Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Vahvaa puolustusalan asiantuntemusta Business Tampereeseen: Eversti (evp) Mika Kulkas on nimitetty puolustusalan vastaavaksi

    20250103 Kulkas Mika P Kangas 172 1
    Kuva Business Tampere, Petri Kangas

    Mika Kulkas aloitti Business Tampereessa puolustusalan vastaavana vuoden 2025 alusta. Kulkas on toiminut viimeksi Ilmaoperaatiokeskuksen päällikkönä Tikkakoskella Ilmavoimien esikunnassa ja sitä aiemmin Satakunnan lennoston komentajana Pirkkalassa. Hän siirtyi reserviin Puolustusvoimien palveluksesta 31.12.2024.

    Kulkkaalla on laaja kokemus puolustusjärjestelmän kehittämisestä, Puolustusvoimien operatiivisista tehtävistä sekä kansainvälisestä yhteistyöstä ja TKI-toiminnasta. Hänellä on ollut merkittävä rooli Suomen ilma- ja ohjuspuolustuksen kehittämisessä sekä F-35-monitoimihävittäjän valintaan päättyneessä HX-hävittäjähankkeen ja evaluoinnin toteutuksessa.

    Uudessa tehtävässään Kulkas tulee keskittymään uusien mahdollisuuksien löytämiseen, sekä seudun puolustusteollisuuden toimintaedellytysten, kasvun ja kansainvälistymisen tukemiseen.

    ”Pirkanmaan puolustusteollisuuden keskittymä on Suomen kärkeä. On upeaa saada näin vahva ja monipuolinen osaaja mukaan entisestään kehittämään alan liiketoiminnallista näkymää seudullamme. Mika tuo yhtiöön ensikäden näkemystä ja kokemusta alan mahdollisuuksista sekä Suomessa että kansainvälisesti", toteaa Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Ojala.

    ”Olen saanut tehdä monipuolisen ja pitkän uran Ilmavoimien palveluksessa. 30 vuoden aikana minulle on kertynyt monipuolinen kokemus Puolustusvoimista. Vaikka toimintaympäristömme onkin muuttunut epävakaammaksi ja vaikeasti ennustettavaksi, niin voimme katsoa tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Suomi on pitänyt hyvää huolta omasta puolustuskyvystään, jota Nato-jäsenyytemme ja puolustusjärjestelmämme jatkuva kehittäminen edelleen vahvistavat. Samalla ne avaavat uusia mahdollisuuksia kansalliselle puolustusteollisuudellemme. Pirkanmaa on merkittävä puolustusteollinen kivijalka kokonaismaanpuolustuksessamme. On hienoa päästä Business Tampereen joukkueeseen luomaan alueemme puolustusteollisuudelle uusia mahdollisuuksia.”, kertoo Kulkas.

    Lisätiedot:

    Business Tampere
    Harri Ojala, toimitusjohtaja
    puh: +358 40 762 3784
    harri.ojala@businesstampere.com

    Takaisin ylös