Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Perusta-hanke loi perustan 1916 uudelle yritykselle ja 2135 uudelle työpaikalle Pirkanmaalla

    Alkavien yrittäjien neuvontapalveluita kehittänyt Perusta-hanke loi reilun kaksi ja puolivuotisen toimintansa aikana 1916 uutta yritystä ja 2135 uutta työpaikkaa. Osaprojektien toimijoiden (mm. Ensimetri ja osuustoimintaneuvonta) yhteiskunnalliset vaikutukset ovat merkittäviä. Erityistä on myös uusien yhteistyörakenteiden kehittäminen.

    Seutukunnallisen Perusta-hankkeen tavoitteena oli alkavan yrittäjän neuvontapalveluiden kehittäminen sekä uusien toimintamallien ja työkalujen käyttöönottaminen neuvonnan tehostamiseksi. Hankkeen toteuttivat Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy, Pirkanmaan Yrittäjät ry, Pirkanmaan Yrityskummit ry, Tampereen Seudun Osuustoiminnan Kehittämisyhdistys ry ja Tampereen Seudun Uusyrityskeskus ry. Hankkeen tavoitteen mukaisesti sujuvien yrityspalveluiden kehittäminen jatkuu seudullisena yhteistyönä, jossa hyödynnetään myös Yritys-Suomen, ELY-keskuksen sekä TE-toimiston palveluita.

    Perusta-hankkeessa on syntynyt yrityksiä kustannustehokkaasti. Idean omaavat asiakkaat ovat saaneet laadukasta ja tehokasta palvelua, jota on tuotettu yhdessä. Yksin ei olisi onnistuttu”, kiittää Tredean toimitusjohtaja Päivi Myllykangas.

    Yhteistyörakenteiden vakiinnuttamisen ohella Perusta-hanke perustui erilaisille kokeiluille, joista toimivat toimenpiteet on otettu osaksi alkavan yrittäjän neuvonnan konseptia. Näitä toimenpiteitä ovat olleet mm. Minustako Yrittäjä -infot, maahanmuuttajien yrittäjyys-infot, kasvuyritysten tunnistaminen ja yhteydet perustettaviin yrityksiin sekä lyhytkestoiset koulutukset, joista kaikkia tullaan jatkamaan projektin päättymisen jälkeen. Sähköisten neuvontapalvelujen kehittämiseksi hanke osallistui Oma Yritys-Suomi -pilottiin.

    Hankkeen osaprojektien toimijat olivat osuustoimintaneuvonta, Ensimetri, yrityskummitoiminta, Viestinvaihto-palvelu. Pelkästään osuustoiminnalliseen yrittäjyyteen liittyvän osaprojektin sekä Ensimetri-neuvonnan aikaansaamat taloudelliset vaikutukset yhteiskunnalle ovat merkittäviä. Yhden uuden työpaikan hinnaksi muodostui osuustoimintaneuvonnassa 417 € ja uusien yritysten aikaansaamat tuotot ja säästöt yhteiskunnalle ovat yli kahdeksan miljoonaa euroa vuositasolla. Ensimetri-neuvonnassa uuden yrityksen hinnaksi muodostui 514 €. 

    Perusta-hankkeen (7/2011-2/2014) tarjoamia palveluita hyödynsi yhteensä 6543 henkilöä ja yrityksiä tuli mukaan 894. Projektin aikana syntyi yhteensä 1916 uutta yritystä ja 2135 uutta työpaikkaa. Hanketta rahoittivat Tampereen kaupunki seudun kunnat ja Pirkanmaan Ely-keskus Euroopan sosiaalirahaston varoin.

    Lisätietoja: Kehittämispäällikkö Niina Immonen, 040 821 5113, niina.immonen@tredea.fi

    Katso lisää myös Ylen uutisista.

    Takaisin ylös