Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tilaisitko droonin palveluna?

    Visit Tampere Ranta Tampella Sunset June 2020 SamsungS7 Laura Vanzo
    Kauko-ohjattavilla ilma-aluksilla on mahdollista tehdä elämästä turvallisempaa yläilmoista käsin. Drooni on saatava liikkeelle välittömästi, jos hätäkeskukseen tulee ilmoitus toiminta-alueella kadoksissa olevasta veneilijästä. Kuvaaja: Laura Vanzo

    Millä edellytyksin toimisi droonipalvelu, joka tuottaa dataa sekä yritysten että viranomaisten tarpeisiin? Insta hahmotteli palvelun konseptin Business Tampereen moniasiakasdroonipalvelua selvittäneessä hankkeessa. Palvelulle on olemassa tekniset ja lainsäädännölliset edellytykset, mutta liiketoiminnan käynnistämiseen liittyy vielä epävarmuustekijöitä.

    Konseptin toimintamalli on päältä katsoen yksinkertainen. Johtokeskus toimii vuorokauden ympäri ja kaikkina viikonpäivinä. Koulutettu henkilöstö ohjaa siellä drooneja suorittamaan erilaisia tehtäviä. Kaikki lennot operoidaan suoran näköyhteyden ulkopuolella. 

    – Kyse voi olla yritysten tai kaupunkien tilaamista kartoitus- tai kuvantamistehtävistä, esimerkiksi lämpökuvauksista tai rakennustyömaiden tarkastuksista, kertoo Instan ilmailuliiketoiminnan UAS-asiantuntija Timo Niemelä.

    Samalla johtokeskus pitää yllä ympärivuorokautista valmiutta lähteä suorittamaan viranomaistehtäviä. Drooni on saatava liikkeelle välittömästi esimerkiksi siinä tapauksessa, että hätäkeskukseen tulee ilmoitus toiminta-alueella kadoksissa olevasta veneilijästä tai vaaralliseksi epäillystä henkilöstä, joka pitää paikantaa.

    – Droonit lähtevät telakointiasemista, jotka on sijoitettu tarkoituksenmukaisiin paikkoihin toiminta-alueella. Ennalta tilatut lennot on automatisoitu mahdollisimman pitkälle, ja niiden tuottama data siirtyy asiakkaalle digitaalisesti, Niemelä kuvailee. 

    Konsepti todennettiin kokeiluissa

    Instan tehtävänä oli laatia ilma-alusjärjestelmän konsepti ja todentaa se. Niemelä kertoo, että kaikki konseptissa esitetyt elementit pystyttiin todentamaan erillisinä osina, mutta ei vielä kokonaisuutena. Konsepti todennettiin tekemällä käytännön kokeiluja: etsintätehtäviä viranomaisille, droonien hyödyntämistä tapahtumaturvallisuuden ja maatalouden apuna.

    – Kokeiluilla pystyimme esimerkiksi toteamaan, että droonien lentoonlähtö ja laskeutuminen automatisoidusti ja ilman maahenkilöstöä onnistuu, samoin useamman ilma-aluksen samanaikainen lennättäminen, Niemelä kertoo.  

    Kokeilujen keskeisiä oppeja on, että moniasiakasdroonipalvelua käyttävien asiakkaiden ja viranomaisten pitää pystyä valmistautumaan uuden teknologian käyttöönottoon. Se ei yleensä ole hankalaa, mutta siihen pitää varata aikaa ennen tositoimiin ryhtymistä. 

    Todentamisessa hyödynnettiin useita erilaisia ohjelmistoteknologioita, ilma-alusjärjestelmiä ja viestintävälineitä. Yhteisen viestintäkanavan löytäminen todettiin tärkeäksi etenkin siinä tapauksessa, että droonin on tarkoitus tuottaa tilannekuvaa vaikkapa juuri etsintä- tai tapahtumaturvallisuustehtävissä.

    Kuka perustaa Tampereen U-space-ilmatilan?

    Instan konsepti on laadittu siten, että se on toteuttamiskelpoinen: tekniset ja lainsäädännölliset edellytykset ovat olemassa. Tampereen keskustassa sitä ei kuitenkaan vielä nykyään voi toteuttaa. Konsepti sisältää nimittäin kaksi ehtoa, joiden pitäisi täyttyä ennen kuin automatisoidut lennot tiheästi asuttujen alueiden yllä ovat mahdollisia.

    Ensinnäkin tässä konseptissa drooneihin tarvittaisiin Euroopan lentoturvallisuusviraston (EASA) hyväksymä verifioitu laskuvarjojärjestelmä, jotta riski keskustan yllä lentämiseen pienenisi riittävästi.

    Toiseksi konseptin mukaiselle toiminta-alueelle pitäisi toteuttaa U-space-ilmatila, joka mahdollistaa miehitetyn ja miehittämättömän ilmailun turvallisesti samassa ilmatilassa. U-space-lainsäädäntö tuli voimaan Suomessa alkuvuodesta. 

