Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampereen kaupunkiseutu on haluttu eurooppalainen kumppani

    Euroopan unionin tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa uudella ohjelmakaudella kaupunkiseudut on nostettu innovaatiotoiminnan keskiöön. Suurilla kaupunkiseuduilla on mm. koulutus-, tutkimus- ja kehitysvoimavarojen sekä kansainvälisten yhteyksien takia parhaat edellytykset nousta kansainvälisesti vetovoimaisiksi innovaatiokeskittymiksi. Menestyminen globaalissa innovaatiokilpailussa edellyttää toimivia innovaatioympäristöjä.

    Joukko asiantuntijoita ja johtajia aluehallinnosta, korkeakouluista, edunvalvontaorganisaatioista, innovaatioalustoilta ja yritys- ja rahoituskentältä osallistui Pirkanmaan innovaatiotoiminnan tilannekuvan rakentamiseen. Kuva seuraa innovaatiokentän ilmiöitä, joihin pirkanmaalaiset toimijat voivat vaikuttaa lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä, ja jotka on yhdessä tunnistettu strategisesti tärkeiksi. (Lue lisää: http://verkkolehti.pirkanmaa.fi/fi/tilannekuvaverkosto-punoo-tiedosta-strategiaa)​​
    Joukko asiantuntijoita ja johtajia aluehallinnosta, korkeakouluista, edunvalvontaorganisaatioista, innovaatioalustoilta ja yritys- ja rahoituskentältä osallistui Pirkanmaan innovaatiotoiminnan tilannekuvan rakentamiseen. Kuva seuraa innovaatiokentän ilmiöitä, joihin pirkanmaalaiset toimijat voivat vaikuttaa lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä, ja jotka on yhdessä tunnistettu strategisesti tärkeiksi. (Lue lisää: http://verkkolehti.pirkanmaa.fi/fi/tilannekuvaverkosto-punoo-tiedosta-strategiaa)​​

    Suomen innovaatiojärjestelmän vahvuudet ovat olleet elinkeinoelämän, erityisesti ICT-alan yritysten panostus tutkimus- ja kehittämistoimintaan, toimiva yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyö sekä laadukas tutkimus. Ulkomailla suoritettavasta tutkimus- ja kehitystyöstä merkittävä osa tehdään EU:n alueella, mutta teollinen kasvu kohdistuu tällä hetkellä valitettavasti entistä enemmän Euroopan ulkopuolella.

    Yritysten innovaatiotoiminta muuttaa myös luonnettaan. ICT-alan suuren murroksen seurauksena ja oppina yritykset enenevässä määrin hakeutuvat monipuolisiin kumppanuuksiin. Kaikkea ei yritetä tehdä yksin, vaan ulkopuolista osaamista hyödynnetään yhä enemmän. Uutta liiketoimintaa voidaan aktiivisesti edistää myös julkisella kysynnällä. Erityisesti suurimmilla kaupunkiseuduilla tulee jatkossa olemaan nykyistä vielä merkittävämpi rooli edelläkävijämarkkinoiden synnyttämisessä. Edelläkävijämarkkinat toimivat myös yritysten kansainvälisille markkinoille tähtäävän liiketoiminnan ponnahduslautana, erityisesti pk-yrityksille toimivat referenssit ovat kansainvälistymisen edellytys.

    Tampereen seutukunta on nousemassa lyhyessä ajassa halutuksi Eurooppalaiseksi yhteistyökumppaniksi, erityisesti Älykäs kaupunki -kokonaisuudessa. Olemme kehittäneet systemaattisesti innovaatioympäristöjä jo usean vuoden ajan. Avoimen tiedon ja digitaalisuuden kautta syntyy uusia innovaatioalustoja, jotka viedään jatkossa myös osaksi kaupunkikehitystä sekä kansalliseksi toimintatavaksi. Tämä on huomattu myös Euroopassa.

    Olemme siis saavuttamassa  alkukarsinnan kautta erinomaisen aseman varsinaiseen kilpailuun. Lupaukset tulee lunastaa seuraavien vuosien aikana sovitulla tavalla erilaisissa  puiteohjelman yhteistyöhankkeissa ja verkostoissa. Tätä kautta voimme edistää myös pk-yritysten kilpailukykyä ja kansainvälistymistä sekä vahvistaa omaa seutubrändiämme. Tämä vaati monilta eri toimijoilta vahvaa sitoutumista käytännön tekemiseen. Olemmehan tähän tavoitteeseen kaupunkina ja seutukuntana valmiit sitoutumaan?

    Kirjoittajan mukaan vain kuolleet kalat uivat virran mukana

    Takaisin ylös