Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Suomi 100 hakee tulevaisuuden avauksia

    Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Tulossa on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi, joka näkyy koko vuoden koko Suomessa sekä myös ulkomailla. Juhlavuoden teemana on yhdessä.

    Juhlavuoden ohjelmaa rakennetaan suomalaisten ja Suomen ystävien yhteistyönä. Ohjelmaan haku on avoin kaikille ja jatkuu aina lokakuun 2017 loppuun saakka. Osalle ohjelmaan hyväksytyistä hankkeista voidaan myöntää myös taloudellista tukea. Huhtikuussa juhlavuotta koordinoiva Suomi 100 -hanke järjestää kohdennetun rahoituksen haut Suomen tulevaisuutta vahvistaville hankkeille sekä ulkomailla toteutuvalle Suomi 100 -ohjelmalle. Näiden lisäksi ovat käynnistymässä alueelliset Suomi 100 -tuen haut.

    - Katse eteenpäin sekä Suomessa että ulkomailla on jo tutkimustiedon mukaan suomalaisille tärkeää. Juhlavuoden ohjelma on edennyt hyvin, ja luvassa on upea kokonaisuus historiaa käsitteleviä asioita sekä mukavasti nykypäivää ja yhteisiä hetkiä. Haun kautta pyrimme löytämään mukaan uusia toimijoita ja edelleen vahvistamaan niitä tekoja, jotka vievät Suomea eteenpäin meillä ja maailmalla, juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen sanoo.

    Etsitään laajoja, Suomea vahvistavia kokonaisuuksia

    Tulevaisuuteen suuntaavan painopisteen vahvistamiseksi Suomi 100 -hanke avaa kohdennetun rahoitushaun, jolla pyritään täydentämään Suomi 100 -ohjelmaa merkittävillä ja laajasti vaikuttavilla hankkeilla, toimenpiteillä, teoilla tai kampanjoilla. Tavoitteena on vahvistaa Suomen tulevaisuutta ja edistää myönteistä muutosta.

    Avustettavilta hankkeilta edellytetään konkreettisia toimenpiteitä Suomen vahvistamiseksi sekä pitkäkestoista vaikuttavuutta. Toimenpiteet voivat liittyä esimerkiksi demokratiaan, kansalaisyhteiskuntaan, tasa-arvoon tai sananvapauteen. Tavoitteena voi olla myös koulutuksen, työelämän, yritystoiminnan tai kansainvälistymisen kehittäminen. Hankkeen on liityttävä sisällöllisesti itsenäisyyden juhlavuoteen, ja sen pääasiallisen toiminta-ajan on oltava vuonna 2017.

    Tavoitteena on löytää 2–5 laajaa hanketta tai hankekokonaisuutta, joita avustetaan pääsääntöisesti 100 000–300 000 eurolla hanketta kohden. Haussa voidaan myöntää avustuksina yhteensä enintään 1,2 miljoonaa euroa. Hakea voi 4.–25.4.2016 välisenä aikana. Lisätietoja ja linkki hakulomakkeeseen löytyvät suomifinland100.fi-verkkosivuilta.

    Avustushaku ulkomailla toteutuvalle ohjelmalle

    Toinen samaan aikaan järjestettävä kohdennettu haku koskee kansainvälistä Suomi 100 -ohjelmaa. Haulla pyritään täydentämään Suomi 100 -ohjelmaa Suomen ulkopuolella, erityisesti naapurimaissa, Pohjoismaissa sekä muissa maakuvatyön kannalta keskeisillä painopistealueilla. Hankkeiden tulee tukea Suomen maakuvatyötä ja sen strategisia linjauksia esimerkiksi edistämällä suomalaisen osaamisen tunnettuutta. Hankkeita haetaan yhteiskunnan eri alueilta painottaen sellaisia toimenpiteitä, jotka kertovat nykypäivän Suomen vahvuuksista ja painottuvat tulevaisuuteen.

    Erityistä painoarvoa annetaan hankkeille, joiden vaikuttavuus on suuri laajojen kohderyhmien tavoittamisen tai mediahuomion kautta, ja joilla on myös pitkäkestoista vaikuttavuutta.

    Hankkeen on liityttävä sisällöllisesti itsenäisyyden juhlavuoteen, ja sen pääasiallisen toiminta-ajan on oltava vuonna 2017. Haussa voidaan myöntää avustuksina yhteensä enintään 600 000 euroa. Hakea voi 4.–25.4.2016 välisenä aikana. Lisätietoja ja linkki hakulomakkeeseen löytyvät suomifinland100.fi-verkkosivuilta.

    Alueelliset haut vahvistavat paikallista Suomi 100 -ohjelmaa

    Maakuntien liitoista ja kuudesta suurimmasta kaupungista koostuva Suomi 100 -alueverkosto vahvistaa juhlavuoden paikallista toteutusta. Suomi 100 -ohjelmaan hyväksytyt ohjelmahankkeet voivat hakea Suomi 100 -aluetukea maakuntien liitoista sekä Oulun kaupungista.

    Hakujen ensimmäinen kierros on käynnissä huhti-toukokuussa. Tarkemmat hakutiedot löytyvät maakunnan liittojen verkkosivuilta sekä aluekoordinaattoreilta.

    Suomi100 Pirkanmaalla: www.pirkanmaa.fi/fi/etusivu/suomi100-pirkanmaalla

    Monipuolinen ohjelma

    Vuonna 2017 muun muassa suunnitellaan tulevaisuuden Suomea yhdessä, syödään yhdessä, saunotaan yhdessä, liikutaan yhdessä, nautitaan monenlaisesta musiikista ja teatterista, käydään näyttelyissä, katsotaan uusia elokuvia, nautitaan Suomen luonnosta, kuunnellaan Suomea avaruudesta, muistellaan maamme merkkihenkilöitä ja annetaan lahjoja satavuotiaalle. Lapset ja nuoret nousevat ohjelmassa vahvaan rooliin sekä tekijöinä että kokijoina.

    Lisätietoja:
    Pääsihteeri Pekka Timonen
    pekka.h.timonen (at) vnk.fi
    p. 050 3374 386
    Valtioneuvoston kanslia

    ja

    Viestintäpäällikkö Päivi Pirttilä
    paivi.pirttila (at) vnk.fi
    p. 040 705 3323
    Valtioneuvoston kanslia

    Lisää valtakunnallisista hauista: http://suomifinland100.fi/tehdaan-yhdessa/hae-mukaan/

    Alueverkoston yhteystiedot: http://suomifinland100.fi/info/#yhteystiedot

    Juhlavuosi löytyy Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja Youtubesta nimellä SuomiFinland100 (#Suomi100, #Finland100).

    *****

    Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Se on Suomen suuri vuosi, joka rakennetaan yhdessä. Juhlavuosi synnyttää tekoja, elämyksiä ja ohjelmaa. Se elää koko Suomessa, koko vuoden 2017. Tekojen kautta tarkastellaan Suomen itsenäisyyden vuosisataa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta.

    Takaisin ylös