Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Festivaalien ja kulttuurikohteiden aluetaloudellinen merkitys Pirkanmaalla on erittäin suuri

    Pirkanmaan festivaalit – Pirfest ry ja Innolink Research Oy toteuttivat vuosien 2012–2014 aikana selvityksen, jonka tarkoituksena oli kartoittaa kulttuuritapahtumien ja -kohteiden alueellisia talousvaikutuksia sekä laatua Pirkanmaan alueella. Selvitys toteutettiin kävijäkyselynä, johon yhdistettiin tapahtumilta ja kohteilta saadut kävijätiedot. Selvitykseen osallistui Pirfest ry:n 37 jäsenfestivaalia, 34 pirkanmaalaista kulttuuri- ja matkailukohdetta sekä 13 hotellia. Tutkimuskohteet sijaitsivat kymmenen Pirkanmaan kunnan alueella.

    Pirfestin kävijäkyselyn tuloksia käsiteltiin Laatua prkl! -paneelissa Kotimaan matkailumessuilla 11.4. Paneelia veti Pirfestin toiminnanjohtaja Annamaija Saarela ja keskustelemassa Sokos Hotellien hotellinjohtaja Irmeli Puolanne, Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori Minna Joenniemi, Annikin Runofestivaalin tuottaja-tiedottaja Simo Ollila sekä Helsingin kaupunkimarkkinointiyksikön päällikkö Saila Machere

    Kävijäkyselyyn vastasi 13 523 henkilöä, joten se on toteutukseltaan poikkeuksellisen laaja. Selvityksen mukaan festivaaleilla ja kohteissa kävi vuoden 2013 aikana yhteensä 2,5 miljoonaa kävijää, jotka toivat alueen elinkeinotoimintaan 253 miljoonaa euroa. Tästä summasta 139,3 miljoonaa euroa oli Pirkanmaan ulkopuolelta saapuneiden matkailijoiden tuomaa matkailutuloa ja 113 miljoonaa euroa seutukunnan sisäistä lähimatkailutuloa.

    Innolink Research Oy:n tutkimusjohtaja Mikko Kesä toteaa selvityksen luotettavuudesta seuraavaa:

    ”Kyselyyn vastasi yli 13 000 henkilöä, joten virhemarginaali on vain ±1 prosenttiyksikköä. Kävijämäärien laskenta perustuu tapahtumien ja kohteiden itsensä ilmoittamiin kävijätilastoihin.

    Rahankäyttö mitattiin kävijäkyselyn avulla. Aiemmissa vastaavissa tutkimuksissa on havaittu, että rahankäyttö ilmoitetaan yleensä hieman todellisuutta pienempänä. Syynä tähän on se, että vastaaja listaa rahankäyttöään muistinvaraisesti. Vastauksiksi ilmoitetaan vain ne summat, jotka on tiedostettu ja muistettu. Lisäksi rahankäyttö voi olla osin huomaamatonta tai sitä pyritään vähättelemään.

    Selvityksen tulosta voidaan pitää luotettavana. Yleistetty aineisto kattaa erittäin suuren osan koko Pirkanmaan vuotuisesta kulttuuritapahtumien ja -kohteiden kävijäkunnasta.”

    Kohteiden ja tapahtumien vaikutukset heijastuvat monipuolisesti elinkeinotoimintaan alueella, sillä vierailijat käyttävät rahaa niin ruokailuun, majoitukseen, ostoksiin kuin kuljetuspalveluihinkin.

    ”Selvitys osoittaa yksiselitteisesti, että festivaalien sekä kulttuuri- ja matkailukohteiden aluetaloudellinen merkitys Pirkanmaalla on erittäin suuri. Laadukkaat tapahtumat ja kohteet ovat alueelle merkittävä vetovoimatekijä sekä matkailunäkökulmasta että pysyvien asukkaiden ja yritysten investointien saamiseksi alueelle. Pirkanmaan brändiä festivaalien ja kulttuurimatkailukohteiden keskittymänä on syytä kehittää ja vahvistaa edelleen,” toteaa Pirfest ry:n toiminnanjohtaja Annamaija Saarela.

    Festivaalien tukeminen on kunnalle kannattava investointi: tutkimuksessa mukana olleet festivaalit saivat alueellisia tai paikallisia avustuksia vuonna 2013 yhteensä vain 632 000 euroa ja valtakunnallisia avustuksia 1,13 miljoonaa euroa. Kuntien panostus siis palautui alueen elinkeinotoiminnan hyväksi 126-kertaisena.

    Pirkanmaan festivaalien ja kulttuurikohteiden vaikuttavuus 2013 -selvitys on osa Culture Tampere Region -hanketta, jota rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto Pirkanmaan liiton myöntämänä sekä Tampereen, Sastamalan, Valkeakosken, Mänttä-Vilppulan, Urjalan, Parkanon, Ikaalisten, Nokian, Oriveden ja Ruoveden kunnat ja kaupungit. Selvitys on toteutettu yhteistyössä Tampereen yliopiston tutkimus- ja koulutuskeskus Synergosin toteuttaman Tampereen seutukunnan matkailun tulo- ja työllisyysselvityksen kanssa.

    Pirkanmaan festivaalit – Pirfest ry järjestää keskustelutilaisuuden kulttuurimatkailun vaikuttavuudesta Supermessuilla Kotimaan Matkailumessujen ohjelmalavalla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa perjantaina 11.4. klo 15:30.

    Raportti selvityksen tuloksista on ladattavissa täällä: http://www.pirfest.fi/laaja-kavijaselvitys-osoittaa-festivaalien-ja-kulttuurikohteiden-aluetaloudellinen-merkitys-pirkanmaalla-on-erittain-suuri/

    Lisätiedot: Pirkanmaan festivaalit – Pirfest ry, toiminnanjohtaja/projektipäällikkö Annamaija Saarela, puh. 050 307 6095

    Takaisin ylös