Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Pirkanmaa paransi tulostaan elinkeinopolitiikan vertailussa

    Joka toinen vuosi toteutettava Elinkeinopoliittinen mittaristo kartoittaa kuntien elinkeinopolitiikkaa sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyötä. Pirkanmaan keskiarvo elinkeinopolitiikasta nousi 6,93:een. Pirkanmaan kunnista palkittiin Ruovesi, joka oli koko maan paras kehittyjä edelliseen tutkimukseen verrattuna. Ylöjärvi, Lempäälä ja Pirkkala puolestaan nousivat Top 10 -joukkoon omassa kokoluokassaan.

    Elinkeinopolitiikka ja resurssit, viestintä ja tiedottaminen sekä koulutus ja osaaminen saavat yrittäjiltä parhaat arviot valtakunnallisella tasolla. Tyytymättömimpiä yrittäjät ovat kunnan hankintapolitiikkaan. Näin todettiin, ELPO-kyselyn loppuraportissa. Tämän vuoden helmi-huhtikuussa toteutettuun kyselyyn vastasi kaiken kaikkiaan 5835 Suomen Yrittäjien jäsenyrittäjää, joista 615 Pirkanmaalta.

    Tulokset julkistettiin keskiviikkona Kunnallisjohdon seminaarissa Tampereella.

    Pirkanmaalla vauhtia elinvoimakilpailusta

    Pirkanmaa sijoittui maakuntien välisessä vertailussa sijalle neljä, mutta on kovin nousija kahden vuoden takaiseen selvitykseen vertailtaessa. Keskiarvo kuntien elinkeinopolitiikasta koko maassa on 6,74. Pirkanmaan kuntien keskiarvo on 6,93, ja nousua kahden vuoden takaiseen kyselyyn saavutettiin 0,35 yksikköä. Kyselyssä elinkeinopolitiikkaa arvioidaan asteikolla 4-10.

    – Olemme Pirkanmaalla tehneet aktiivisesti työtä sen eteen, että kunnissa osattaisiin ottaa yritysten ja yrittäjyyden edellytykset huomioon päätöksenteossa. Käynnistimme toissa vuonna Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakuntakilpailun, jonka tavoitteena on nimenomaan ollut lisätä kuntien ja yrittäjien välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä kannustaa kuntia elinvoimatekijöidensä kehittämiseen. Kunnat ovat lähteneet kilpailuun innolla mukaan ja tuloksia on jo nähtävissä ELPO-tuloksissa, iloitsee toimitusjohtaja Pasi Mäkinen Pirkanmaan Yrittäjistä.

    Pirkanmaan raportin voit katsoa täältä.

    Katso Business Tampereen omistajakuntien kuntakohtaiset raportit:

    Tampere
    Kangasala
    Lempäälä
    Nokia
    Orivesi
    Pirkkala
    Vesilahti
    Ylöjärvi
     

    Ruovesi paras kehittyjä kuntien välisessä vertailussa

    Pirkanmaan kunnista Lempäälä, Ylöjärvi ja Pirkkala sijoittuvat kymmenen parhaan kunnan joukkoon omassa kokoluokassaan. Elinkeinotoiminnan kokonaisarvosana Pirkanmaan kunnissa vaihteli 5,85:n ja 8,00:n välillä.

    Ruovesi puolestaan palkittiin koko Suomen parhaana kehittyjänä - arvosana parantui kahdessa vuodessa peräti 1,46 yksikköä ollen nyt 6,82.

    - Äkkiseltään ajateltuna parhaan kehittyjän palkinto tuntuu isolta yllätykseltä, mutta todellisuudessa olemme kyllä parin viime vuoden aikana satsanneet kunnan ja yrittäjien väliseen yhteistyöhön valtavasti. Meillä on kunnassa erinomainen yhdessä tekemisen henki ja se kyllä näkyy näissä tuloksissa, arvioi Ruoveden kunnanjohtaja Eeva Kyrönviita tunnustusta tuoreeltaan.

    Elinkeinopoliittisen mittariston tulokset ovat saatavilla osoitteessa yrittajat.fi/kunta.

    Tiedote Pirkanmaan yrittäjien sivuilla.

    Takaisin ylös