tampere tunnetaan myös yhtenä Suomen johtavista innovaatiokaupungeista, jossa syttyi Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo, keksittiin älypuhelin ja luodaan nykyisin älykkään kaupungin ratkaisuita korkeakoulujen, yritysten, yhteisöjen ja kaupungin yhteistyössä.

    Tampereen seudun tunnettuuden eteen on kuitenkin tehtävä jatkuvasti töitä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

    – Suomessa ei itse asiassa tunneta kaikkia Tampereen kaupunkiseudun mahdollisuuksia, ja ulkomailla tästä seudusta on vielä turhan sirpaleinen kuva, toteaa Tredea Oy:n liiketoimintakehityksestä ja investoinneista vastaava johtaja Petri Nykänen.

    Tampere - All Bright! -sivustoperheeseen kuuluu monipuolinen kattaus eri kohderyhmille kohdennettuja sivustoja. Näitä ovat investoijille suunnattu Invest Tampere, matkailijoille suunnattu Visit Tampere, kansainvälisille osaajille suunnattu Talent Tampere sekä uutuutena yrittäjille suunnattu YritysTampere. Perheenjäseniä ovat myös Tapahtumat Yrityksille -tapahtumakalenteri sekä uutiskanavat Tampereen Seudun Vetovoima ja englanninkielinen Tampere - All Bright! Magazine.

    – Suomen vetovoimaisinta on miellyttävää markkinoida, mutta positiivisiin tutkimustuloksiin ei voida jäädä paistattelemaan. Olemme tuottaneet tampereallbright.fi-sivuston, jotta Tampereen seudusta kiinnostunut henkilö saisi nopeasti kokonaiskuvan seutumme tarjonnasta muistelematta montaa nettiosoitetta. Sivustolta pääsee suoraan itseään kiinnostavan aihepiirin äärelle, kertoo sivustokokonaisuudesta vastaava viestintäpäällikkö Sari Mäkelä Tredea Oy:stä.

    Palveluita yhden klikkauksen periaatteella

    Yritystampere.fi on Suomessa uusi ja ainutlaatuinen palvelu, joka niputtaa kansalliset ja alueelliset julkiset yrityspalvelut, listaa yritystapahtumat ja johdattaa yrittäjän vaivattomasti palvelupolun alkuun. Yrittäjä pääsee palvelun äärelle itseään kiinnostavan teeman perusteella ja löytää heti keskitetyn puhelinpalvelun numeron tai pääsee liikkeelle täyttämällä tunnustelulomakkeen.

    – Näitä yhden klikkauksen yhteydenottovälineitä kannattaa hyödyntää! Esimerkiksi lomake on äkkiä täytetty ja tuottaa todennäköisesti hyviä vinkkejä sekä auttaa eteenpäin sitomatta yrittäjää mihinkään, selventää kehityspäällikkö Niina Immonen Tredea Oy:stä.

    Uudistettu investtampere.fi on se sivusto, jonne yritysten päättäjien ja investoijien halutaan suuntaavan.

    – Siksi sivustolla ovat vahvasti esillä seudun osaamiskärjet eli se, mitä täällä osataan erityisen hyvin, ja toisaalta seudun kasvava ostovoima ja erinomainen sijainti erilaisten liikennemuotojen solmukohdassa, Nykänen kertoo.

    Sekä yritystampere.fi että investampere.fi -sivustot esittelevät myös Tampereen kaupunkiseudun innovaatioympäristöä ja sen kasvaville ja kansainvälistyville yrityksille avaamia mahdollisuuksia.

    – Tampere on tunnettu rohkeista uusista avauksistaan ja ryhmähengestään. Haluamme, että seudulla toimivat ja tänne tuloaan harkitsevat yritykset pääsevät tästä kaikesta osallisiksi, Immonen sanoo.

    Jo aiemmin uudistettu visittampere.fi neuvoo niin matkailijoita kuin paikallisia seudun tapahtumien ja matkailutarjonnan pariin. Sivustolla on myös hyödyllinen Työkalut ammattilaisille -osio, josta pääsee tutustumaan matkailuyrityksille suunnattuihin palveluihin.

    Talenttampere.fi puolestaan tarjoaa apua yritysten ja kansainvälisten osaajien verkostoitumiseen. Sivuston kautta pääsee myös tutustumaan Tampere - All Bright! Ambassador -verkostoon, joka tekee Tampereen seutua tunnetuksi kansainvälisesti.

    www.tampereallbright.fi

    Lue myös:

    Lisätietoa:
    Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy

    Sari Mäkelä
    Viestintäpäällikkö
    sari.makela@tredea.fi
    puh. 040 800 4202

    Petri Nykänen
    Johtaja, liiketoimintakehitys ja investoinnit
    petri.nykanen@tredea.fi
    puh. 040 806 2375

    Niina Immonen
    Kehityspäällikkö
    niina.immonen@tredea.fi
    puh. 040 821 5113

    Advertoriaali Aamulehden Pirkanmaan parhaaksi -liitteessä 18.4.2016

    *****
    Tampere - All Bright!
    on vuonna 2011 lanseerattu Pirkanmaan yhteinen viesti, jolla seutua tehdään tunnetuksi niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

    Takaisin ylös