Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tarjouspyyntö: Biokaasutuotantoon soveltuvien biomassojen materiaaliselvitys

    Kiertotalouden asiantuntijapalveluja koskeva tarjouspyyntö

    1 TAUSTA JA TARKOITUS
    Tarjouspyyntö liittyy 6Aika-Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset-hankkeeseen, jota hallinnoi Tampereen kaupunkiseudun elinkeinoyhtiö Tredea Oy. Hankkeessa on mukana 8 osatoteuttajaa: Lounais-Suomen Jä-tehuolto, Turun AMK, Helsingin seudun ympäristöpalvelut, Oulun Jätehuolto, TTY-säätiö, Ekokumppanit, Suomen ympäristökeskus ja Tredea. Biokaasutuotantoon soveltuvien biomassojen materiaaliselvityksen tilaaja on Tredea Oy, joka on Tampereen ja 7 ympäryskunnan omistama kehitysyhtiö.

    Suomen kasvukäytävälle, Kolmenkulman yritysalueelle, logistisesti erinomaiseen sijaintiin on kehittymässä uudenlainen, monialaista bio- ja kiertotalouden liiketoimintaa synnyttävä, teollinen ympäristö ja kansallinen bio-kiertotalouden kärkihanke, ECO3.
    ECO3-alue on rakentumassa Kolmenkulman alueelle. Alueen nykyisten ja sinne sijoittuvien uusien yritysten ja muiden toimijoiden käynnistämän yhteisen konseptikehityksen seurauksena Kolmenkulman alueelle on syntymässä nyt jo kansainvälisestikin kiinnostava yritysympäristö, joka toimii useiden teollisten symbioosien alustana.

    2 HANKINTAMENETTELY
    Kyseessä on EU-kynnysarvon ja kansallisen kynnysarvon alittavan palvelun hankinta eli ns. pienhankinta, johon ei sovelleta voimassa olevan hankintalain (1397/2016) säännöksiä.

    Tarjous hylätään, jos tarjouspyynnössä esitetyt vaatimukset eivät täyty tai tarjous ei muilta osin vastaa tarjouspyyntöä tai jos tarjous saapuu myöhästyneenä.
    Tilaaja pidättää itsellään oikeuden olla suorittamatta hankintaa.

    3 HANKINNAN KOHDE JA HINTA
    Hankinnan kohteena on Kolmenkulman alue, jolle konseptoidaan tuotantoedellytyksiä biokaasutuotannolle. Tarkoituksena on tuottaa selvitys biokaasutuotantoon soveltuvista biopohjaisista materiaaleista poislukien Nokian Vesi Oy:n ja Tampereen seudun keskuspuhdistamo Oy:n jätevesilietteet.
    Työssä kartoitetaan lähialueen biosivuvirtoja tuottavia tahoja 50 kilometrin ja 100 km:n säteellä Kolmenkulmasta.
    Kyseessä on käänteinen tarjous, jossa tilaaja on asettanut hankinnalle hinnan, 10.000 euroa, Alv 0 %.
    Tarjouksen valintakriteereinä ovat
    1. yhtiön ja projektitiimin kokemus vastaavista toimeksiannoista.
    2. työn sisältö ja tuntimäärä.
    Hinnan tulee sisältää kaikki kustannukset työtila-, laite-, kone-, suunnittelu-, matkustus-, majoitus-, päiväraha-, materiaali-, ym. kustannuksineen.
    Laskutus-, toimitus- yms. lisiä ei hyväksytä.

    Työn tavoite ja sisältö pääpiirtein
    1.Raaka-aineet ja niiden laatu
    Selvitys biokaasutuotantoon soveltuvista biopohjaisista materiaaleista. (Metaanipotentiaali ja soveltuvuus) Hankintapiirejä kaksi kappaletta: 50 km ja 100 km etäisyydellä Kolmenkulmasta.

    2. Tunnistettujen, tärkeimpien materiaalien tuottajien/omistajien kartoittaminen ja intressien selvittäminen
    Yrityshaastattelut: selvitetään biologisesti hajoava materiaali, materiaalin tasalaatuisuus/tuotannon tasaisuus, määrä, kuiva-ainepitoisuus, nykyinen käsittelytapa, käsittelymaksu sekä alustava kiinnostus toimittaa materiaaleja biokaasutuotannon syötteiksi.

    3. Kustannusten määritys

    • Kuljetuskustannukset
    • Sopimusajat

    4. Kuljetukset ja muu liikenne
    Kartoitus tarvittavista maantie- ja rautatieyhteyksistä sekä tieyhteyksistä pääväyliin nykyisen tie- ja rataverkon pohjalta
     

    5. Raportointi
    Kick off-palaverissa sovitun muotoinen, suomenkielinen raportti toimitetaan hankkeen lopuksi. Välirapor-toinnista sovitaan kick off palaverissa.
    Kaikki työn aikana konsultin laatimat pöytäkirjat ja haastattelumuistiot laaditaan suomen kielellä.

