Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Vuoden teollisuusteko 2023 tunnustuksella palkittu Sandvik uudistaa teollisuutta insinööriluovuudella

    vuoden teollisusteko sandvik
    Vuoden teollisuusteko tunnustus jaettiin 26.9.2023 Alihankinta -tapahtuman yhtedessä Tampereella. Tämän vuoden palkinto ojennettiin Sandvikille muun muassa laajan ja vaikuttavan verkostotyön tekemisestä.

    Valtakunnallinen teollisuuden merkitystä ja arvostusta nostava tunnustus jaettiin kolmatta kertaa Alihankinta 2023 -tapahtuman yhteydessä Tampereella 26. syyskuuta.

    Palkintoraati totesi valintaperusteissaan voittajasta muun muassa seuraavaa: "Sandvikin konseptikone Amelia toimii inspiroivana esimerkkinä siitä, mitä Suomessa osataan tehdä. Yritys uudistaa äärimmäisen elegantilla insinööriluovuudella vanhaa toimialaa".

    Sandvikin teknologiajohtaja Jani Vilenius vastaanotti palkinnon viime vuoden voittajalta, Valmet Automotiven tuotantojohtaja Antero Karhulta.

    "Otamme ilolla vastaan Vuoden teollisuusteko 2023- tunnustuksen. Olemme tehneet viime vuoden aikana merkittävän teknologialoikan lanseeratessamme maanalaisen, täysin sähköisen ja autonomisen konseptikoneen kaivosasiakkaillemme", toteaa Sandvikin teknologiajohtaja Jani Vilenius.

    Ehdokkaita etsittiin avoimella kampanjalla kesän ja alkusyksyn 2023 aikana. Tuomaristo oli erittäin vaikuttunut ehdokkaiden korkeasta tasosta ja painotti voittajan valinnassa myös laajaa ja vaikuttavaa verkostotyötä.

    "Pitkäjänteinen yhteistyö yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa, sekä muiden yhteistyökumppaniemme kanssa on Sandvikille tärkeää ja isossa osassa menestystä. On hienoa, että investointimme kestävän kehityksen mukaisiin teknologiaratkaisuihin huomioidaan ja tuo tulosta”, Vilenius jatkaa.

    "Monta erinomaista tekoa jäi finalistikolmikon ulkopuolelle. Kolmen kärkeen sijoittuivat Sandvikin lisäksi Bluefors ja Isot Koneet Keskustorilla -tapahtuma. Oli ilo nähdä, miten laadukkaita yrityksiä, investointeja ja kehitystyötä eri puolella Suomea tehdään”, kommentoi teollisuuden asiakkuusvastaava Heini Wallander Business Tampereesta.

    Tämän vuoden palkintoraadin muodostivat Erkki Ahola, Uudet teknologiat -kokonaisuuden johtaja Teknologiateollisuudesta, päätoimittaja Harri Junttila Tekniikka & Talous -lehdestä, Valmet Automotiven tuotantojohtaja Antero Karhu, projektipäällikkö Sami Siurola Alihankintamessuilta sekä asiakkuusvastaava Heini Wallander Business Tampereesta

    Vuoden teollisuusteko tunnustuksella nostetaan esiin teollisuuden merkitystä ja arvostusta. Lisäksi se korostaa yksittäisten tekojen suurempaa vaikuttavuutta ja kannustaa aktiivisuuteen.

    Lisätiedot:

    Takaisin ylös