Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Asiakaslähtöisyys 2.0 – Liinistä potkua Instan tuotekehitykseen

    Teollisuusautomaation ja puolustus- ja turvallisuusteknologian ratkaisuilla huipulle noussut tamperelainen Insta Group on viime vuodet panostanut määrätietoisesti uusien liiketoimintamahdollisuuksien löytämiseen perinteisten toimialojen rinnalle. Innovoiva konserni uskoo paitsi omaan osaamiseensa myös jatkuvan kehittymisen merkitykseen.

    Uuden oppimisen hengessä Insta Innovationin väki lähti mielenkiinnolla mukaan Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy:n koordinoimaan valmistavan teollisuuden Lean Startup -hankkeeseen. Syksyllä 2014 käynnistynyt hanke pohjautui Eric Riesin ja Steve Blankin luomaan Lean Startup -ajatteluun, jossa startup-kentältä tuttuja ketteriä ja kustannustehokkaita toimintamalleja on hyödynnetty menestyksekkäästi yritysten innovaatio- ja uudistumiskyvyn sekä parempien prosessien kehittämisessä. Vapaa pudotuksen pitämässä Lean startup -valmennuksessa Installe lähdettiin hakemaan selkeitä suuntamerkkejä asiakaspohjaiseen innovaatiotyöskentelyyn.

    Insta Innovationin asiakkuusjohtajan Martti Setälän mukaan liinit menetelmät auttavat pääsemään lähelle asiakkaan arkea ja helpottavat näin tuotekehitystä.​
    Insta Innovationin asiakkuusjohtajan Martti Setälän mukaan liinit menetelmät auttavat pääsemään lähelle asiakkaan arkea ja helpottavat näin tuotekehitystä.​

    Asiakkuusjohtaja Martti Setälän mukaan virtuaaliteknologioihin ja innovatiivisiin palveluihin panostavan Insta Innovationin toiminta pohjaa yhteistyölle ja asiantuntijuudelle.

    – Toimintamme on jo pitkään ollut asiakaslähtöistä ja tuote- ja palvelukehitystä halutaan tehdä asiakkaiden tarpeista käsin. Paikoitellen meiltä on kuitenkin puuttunut selkeä prosessi, miten toteuttaa asiakaslähtöisyyttä tuotekehityshankkeissa.

    Tähän tarpeeseen päästiin Setälän mukaan onnistuneesti hankkeen aikana pureutumaan.

    – Menetelmien avulla yritykselle kiteytetään, miten pysyä asiakkaan iholla koko ajan. Ylipäätään Lean startup -malli on hyvä tapa toimia ja kehittää prosesseja. Liinauksen myötä asiat etenevät ja myös konkretisoituvat hyvin, summaa Setälä.

    Oppiminen voi säästää oppirahoissa

    Valmennuksen myötä ”liinihköt ajatukset” ovat Setälän mukaan vallanneet maaperää nopeasti. Tätä nykyä ”Landing page” ja ”MVP” soljuvatkin sujuvasti niin instalaisten puheissa kuin teoissa. Uusissa kehityshankkeissa on jo hyödynnetty liinejä testausmenetelmiä. Setälän mukaan parhaillaan käynnissä olevissa projekteissa onkin onnistuttu luomaan ja ylläpitämään tiivis linkki asiakasrajapintaan.

    – Liini yhteistyö on tuonut uutta otetta tiimiin ja toimintamallin myötä olemme saaneet asiakkailta runsaasti konkreettista palautetta kehityshankkeissamme. Palaute on myös haastanut meitä ja paikka paikoin olemme jo varhaisessa vaiheessa oppineet, ettei asia mennytkään ihan niin kuin olimme ajatelleet, toteaa Setälä.

    Setälän mukaan menetelmien avulla yritys voi nopeuttaa tuotekehitysprosesseja ja varmistaa niiden tuloksellisuutta. Järkevä liinaus tuokin säästöjä paitsi yritykselle myös asiakkaalle. Tärkeää on kuitenkin löytää oma tapa tehdä, tervettä järjenkäyttöä unohtamatta. Liinaus-intoisten yritysten on hyvä puntaroida, miten mittavasti eri asiakastahot jaksavat olla mukana iteraatioprosesseissa.

    – On hahmotettava maksimikontaktimäärät ja haarukoitava sopivat asiakkaat. On myös tärkeää, että asiakkaalle osataan konkretisoida osallistumisesta suoraan hänelle koituvat hyödyt, toteaa Setälä.

    Insta Innovationin liinimpi matkanteko jatkuu uusien haasteiden parissa. Koepalloja aiotaan jatkossa heitellä asiakkaan suuntaan aiempaa rohkeammin eikä painavistakaan vastapalloista pahastuta. Päinvastoin, kuuntelevat korvat ja kysyvä mieli on teroitettu uuteen iskuun.

    – Mitä lähempänä asiakkaan arkea muistaa olla, sitä helpompi on tuotekehitys viedä maaliin, päättää Setälä.

    Mikä Lean Startup?

    Vuonna 2011 amerikkalainen startup-yrittäjä Eric Ries julkaisi uraauurtavan teoksensa ”The Lean Startup”, joka on muuttanut paitsi startup-kentän myös yritysmaailman ajattelua. Riesin mukaan: ”Startupin ainoana tehtävänä on löytää mahdollisimman nopeasti tuote tai palvelu, minkä asiakkaat haluavat, ja mistä he ovat valmiita maksamaan.” 

    Lean Manufacturingista vaikutteita hakenut The Lean Startup on tuonut ajattelun painopistettä lähemmäksi asiantuntijatyötä. Ydinajatus on kuitenkin sama: vältä hukkaa ja paranna jatkuvasti. Lean startup -menetelmissä yhdistellään ketterästi niin asiakkailta oppimisen, jatkuvan innovoinnin kuin mittaamisen eri työkaluja.

    Lue lisää Lean Startup -menetelmistä ja tutustu muihin ”liinaajiin” täällä: http://www.pudotus.fi/theleanenterprise

    Takaisin ylös