    Lähtötiedot
    Tilaaja toimittaa konsultin käyttöön alueen kaavan sekä muut konsultin työn kannalta relevantit lähtötiedot, siten kuin valitun konsultin kanssa työn alkaessa tarkemmin sovitaan ja joita tehtävän suorittamiseen valittava konsultti tarjouksessaan ehdottaa.

    LUKE:n biomassa-atlas

    Tarjous tulee tehdä tarjouspyynnön edellyttämän jäsentelyn mukaisessa muodossa sisältäen vähintään tässä tarjouspyynnössä vaaditut tiedot. Muulla tavalla tehtyä tarjousta ei oteta huomioon. Osatarjouksia ei oteta huomioon.
    Tarjouksen tulee sisältää:
    Tarjoajan tiedot (yhtiön virallinen nimi, y-tunnus ja yhteystiedot)
    Tarjouksen sisältö ml. tarjoajan omat referenssit sekä tiimin jäsenten CV/henkilöreferensit
    Verovelkatodistus (tai Tilaajavasturaportin alle 1 kk vanha ote).

    4 TARJOAJAN KELPOISUUS JA KELPOISUUSVAATIMUKSET
    Palveluntuottajan on oltava rekisteröity kaupparekisteriin/ammatti- tai elinkeinorekisteriin sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaisesti ja kuulua ennakkoperintärekisteriin.
    Palveluntuottaja on huolehtinut verojen, sosiaaliturvamaksujen ja eläkevakuutusmaksujen maksamisesta.

    Palveluntuottaja, jolla ei voida katsoa olevan teknisiä, taloudellisia tai muita edellytyksiä hankinnan toteuttamiseksi tai joka on laiminlyönyt verojen tai lakisääteisten sosiaalimaksujen suorittamisen Suomessa tai siinä maassa, jossa Palveluntuottajan päätoimipaikka sijaitsee, voidaan sulkea pois tarjouskilpailusta.

    Edellä mainitun lisäksi poissulkemisperusteiden osalta Tilaaja noudattaa hankintalain (1397/2016) 80 § ja 81 §. Tarjouksen jättäessään Palveluntuottaja vakuuttaa, että sitä ei rasita mikään kyseessä olevan lain pykälissä mainituista poissulkemisperusteista.
    Tilaaja voi käyttää kelpoisuuden selvittämiseen kaupallisia palveluita, kuten esimerkiksi Asiakastieto Oy:n palvelut.

    5 SOPIMUSKAUSI JA SOPIMUSEHDOT
    5.1 Hankintasopimus ja työn aikataulu
    Tarjoukset tulee toimittaa viimeistään 20.10.2017 (tarkemmat ohjeet kohdassa 8).
    Päätös ilmoitetaan viimeistään 26.10.2017, jonka jälkeen valitun palveluntuottajan kanssa tehdään kirjallinen sopimus.
    KIck off palaveri järjestetään 30.10.2017 klo 9:00-12:00.
    Työ alkaa viimeistään 06.11.2017.
    Työn tulee olla valmis 26.01.2018.

    5.2 Sopimusehdot
    Palveluntuottajan omien toimitusehtojen tai alan yleisten ehtojen liittäminen tarjoukseen saattaa johtaa tarjouksen hylkäämiseen niissä olevien tarjouspyynnön vastaisten ehtojen vuoksi. Mikäli Palveluntuottaja ilmoittaa tarjouksessaan käyttävänsä omia toimitusehtojaan ja oman alansa ehtoja, tarjouksesta on selkeästi käytävä ilmi, miltä osin niitä sovelletaan.

    5.3 Laskutus- ja maksuehdot
    Tilattu työ maksetaan laskua vastaan siten, että ensimmäinen erä, 6000 euroa (ALV 0%) maksetaan sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Toinen erä, 4000 euroa (ALV 0%) maksetaan työn valmistuttua sopimuksen mukaisesti.
    Laskutus-, toimitus- tai muita lisiä, tai matkakuluja tai päivärahoja ei hyväksytä. Laskutuksen pitää tapahtua verkkolaskutuksena.

    5.4 Sopimuksen purkaminen ja riitatilanteiden ratkaisu
    Tilaaja pidättää oikeuden purkaa sopimus välittömästi ilman irtisanomisaikaa, jos Tilaaja toteaa hankinnan kohteena olevan palvelun sisällön olleen riittämätöntä, tarkoitukseen sopimatonta tai laadullisesti heikkoa, eikä Tilaajan ja valitun Palveluntuottajan välille saada yhteisymmärrystä tavasta jatkaa. Tilaajalla on velvollisuus saattaa kokemansa mahdolliset palvelun puutteet Palveluntuottajan tietoon välittömästi. Ennen sopimuksen purkamista tehdyn työn korvaamisesta sovitaan Tilaajan ja Palveluntuottajan kesken.
    Sopimuksesta aiheutuvat tai siihen liittyvät riitaisuudet ratkaistaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

