Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Suunta selvillä, nopeaa toimintaa tilanteiden muuttuessa

    Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy lähtee uudistuneena vuoteen 2017. Toimitusjohtaja Harri Airaksisen mukaan toiminnassa yhdistyvät kaksi pääperiaatetta. Käytännön työssä on valmius lähteä nopeisiin toimiin aina kun tilanne sitä vaatii, taustalla taas vaikuttavat selkeät strategiset valinnat. Ne suuntaavat toimintaa niin, että niukat resurssit saadaan tehokkaimmin hyödynnettyä työpaikkojen, innovaatioiden, uusien tuotteiden ja palvelujen luomisessa.

    Tampereen kaupunkiseudun elinkeino-ohjelma

    Tredean painoalavalinnat määrittelee Tampereen kaupunkiseudun elinkeino-ohjelma, joka on laadittu laajassa yhteistyössä elinkeinoelämän toimijoiden ja tuntijoiden kanssa.

    – Tredean voimavarat kohdennetaan uudistuvaan teollisuuteen, älykkään kaupungin ratkaisuihin sekä tapahtuma-, kävijä- ja elämystalouteen. Erityistä kohderyhmää ovat kasvuhakuiset ja kansainvälistyvät teknologiakyvykkäät yritykset, Airaksinen linjaa.

    Määrätietoinen ketteryys on tarpeen elinkeino- ja kehitysyhtiön toiminnassa, sillä toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti. Yksi ketteryyden edellytys on Airaksisen mukaan se, että yritysten tarpeita pitää oppia ymmärtämään entistä paremmin. Se taas onnistuu, kun tieto kulkee. Suunnitteilla on muun muassa yritysyhteyksiä vahvistavien ohjausryhmien perustaminen Tredealle ja Visit Tampereelle.

    – Tällaisella foorumilla yrittäjät ja elinkeinoelämän kehittäjät voivat antaa palautetta ja sparrata toistensa toimintaa, Airaksinen kaavailee.

    innovaatioseteli

    Marraskuussa kokeiluun otettu Tredean innovaatioseteli on hyvä esimerkki siitä, millaiseen toimintaan Tredea tähtää tulevaisuudessakin. Seteli on suunniteltu yritysten tarpeita vastaavaksi ja auttamaan kasvuhaluisia uusiin avauksiin. Seteli haetaan ja myönnetään digitaalisesti, ja kaikki tarvittava tieto on avoimesti verkossa saatavilla.

    – Tredea on satsannut tiedonkulun parantamiseen myös muun muassa yritystampere.fi- ja tapahtumatyrityksille.fi-sivustoilla. Ne palvelevat jokaista yrittäjää ja yrittäjäksi aikovaa, joten niitä kannattaa seurata, Airaksinen vinkkaa.

    Tampereen kaupunkiseudun elinkeino-ohjelma lupaa luovaa uhoa, jonka Airaksinen määrittelee rohkeudeksi yhdistää seudun perinteiset vahvuudet ja uudet kehitysmahdollisuudet kasvun jatkumisen takeeksi. Ongelmat, muun muassa korkea työttömyys ja kuntatalouden epävarmuus, ovat tiedossa, mutta niin ovat onnistumisetkin.

    Kaupunkiseudun vahva osaamisperusta ja uusiutumiskyky ovat viime vuosikymmeninä auttaneet seutua selviytymään isoista rakennemuutoksista, tuoreimpana Nokian ja Microsoftin irtisanomiset.

    – Täytyy sanoa, että jos seudulla ei olisi hyvää näkemystä ja yhteistyötä tilanteen käsittelyssä, emme olisi selvinneet tästä. Mutta nyt meillä on vapautuneen osaamisen ansiosta uusia yrityksiä ja sijoittujayrityksiä, ja lisää on vielä tulossa. Se on kova juttu.

    Lataa Tampereen kaupunkiseudun elinkeino-ohjelma tästä >

    Kuva: Atacan Ergin

    Tampereen kaupunkiseudun matkailussa eletään mielenkiintoisia aikoja, sillä rakenteilla on uusi, vielä työnimellä Visit Tampere Oy kulkeva matkailuyhtiö. Siinä sulautuvat yhteen Tampereen tapahtumatoimisto, nykyinen Visit Tampere ja Tampere Convention Bureau. Vt. toimitusjohtaja Perttu Pesä on syyskauden mittaan hahmotellut tulevan toiminnan suuntaviivoja.

    – Suurin kysymys on, miten Tampereen seudun pitäisi profiloida itsensä maailmalla eli miksi ulkomaalaisen kannattaa tulla tänne lomalle tai vaikkapa töihin, Pesä sanoo.

    Tampereen kaupunkiseudulla on hyviä nähtävyyksiä, kaupunkielämää ja luontoa, mutta ei yksittäistä maailmanmainetta takaavaa megakohdetta. Pesän mukaan uuden matkailuyhtiön kiinnostus kannattaakin kääntää kokonaisuuteen, sillä se tekee seudusta vetovoimaisen.

    – Tapahtumia ja matkailua kehittävä yksikkö sitoutuu siis Tampereen houkuttelevuuden, innostavuuden ja saavutettavuuden kehittämiseen.

    Tapahtumat ovat Tampereen kaupunkiseudulla vetovoimaisuuden vetureina. Tampere tavoittelee Suomen kiinnostavimman tapahtumakaupungin asemaa ja haluaa tämän maineen kantautuvan myös rajojen ulkopuolelle. Tapahtumat tuovat suuren osan seudulle saapuvasta vierailijamassasta.

    – Kun täällä järjestetään suurempi tapahtuma, kaksi kolmasosaa lipuista myydään Pirkanmaan ulkopuolelle. Ja sehän tarkoittaa, että suuri osa tapahtumaan saapuvista tarvitsee myös kuljetuksia, majoituksen, ruokaa, juomaa ja ajanvietettä – ja kaikki tämä laittaa liikettä matkailuelinkeinon ketjuun, Pesä kertoo.

    Tapahtumat ovat tärkeitä myös kaupunkiseudun imagon ja tunnettuuden luojina sekä yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin lähteinä. Niiden merkitys ymmärretään Pesän mukaan nykyään laajasti.

    – Tässä on tapahtunut ajattelun muutos hyvään suuntaan: kulttuuri, urheilu ja tapahtumat osataan nähdä dynamiikkaa kehittävinä tekijöinä, ei pelkästään rahareikinä, Pesä kiittää.

    Tapahtumien ja matkailun kehittäminen siirtyy uuteen osakeyhtiömalliin vuoden 2017 alusta. Pesä arvelee, että kesän kynnyksellä toiminta on jo hyvin uomissaan.

    – Olemme tässä selvästi uuden äärellä, ja meillä on mahdollisuus saada aikaan jotain aivan ainutlaatuista, hän toteaa.

     

    Takaisin ylös