Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Kaupan ja logistiikan keskus

    Tampereen seutu sijaitsee pääkaupunkialueen pohjoispuolella keskellä vilkkainta Suomea. Se on kasvukeskus ja teollisuuden keskittymä, jossa kunnat tarjoavat aktiivisesti hyviä sijoittumispaikkoja yrityksille. Keskeinen sijainti ja hyvä saavutettavuus on koko kaupunkiseudun valtti.

    Tampere on liikenteen solmukohta keskellä vilkkainta Suomea

    Tampereen seutu sijaitsee Suomen kasvukäytävällä, maamme talouskasvun ja kilpailukyvyn ytimessä, jossa tehdään noin puolet maan bruttokansantuotteesta sekä noin 80 % maan koulutus-, tutkimus- ja innovaatiotoiminnasta.

    Tampere on Pohjoismaiden kuudenneksi suurin kaupunkiseutu ja suurin sisämaakaupunki. Asukasmäärä kipuaa 400 000 asukkaan rajan yli vielä vuoden 2021 aikana siirtäen meidät eurooppalaisten kaupunkiseutujen kokoluokkaan!

    Suomen kakkoskeskuksessa toimii yli 36 000 aktiivista yritystä.  Hyvä saavutettavuus on koko kaupunkiseudun valtti, sillä myös kaikki seudun suurimmat yritysalueet sijaitsevat logistisesti ihanteellisissa paikoissa.

    tampereenratikka 201116 6577 scaled 1
    Tampereen Ratikka aloittaa liikennöinnin elokuussa 2021. Kuva: Pasi Tiitola, Tampereen Raitiotie Oy.

    Raideliikenteen ja pääradan kehittämiseen panostetaan

    Tampereen sijainti on ihanteellinen Suomen logistiikkareittien, tärkeimpien valtateiden ja rautateiden risteyskohdassa.  Tampereelta Helsinkiin matkaa autolla tai junalla puolessatoista tunnissa, lentäen matka-aika on vai puoli tuntia. Kaupunkiseudulla on käynnissä useita suuria liikkumiseen ja logistiikkaan liittyviä hankkeita, kuten raitiotien rakentaminen sekä pääradan kehittäminen. Suomen modernein joukkoliikenneväline, tutummin Tampereen Ratikka, aloittaa liikennöinnin elokuussa 2021.

    Raideliikenteen merkitys kestävänä liikkumismuotona korostuu ja päärata palvelee suurta osaa suomalaisista. Tampere yhdessä Helsingin ja Vantaan kanssa on mukana Suomirata-hankkeessa, joka tähtää pääradan kehittämiseen ja tunnin rataan Helsingin ja Tampereen välillä, sekä nopeaan ratayhteyteen Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Suomiradan visiossa Suomi kytkeytyy kiinteäksi osaksi eurooppalaista raideverkkoa ja globaalia lentoasemaverkkoa.

    Pirkanmaa valittiin vuonna 2018  alueellisen junaliikenteen pilottikohteeksi. Koronan aiheuttamasta poikkeusajasta huolimatta lähijunapilotin tulokset näyttävät positiivisilta; lähijunaliikenteen jatkumiselle Pirkanmaalla on suuri tarve. Pirkanmaan lähijunauudistusta koordinoi Pirkanmaan liitto

    Kuva miehestä lukemassa viestiä puhelimestaan Pirkkalan lentokentällä.

    Tampereen seudullisen lentoliikenteen kehittäminen

    Tampereen lentoasema sijaitsee Pirkkalan kunnassa noin 17 km päässä Tampereen keskustasta hyvien liikenneyhteyksien varrella niin lännestä kuin pohjoisesta saapuville. Seutu on sitoutunut tekemään Tampere-Pirkkalan lentokentästä koko Sisä-Suomen kansainvälisen lentokentän ainutlaatuisella raitio- ja maantieliikenteen yhteistyöllä.

    Lentojen määrällä mitattuna Tampere-Pirkkala on Suomen toiseksi operoiduin kenttä heti Helsinki-Vantaan lentoaseman jälkeen. Finavia investoi vuonna 2018 Tampere-Pirkkalan lentoaseman laajentamiseen 15 miljoonaa euroa.

    Maakuntakenttien joukossa Tampere-Pirkkala erottuu edukseen ainutlaatuisella reittiliikennetarjonnallaan, Tampere-Pirkkalan lentoasema tarjoaa lentoyhteyden yli 300 kohteeseen vain yhden vaihdon kautta. Tampere-Pirkkala onkin Suomen toiseksi kansainvälisin lentoasema, jopa 96 prosenttia kentän matkustajista suuntaa maailmalle.

    Asemalla operoivat Finnair, SAS, Ryanair, airBaltic ja matkajärjestäjistä TUI, Matkapojat ja Ikaalisten matkatoimisto. Suorat lennot kohdistuvat Helsinkiin, Riikaan ja Tukholmaan. Lisäksi matkanjärjestäjillä on runsaasti omia lentoja vaihtuviin kohteisiin.

    Lentoasema avautuu matkustajaliikenteelle jälleen syksyllä 2021. Tutustu tarkemmin osoitteessa lentoontampereelta.fi.

    Lisätietoa Tampere-Pirkkalan lentoasemasta Visit Tampereen -sivustolla.

    smart tampere kaupunki mirella mellonmaa 3
    Kuva: Smart Tampere, Mirella Mellonmaa

    Älykkään liikkumisen kaupunki

    Liikenne ja liikkuminen ovat parhaillaan suuren murroksen äärellä. Vaikka tietoliikenteen kehittyminen on kutistanut maapallon, liikennemäärien lisääntyminen on jatkuva trendi. Liikenteen suunnittelun tärkeys tulee korostumaan ja alalla on suuria mahdollisuuksia uusille ajatuksille ja toimintamalleille.

    Tampereen kaupunkiseudulla on meneillään selvityksiä ja kokeiluja innovatiiviseen logistiikkaan ja liikkumiseen liittyen. Esimerkiksi Älykkään liikkumisen ekosysteemin tavoitteena on edistää uusien teknologioiden ja digitaalisten liikkumispalveluiden pilotointia ja käyttöönottoa Tampereen kaupunkiseudulla. Verkosto tuo yhteen alan julkiset ja yksityiset toimijat on osa Tampereeen kaupungin älykaupunkikehitystä.

    Tampereen kaupunkiseudulla toimii useita testiympäristöjä ja -alustoja, joita yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää. tuotteiden ja palveluiden kehittämisessa, Tutustu liikenteen ja liikkumisen testialustoihin.

    Etsitkö uutta paikkaa yrityksesi toimipisteelle? Ota yhteyttä, me autamme.

    Business Tampere logo
    Harri Ojala

    Toimitusjohtaja

    040 762 3784

    Business Tampere logo
    Ari Lylynoja

    Asiakkuusvastaava, teollisuuden digitaaliset ratkaisut

    050 568 7608

    Takaisin ylös