    U-spacen perustaminen edellyttää sertifioitua organisaatiota, joka ei sekään ilmesty kädenkäänteessä. Niemelä ei kuitenkaan näe estettä sille, etteikö Tampereella voisi olla U-space-ilmatila jo vuoden 2024 aikana, jos tahtotila ja rahoitus löytyvät.

    – Kun U-space olisi infrastruktuurina olemassa, se helpottaisi operaattorien tuloa markkinoille. Jos siis esimerkiksi Tampereen kaupunki päättäisi olla drooniasioissa edelläkävijänä, yksi selkeä tapa edetä olisi juuri U-spacen perustaminen Tampereelle, Niemelä sanoo.

    Konseptin lähtökohdat 

    Tamperelainen Insta on ollut yksi Business Tampereen yhteistyökumppaneista droonihankkeissa. Konseptin laatiminen moniasiakasdroonipalvelua varten summaa kaiken mitä aikaisemmissa kokeiluissa, keskusteluissa ja työpajoissa on opittu. 

    Niemelä korostaa, että Instan laatima konsepti ei ole ainoa tapa toteuttaa moniasiakasdroonipalvelua. Toimintamalli on suunniteltu sen perusteella, että se täyttäisi niin yritysten kuin viranomaistenkin palvelutaso- ja suorituskykyvaatimukset. 

    – On myös useita tapoja päästä samaan lopputulokseen käytön turvallisuuden kannalta. Jos satsataan pitkälle verifioituun ilma-alusjärjestelmään, joka todennetusti estää onnettomuudet, voidaan hieman tinkiä organisaatio- ja koulutusvaatimuksista, Niemelä sanoo. 

    Jos taas viedään henkilöstön koulutusvaatimukset ja organisaation turvallisuudenhallintajärjestelmät pidemmälle, voidaan ehkä lentää vähän vähemmän kehittyneellä teknologialla.

    Droonien tulevaisuus

    Tämänhetkisen näkemyksen mukaan droonit ovat vahvasti tulossa, ja esimerkiksi Amazonin ja Googlen tapaiset globaalit jätit satsaavat niihin vakavissaan. Jää kuitenkin nähtäväksi, milloin miehittämättömän ilmailun murros tapahtuu ja ketkä sen lopulta saavat aikaan.

    – Oma näkemykseni on, että tällä hetkellä tarvitaan vielä julkistaa rahaa, jos halutaan päästä moniasiakasdroonipalvelun perustamisessa eteenpäin, Niemelä toteaa.

    Ilma-alusjärjestelmät tulevat kallistumaan koska kaupunkiympäristössä lentämiseen vaadittavat sertifioinnit nostavat niiden hintoja. Myös koulutettu henkilöstö ja ilmailuorganisaation perustaminen maksavat. Siksi ilma-alusjärjestelmien käyttöaste kannattaisi nostaa mahdollisimman korkeaksi, ja se käy konseptin mukaisesti palvelemalla useita asiakkaita. 

    – Katsotaan, missä vaiheessa asiakkaat huomaavat, että droonien tuottama data kannattaa ostaa palveluna sen sijaan, että jokainen käyttäisi omaa laitettaan, Niemelä sanoo.

    Tampereen kaupunkiseudulla toteutettu moniasiakasdroonihanke on nyt päättynyt. Hankkeen vetäjät, Business Tampereen turvallisuuden kehitysohjelman ohjelmapäällikkö Petri Nykänen ja asiakkuusvastaava Petri Koskinen ovat tyytyväisiä hankkeen tuloksiin.

    Hanke on tuottanut droonipalveluihin liittyviä verkostoja ja ymmärrystä liiketoimintamahdollisuuksista. Niiden varaan on hyvä lähteä rakentamaan toimivaa droonipalvelua.

    – Moniasiakasdroonipalveluiden käynnistyminen vaatinee vetoapua julkisilta toimijoilta. Tämä voi tarkoittaa kohdistettuja julkisia panostuksia tai palvelutilauksia markkinan käynnistämiseksi, he toteavat.

    Teksti: Päivi Stenroos

     

    Automaattisen moniasiakasdronepalvelun mahdollistamat uudet liiketoimintamuodot 

    • Business Tampereen 1.1.2022–31.10.2023 toteuttama kehittämishanke.
    • Pirkanmaan liitto on myöntänyt hankkeeseen AKKE-rahoitusta ja Tampereen kaupunki osallistuu osarahoituksella. 
    • Kaupunki hakee yrityksiltä digitaalisia ratkaisuja ennalta määriteltyjen tarpeidensa ratkaisemiseksi. 
    • Yrityksille hankkeen kokeilut ovat helppo ja nopea tapa testata ja kehittää ratkaisuja aidossa ympäristössä.

    Haluatko lisätietoa? He ovat Business Tampereen asiantuntijat:

    Takaisin ylös