Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Deltabit sitoutuu paikalliseen


    ​

    Tamperelainen Deltabit on parin viime vuoden aikana keskittynyt toiminnassaan sormenjälkitunnistukseen. Tuorein satsaus on yhtiön sormenjälkilukijan uusi versio, jonka suunnittelussa Deltabit sitoutui päättäväisesti paikalliseen osaamiseen.

    Kun Deltabitin toimitusjohtaja Jukka Hosio lähtee töihin, hänellä on taskussaan vain auton avain. Sekä kodin että työpaikan lukot aukeavat, kun Hosio koskettaa sormellaan ovessa olevaa lukijaa. Tehokäytössä ovat oman yrityksen tuotteet, sillä Deltabit valmistaa koteihin, yrityksiin ja terveydenhuoltoon tunnistusjärjestelmiä, joissa sormenjäljet korvaavat perinteisten avainten, kulkukorttien ja salasanojen käytön.

    – Me myymme ennen kaikkea helppoutta eli tuotteita, joiden käyttö on varmaa ja huoletonta. Avaimet eivät mene hukkaan, työajan leimaaminen sujuu ilman mukana kannettavia tunnisteita ja potilastunnistus on yksiselitteistä, Hosio sanoo.

    Deltabit on kehittänyt ohjelmistoja lähes 20 vuoden ajan ja sormenjälkitunnistusta 15 vuoden ajan. Parin viime vuoden kuluessa yhtiön toimintaa on keskitetty sormenjälkitunnistukseen, joka on nopeasti kasvava ja kehittyvä ala.

    – Viime vuonna järjestelmiemme myynti yli viisinkertaistui, ja vauhti vielä kiihtyi loppuvuotta kohti. Kiinnostusta on laidasta laitaan, saimme asiakkaiksi esimerkiksi elintarvikeyrityksiä, hoivakoteja, kuntosaleja, konepajoja ja tietysti tavallisia toimistojakin, Hosio kertoo.

    ​Sormenjälkitunnistuksen teknologia on kehittynyt viime vuosina. Tunnistus tapahtuu nopeasti ja varmasti, ja lähes kaikki sormenjäljet pystytään tunnistamaan​.​
    ​Sormenjälkitunnistuksen teknologia on kehittynyt viime vuosina. Tunnistus tapahtuu nopeasti ja varmasti, ja lähes kaikki sormenjäljet pystytään tunnistamaan​.​

    Yhtiön tuorein saavutus on oveen laitettavan sormenjälkilukijan Deltabit Dooriksen uusi versio. Sitä varten yhtiö tarvitsi myös ulkopuolista teollisen muotoilun ja mekaniikkasuunnittelun osaamista. Tavoitteeksi asetettiin, että työhön saataisiin paikallinen tekijä.

    – Näin toteutettiin käytännössä yhtiömme filosofiaa: haluamme mahdollisuuksien mukaan käyttää paikallisia eli suomalaisia, pirkanmaalaisia tai tamperelaisia toimijoita, Hosio sanoo.

    Paikallisen suosiminen on Hosion mukaan toisaalta osoitus yrityksen vastuunkannosta ja halusta pitää kotimaan ja -seudun pyörät pyörimässä. Toisaalta siitä on myös suoranaista hyötyä kaikille osapuolille, sillä esimerkiksi ulkomaille ponnistaminen on helpompaa, jos yritykset auttavat paikallisesti toinen toisiaan liikkeelle.

    – Osaamista meillä on, paikallisen yhteistyön avulla sitä voisi tehdä vielä paremmin näkyväksi.

    Periaatteet pääsivät käytännön testiin, sillä Hosion mukaan pääkaupunkiseudun ehdokkaat nousivat erittäin näkyvästi esille, kun yhtiö etsi kumppaneita Deltabit Dooris -hankkeeseensa. PK-yritykselle on ehdottoman tärkeää saada valinta kerralla oikein, ja siinä tilanteessa pääkaupunkiseudun toimijat erottuivat niin markkinointitaidoillaan kuin referensseilläänkin.

    – Sinne tämäkin työ olisi helposti valahtanut, jos emme olisi olleet valmiita näkemään vaivaa sen eteen, että löydämme paikallisen osaajan, Hosio kertoo. 

    Deltabit sai kumppaniksi sen mitä halusi: maanlaajuisen toimijan, jolla on osaava tekijä Tampereella. Työ tuli tehdyksi, paikallinen tekijä sai siitä referenssin tulevien asiakkaiden hankintaan, eikä yhteistyön jatkumisellekaan ole esteitä. Samalla paikkakunnalla työskentelystä jäi myös mukava käytännön tuntuma.

    – Tekijä saattoi hyvin mutkattomasti ja vähällä vaivalla piipahtaa täällä vaikkapa näyttämässä uutta mallia juuri silloin, kun se oli suunnittelun kannalta tärkeää, Hosio sanoo.

    ​Kosketuksella toimiva työajanseurantapääte on käyttäjälleen helppo ja yksiselitteinen. Helppokäyttöisen tuotteen tekeminen vaatii kuitenkin paljon suunnittelua ja huippuosaamista, muistuttaa Deltabitin toimitusjohtaja Jukka Hosio.​
    ​Kosketuksella toimiva työajanseurantapääte on käyttäjälleen helppo ja yksiselitteinen. Helppokäyttöisen tuotteen tekeminen vaatii kuitenkin paljon suunnittelua ja huippuosaamista, muistuttaa Deltabitin toimitusjohtaja Jukka Hosio.​

    Deltabitissä pistäytyminen on muillekin helppoa, sillä yrityksen ovi auki aina kun joku on paikalla. Yrityksen toimitilat sijaitsevat Sammonkadulla huonekaluliike Iskun yläkerrassa, ja avoimuus kuuluu talon tapoihin. Samassa kerroksessa toimii joukko muitakin yrityksiä eri aloilta, ja kampusmaisessa ympäristössä keskustellaan ja inspiroidutaan puolin ja toisin.

    – Olemme järjestäneet esimerkiksi yhteisiä asiakaspäiviä, jolloin täällä voi käydä satoja ihmisiä. Vaikka talon yritykset ovat hyvin erilaisia, meillä voi silti olla yhteisiä asiakkaita, Hosio kertoo.

    www.deltabit.fi

    Takaisin ylös