    6 VALINTA- JA VERTAILUPERUSTEET
    Valintaperusteet selvitetty alla. Hankinnan sisältövaatimukset on kerrottu kohdassa 3.
    Valintaperusteet:
    1. Tarjoavan yrityksen referenssit ja työn suorittavan tiimin henkilökohtaiset referenssit: pisteytys 1-10, painoarvo 60 % (Työntekijöiden referenssit 1-5 ja yrityksen 1-5)
    2. Työn sisältö ja tuntimäärät: pisteytys 1-10, painoarvo 40%

    Yhtiön ja työntekijöiden referenssit
    • Referenssit biomassakartoituksiin liittyvistä selvityksistä kotimaassa ja ulkomailla
    • Edellä mainittujen referenssien on oltava korkeintaan 10 vuotta ja ennen vuotta 2017 suoritettuja töitä. Kolmesta uusimmasta, tarjouksessa mainitusta referenssityöstä on lisäksi mainittava tilaajan pääasiallisen yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot
    • Tarjoavan yrityksen referenssit ja työn suorittavan tiimin henkilökohtaiset referenssit. Pisteytyksen perusteena ovat: biokaasutuotantoon liittyvä kokemus sekä muut em. asioihin liittyvät refe-renssit esim. tutkimus-, ja kehitystyöt, yms.

    Työn sisältö ja tuntimäärät
    • Tarjouksen tulee sisältää kaikki tarjouspyynnössä esitetyt tehtävät
    • Tarjoaja voi sisällyttää kiinteään hintaa muita relevantteja, tehtävän suoritukseen liittyviä toimenpiteitä ja selvityksiä
    • Tarjouksen tulee sisältää tehtävään käytettävät työtunnit kaikkien hankkeeseen osallistuvien henkilöiden osalta

    6.3 Pisteet yhteensä
    Lopuksi pisteet lasketaan yhteen. Eniten yhteispisteitä saanut tarjous voittaa tarjouskilpailun.
    Tarjous tulee laatia siten, että kaikki ne asiat, joihin tarjoaja haluaa vedota, käyvät ilmi tarjouksesta. Päätös tehdään toimitettujen asiakirjojen perusteella.

    7 LUOTTAMUKSELLISUUS
    Julkisten hankintojen lain puitteissa, tarjoukset ovat julkisia hankintapäätöksen jälkeen, siksi tarjous on pyrittävä laatimaan siten, ettei se sisällä liike- tai ammattisalaisuuksia. Mikäli liike- tai ammattisalaisuuksien sisällyttäminen on kuitenkin järkevän tarjouksen tekemiseksi välttämätöntä, tulee liike- tai ammat-tisalaisuuksiksi määritellyt tiedot ilmoittaa erillisellä liitteellä, jonka on oltava selkeästi merkitty. Tuotteen hinta ja mahdollinen alennusprosentti eivät ole liikesalaisuuksia.
    Asianosaisilla on oikeus saada tieto hankintapäätöksen tekemisen jälkeen kaikista hankinta-asiakirjoista lukuun ottamatta salassa pidettäviä tietoja. Tällaisia ovat muun muassa toisen Palveluntuottajan liike- tai ammattisalaisuutta koskevat tiedo, lukuun ottamatta hintaa ja sen muodostumista koskevaa tietoa.

    8 TARJOUKSEN JÄTTÄMINEN
    Vapaamuotoinen tarjous tulee toimittaa viimeistään 20.10.2017.
    Tarjous toimitetaan osoitteeseen paivi.nahkola@businesstampere.com
    Sähköpostin otsikkona tulee olla ”TARJOUS”
    Tarjouksen tulee olla voimassa 20.11.2017 asti.

    Mahdolliset, tarjouspyyntöä koskevat kysymykset tulee lähettää viimeistään 13.10.2017. Vastaukset tulevat tarjouspyynnön yhteyteen www.businesstamperemagazine.fi/uutiset. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun vuoksi emme vastaa puhelinkyselyihin.

    9 TILAAJAVASTUU
    Tähän hankintaan sovelletaan Lakia tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä 1233/2016.

    TARJOUSPYYNNÖSTÄ ESITETTYJÄ KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

    1.  Huomioidaanko työssä maatalouden biomassat (lannat ja peltobiomassat)?

    Vastaus: Kyllä huomioidaan

    2.  Miten työn tavoitteissa ja sisällössä mainitut ”Tunnistetut, tärkeimpien materiaalien tuottajat/omistajat” valitaan? Perustuuko valinta esimerkiksi biomassan määrään vai laatuun?

    Vastaus: Keskeisenä valintakriteerinä on biomassojen määrät ja soveltuvuus biokaasutuotantoon

    3.  Sopimusten kestoaika: Mitä tällä konkreettisesti tarkoitetaan? Haetaanko tässä konsultin asiantuntijapohjaista ehdotusta vai toimittajien halukkuutta? Tuleeko tätä tiedustella haastatteluissa biomassojen toimittajilta?

    Vastaus: Toimittajien näkemys/halukkuus haastatteluissa sekä asiantuntijan ehdotus

    Päivi Nahkola
    Senior business advisor
    Business Tampere

     

    Takaisin ylös