Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Maailman paras käsityöläisportteri ja muita nerokkaita oluita


    ​

    Pyynikin käsityöläispanimon head brewer Tuomas Pere on tyytyväinen. Tulipalo tyrehdytti panimon hyvin alkaneen toiminnan keväällä, mutta nyt pannut taas laulavat. Loppukesällä panimon käsityöläisportteri palkittiin maailman parhaana Global Craft Beer Award 2014 -kilpailussa.

    Tuomas Pere aloittaa ammoisista ajoista, kun häneltä kysyy, mistä kaikki alkoi. Pereen sukujuuret ovat Pohjois-Satakunnassa, sahdintekoperinteen vahvalla alueella. Sahti on yksi maailman vanhimmista edelleen valmistettavista oluttyyleistä, merkityksellinen ja monimuotoinen juoma, joka nivoutuu Pereen mukaan vielä nykyäänkin kansan kulttuuriin ja identiteettiin – ja on tärkeä osa Pereen omaa taustaa.

    Seuraava pysähdyspaikka Pyynikin käsityöläispanimon tarinassa on Pereen kylpyhuone takavuosina. Pere työskeli parikymmentä vuotta sosiaalialalla ja toteutti siinä sivussa itseään tekemällä kotiolutta.

    – Oluen panemisessa yhdistyvät käsillä tekeminen, ideoiminen, luominen, maut ja onnistumisen tunne, joka siirtyy muillekin tuotteen mukana. Voisin kuvitella, että jos leipuri tai kahvinpaahtaja saa tehtyä hyvä kokonaisuuden, hän kokee jotain samanlaista kuin onnistuneen oluen panija, Pere pohtii.

    ​

    Lopulta Pereen vaimo ehdotti, että kodin kylpyhuoneen pikku panimon voisi tuotteistaa. Pere lopetti työt, lähti vuodeksi opiskelemaan oluenvalmistusta ja ryhtyi ystävänsä kanssa ideoimaan olutravintolaa, jonka kellarissa olisi oma panimo.

    – Ajatus lähti liikkeelle kuin kulovalkea. Kun sana levisi, mukaan tuli saman tien yli sata ihmistä, tuttuja ja tuntemattomia oluen ystäviä, jotka halusivat olla mukana perheessä… Perheeksi tätä panimon ympärille muodostunutta yhteisöä nimittäin usein tavataan sanoa, Pere kertoo.

    Kellaripanimo kasvoi suunnitelmissa oikeaksi pienpanimoksi ja sitten tapahtuikin paljon asioita nopeassa tahdissa. Ensimmäinen 400 osakkeen osakeanti merkittiin loppuun kolmessa päivässä, ensimmäiset laitteistot saatiin sopuhintaan, Raholan teollisuusalueelta löytyi sopiva tila ja viranomaiset myönsivät tarvittavat luvat.

    – Heinäkuussa 2013 tuli ensimmäinen olut myyntiin. Kauppa kävi tosi kuumana,  me olimme tietysti ihan ihmeissämme ja onnellisia ja jatkoimme töitä, Pere kertoo.

    Nyt panimon tarinassa seuraa hirvittävä takaisku. Vapunpäivänä 2014 panimolla syttyi sähkökaapin tulipalo, joka tuhosi ja nokesi tuotantotiloja pahasti. Suuri määrä kesämyyntiin valmistumassa ollutta olutta meni pilalle, kun kylmähuoneen sähköt katkesivat.

    – Jouduimme siis ilmoittelemaan kaupoille ja ravintoille, että tilattua olutta ei tulekaan. Ja jumalaut sitä ymmärryksen ja tsempin suurta määrää siinä kohtaa, se oli ihan uskomatonta, Pere sanoo.

    ​

    Global Craft Beer Award 2014 -kilpailun kultamitali tuli siis hyvään saumaan.

    – Palkittu Vahvaportteri oli ainoa olut, joka meillä ylipäänsä oli siinä tilanteessa lähettää kilpailuun. Erityisen merkittäväksi palkinnon tekee minulle se, että tuomaristo koostui panimomestareista ja -työntekijöistä. Heiltä saatu tunnustus on hieno juttu, Pere sanoo.

    Nyt tuotanto on taas käynnissä ja tuotannon kokonaismäärää on tarkoitus kasvattaa parin vuoden aikana jopa 500 000 litraan vuodessa. Lokakuun alussa avattiin tallinnalainen www.papabeers.com-nettikauppa, joka myy pelkästään Pyynikin käsityöläispanimon tuotteita. Panimossa työskentelee yhteensä kymmenkunta henkeä, ja panimoperheen eli sen toimintaa tavalla tai toisella tukevien vapaaehtoisten määrä on noussut tuhanteen.

    – Meillä on panimon ystäville esimerkiksi oma Facebook-ryhmä. Siellä jos kertoo, että nyt tarvittaisiin vaikka pihlajanmarjaa tai omenaa, sitä on hetken päästä tuossa pihassa oikein riittävästi.

    ​

    Oluenpanijoita on Pereen mukaan kahta laatua, on insinöörejä ja taiteilijoita, ja molemmat voivat saada hyviä oluita aikaan. Pere itse lukeutuu selvästi jälkimmäiseen porukkaan, haluaa kokeilla uutta ja tavoitella oluissaan luovaa nerokkuutta. Joitakin oluita Pere voi kehitellä vuosien ajan, toisten resepti selkenee yksien yöunien aikana. Joskus pohjana on asiakkaan toive, usein taas oma mielleyhtymä tai tunnemuisto, jonka hän haluaa siirtää oluen nauttijalle.

    – Jouluolut on helpoin esimerkki tästä: kun makuun liittää tiettyjä jouluisiksi koettuja elementtejä, saa suurimman osan oluen maistajista kokemaan joulua. Mutta mielikuva voi olla mikä tahansa, vaikka kirkas kevättalvinen päivä ja nuotion savu havupuiden keskellä, Pere kertoo.

    ​

    Idea ja resepti ovat oluen synnyssä kuitenkin vasta alkua. Pere kertoo, että Pyynikin käsityöläispanimon työntekijät kokevat olevansa työssään huolehtijan ja kasvattajan rooleissa. Olut elää läpi koko valmistusprosessin ja vielä pullossakin, joten siitä täytyy pitää huolta.

    – Siinä on käsityöläisoluiden idea: niissä on paljon hyviä raaka-aineita, ne on rakkaudella pantu ja ne tuottavat mielihyvää, elämyksiä ja ajatuksia, Pere toteaa.

    Tutustu myös näihin:
    www.pyynikinkasityolaispanimo.com
    www.papabeers.com

    Artikkeli englanniksi:
    www.tampereallbrightmagazine.fi/news/the-worlds-best-craft-porter-and-other-ingenious-beers

    Takaisin ylös