Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tieto yhteiseksi omaisuudeksi

    Kun vanha konsti ei enää toimi, pitää keksiä uusia. Tamperelainen alihankintakonepaja Nomet Oy on laittanut liikkeelle suuren muutoksen toimintatavoissaan, ja se on jo tuottanut mitattavia tuloksia.

    Lastuavaan työstöön erikoistunut Nomet on palkannut kevään 2015 aikana kymmenkunta uutta työntekijää. Tekemistä riittää, sillä yhtiön tilauskanta on kasvanut ja sitä myöten tuloskehityskin on paranemassa. Henkilöstölle tehty kysely kertoo, että toimintavan muutokset etenevät – ehkä hitaasti, mutta varmasti.

    Automaatio on poistanut tuotannon töistä pakkotahtisuuden. Kun kone käy, työntekijällä on aikaa myös miettiä, miten homman voisi hoitaa vielä paremmin – ja mitä hyötyä siitä olisi koko firmalle. Toimitusjohtaja Harri Jokinen on koneistaja Jani Sormusen juttusilla.​
    Automaatio on poistanut tuotannon töistä pakkotahtisuuden. Kun kone käy, työntekijällä on aikaa myös miettiä, miten homman voisi hoitaa vielä paremmin – ja mitä hyötyä siitä olisi koko firmalle. Toimitusjohtaja Harri Jokinen on koneistaja Jani Sormusen juttusilla.​

    Vajaat kaksi vuotta sitten ei hyvältä näyttänyt. Nometilla oli takanaan kovia vuosia, liikevaihto oli laskenut ja toiminta tappiollista. Näin siitä huolimatta, että yhtiöllä oli perinteiset tuottavan toiminnan edellytykset kunnossa: hyvä koneistus, korkea automaation taso, tarvittavat sertifikaatiot ja isoja asiakkaita lähialueilla. Kun Harri Jokinen aloitti toimitusjohtajana, oli jo aivan selvää, että muutoksia tarvitaan – mutta millaisia?

    – Laajan kehityssuunnitelman pohjaksi tehtiin analyysi ja mietittiin muutoksen suuntia. Kysyttiin henkilöstöltä ja asiakkailta, missä ollaan ja miten pitäisi muuttua,  Jokinen kertoo.

    Kysyvälle vastattiin, ja mahdollisuuksia löytyi paljon. Henkilöstö oli sitä mieltä, että sen osaamista voisi käyttää hyväksi enemmän. Asiakkaat kiittivät laatua, mutta moittivat yhtiön sulkeutuneisuutta. Viestinnässä todettiin muutenkin olevan paljon tekemistä, jotta kaikki tietäisivät paremmin, mitä talossa tapahtuu. Se taas on monessa mielessä kaiken kehittämisen avainasia.

    – Meidän ydintoiminnassamme on lähdetty antamaan lisää vastuuta tekijöille niin, että ihmiset voisivat tehdä enemmän omaa työtään koskevia päätöksiä. Samalla haastamme heidät miettimään kehittämistä ja laajentamaan omaa osaamistaan, Jokinen sanoo.

    Työntekijät voivat esimerkiksi entistä itsenäisemmin suunnitella töitään, ja sitä varten heillä pitää olla tieto siitä, millaisia tilauksia on tulossa. Tuotannon työntekijät ovat myös hyviä asiantuntijoita siinä, miten paljon aikaa ja vaivaa jonkin tietyn kappaleen tekeminen vaatii, ja tämä tietämys halutaan myynnin käyttöön. Yksinään kenenkään ei tarvitse pohtia laadun ja tuottavuuden käytäntöjä, sillä Nometiin on perustettu tuotannollisia ryhmiä, joihin kuuluu samantyyppistä työtä tekeviä ihmisiä.

    Ensimmäiseksi käytännön työkaluksi yhteisölliseen tiedonkulkuun Nometissa on otettu mikroblogi Yammer. Sen käyttökulttuuria on harjoiteltu yhtiön sisällä, ja Jokinen uskoo, että teollisuuden some-ratkaisuista tulee olemaan suurta hyötyä myös asiakkaiden kanssa viestiessä.

    – Yammerissa tieto on selkeästi tarjolla kaikille sitä tarvitseville. Sähköpostitse sen saa vain, jos on vastaanottajien listalla, ja monen osanottajan keskusteluista tulee helposti sekavia, Jokinen toteaa.

    Tietotekniikka on oivallinen muutoksen apuväline, mutta Jokinen korostaa, että ihmiset ovat kuitenkin Nometissa ykkössijalla. Kaikki lähtee siitä, että porukan osaaminen saadaan hyödynnettyä paremmin eli annetaan henkilöstön käyttää käsiensä lisäksi myös aivojaan.

    Toimitusjohtaja Harri Jokinen käy hallin puolella joka päivä. "Nometia kehitetään täällä, missä tehdään töitä."​​
    Toimitusjohtaja Harri Jokinen käy hallin puolella joka päivä. "Nometia kehitetään täällä, missä tehdään töitä."​​

    Digitaalisen tiedon hyödyntäminen on vahvasti työn alla. Kun asiakas tilaa tuotteen, sen tiedot tulevat digitaalisessa muodossa. Jokisen mukaan se pitää myös säilyttää siinä muodossaan läpi koko prosessin. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että Nomet haluaa kehittää liiketoimintaansa komponenttitoimittajasta teknologiapartneriksi ja valmistettavuuden kehittäjäksi.

    – Isot asiakkaat suunnittelevat tuotteita, mutta eivät enää valmista niitä itse. Meidän osaamisemme on siis erityisesti siinä, miten tuotteista saadaan järkevästi valmistettavia ja kilpailukykyisiä.

    Digitaalinen, yhteisesti saatavilla oleva tuotetieto ja yhteisölliset työtavat avaavat kumppanuuksien rakentamisessa paljon mahdollisuuksia. Kun jonkin tietyn tuotteen tekeminen on päähankkijan ja alihankkijan yhteinen prosessi, molemmat hyötyvät.

    – Tässä olisi mahdollisuus saada se iso tuottavuushyppy aikaan, jos mahdollisuudet vain ymmärretään hyödyntää, Jokinen toteaa.

    www.nomet.fi

    ​

     

    Takaisin ylös