Tampereen seudun viennin ja kansainvälistymisen osaaminen vahvistuu: Pertti Aimonen on aloittanut Business Tampereen operatiivisena johtajana
8.1.2025Pertti Aimonen on valittu Business Tampereen operatiiviseksi johtajaksi vuoden 2025 alusta. Aimonen tunnetaan muun muassa tamperelaisen älylaitetestaaja OptoFidelityn perustajana. Hän on toiminut myös useiden muiden teknologiayritysten, kuten Treon, spogen.ai, CoreHW ja CeLLife Technologies hallitus- ja johtotehtävissä.
Business Tampereessa Aimonen tulee keskittymään alueen yritysten kansainvälistymisen edistämiseen sekä uusien teollisten investointien houkuttelemiseen erityisesti koneenrakennuksen, puolijohteiden, puolustusteknologian ja energiamurroksen aloilla. Aimosen työtä tukee vankka kokemus pohjoismaisesta pääomasijoittamisesta ja startup-yrittämisestä.
”Pertin vahva käytännön kokemus ja näkemyksellisyys sekä teollisen toiminnan rakentamisesta että Business Tampereelle tärkeistä kasvualoista vakuutti meidät. Olemme todella iloisia saadessamme hänet mukaan johtamaan Business Tampereen työtä koko kaupunkiseudun hyväksi”, toteaa Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Ojala.
"Olen innoissani mahdollisuudesta työskennellä Pirkanmaan seudun elinvoiman ja kansainvälisen vetovoiman edistämiseksi. Haluan auttaa alueen yrityksiä kasvamaan startupeista kansainvälisiksi menestyjiksi. Olennaista on houkutella lisää etenkin tuotannollisia kasvuinvestointeja ja kehittää Pirkanmaasta vahvempi taloudellinen keskus Pohjois-Euroopassa. Tämä työ on minulle mahdollisuus antaa takaisin yhteisölle, joka on mahdollistanut oman urani. Pirkanmaalla on huippuosaamista, vahva tekemisen kulttuuri ja erinomaiset olosuhteet yrittämiselle", Aimonen kertoo.
Tamperelaisen älylaitetestaaja OptoFidelityn toimitusjohtajana Aimonen johti yrityksen laajentumista Aasiaan ja Yhdysvaltoihin. Yritys palkittiin Tasavallan presidentin vientipalkinnolla vuonna 2016. OptoFidelity myytiin vuonna 2017 kiinalaisen CYG-konsernin omistukseen. Viime vuosina Aimonen on keskittynyt useiden startup- ja kasvuyritysten johtamiseen hallituksen jäsenenä tai neuvonantajana. Koulutukseltaan Aimonen on automaatioteknologian diplomi-insinööri Tampereen yliopistosta.
Lisätiedot:
Business Tampere
Harri Ojala, toimitusjohtaja
puh: +358 40 762 3784
harri.ojala@businesstampere.com