Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Suuri suomalainen IT -osaamistutkimus 2018

    Hyvä suomalainen ICT-alan päättäjä, vaikuttaja ja huippuasiantuntija. TIVIA toteuttaa ensimmäisen valtakunnallisen #sskt18 ohjelmisto- eli koodausosaamista koskevan laajan valtakunnallisen tutkimuksen. Tutkimuksen taustalla on laajasti uutisoitu ja tutkittu ohjelmistosuunnittelua ja koodausta koskeva osaajapula. Tutkimus on luonteeltaan ensimmäinen ja sen tulokset ovat vertailukelpoisia vastaaviin muihin tutkimuksiin. Tutkimuksen laajuus on poikkeuksellinen ja siinä hyödynnetään ohjelmisto-osaamiseen ja -tekniikkaan liittyviä erityisnäkökulmia alan yritysten, elinkeinoelämän ja koko yhteiskunnan näkökulmasta.

    Valtakunnallinen TIVIA on pyydetty riippumattomana ja ICT alan laaja-alaisimpana toimijana selvittämään osaajapulan todellinen tila, kokoluokka, kehitys ja muut yksityiskohdat osaamisalueiden osalta koulutuspanosten oikeaan suuntaamiseen. TIVIA toteuttaa tutkimuksen maalis-/huhtikuun aikana ja se kattaa kaikki Suomen maakunnat.

    Kyselynvastaajien tuloksia hyödynnetään kansallisessa ohjelmisto-osaamisen kehitysohjelmassa TIVIA, TEK ja elinkeinoelämän työryhmissä.

    Valitse yksi edustamasi yritys ja maakunta, jonka näkökulmasta vastaat kysymyksiin. Kysely on laaja ja perusteellinen. Pyydämme ymmärrystä vastaamisessa. Vastaamiseen kuluu noin reilu puolituntia. Voit halutessasi vastata useamman kerran eri edustamiesi organisaatioiden tai rooliesi puolesta. Voit myös välittää tämän viestin henkilölle, jonka katsot sopivaksi vastaajaksi suomalaisen ICT-alan kehittämisen näkökulmasta erityisesti ohjelmistosuunnittelun ja ohjelmoinnin näkökulmasta.

    Voit vastata kyselyyn tämän linkin kautta. Mikäli linkki ei toimi, kopioi alla oleva teksti selaimen osoitekenttään: https://link.webropolsurveys.com/S/FA9BCB80697B9AC8

    Lisätietoja suuresta suomalaisesta koodaustutkimuksesta 2018 antaa ja kysymyksiin vastaa toiminnanjohtaja Mika Helenius mika.helenius@tivia.fi 0400 – 264432 ja seurata twitterissä #sskt18.

    Takaisin ylös