Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Terveysalan yhteinen työpöytä

    Yhteisö ja kohtaamispaikka, innovaatioalusta ja yhteiskehittämisympäristö – HealthHUBia voi kuvata monella eri termillä. Tavoitteena on saada yhdessa aikaan tuloksia, joita yksin tekemällä ei saavuttaisi.

    Keskustelu käy vilkkaana HealthHUB-tilassa Kaupin kampuksella. Aiheena ovat tällä kertaa tuolinjalat – hyvästä syystä. Keskusteluringissä on väkeä kahdesta HealthHUBin yrityksestä, ja molempien kiinnostuksen kohteena on liian istumisen aiheuttamien haittojen vähentäminen. Wolkerin ratkaisu on kävelytyöpiste, Exeriumin tuolit taas aktivoivat liikkeeseen istuessa.

    Keskustelu lähtee HealthHUBissa helposti käyntiin. Kuvassa etualalla Sensotrendin Assi Rinnetmäki, takana Exeriumin Ville Tenkanen ja Mikko Lahtinen sekä Wolkerin Henna-Riikka Maaniitty.

    Mahdollisuus tuolinjaloista puhumiseen on yksi syy, miksi Wolker ja Exerium ovat liittyneet mukaan HealthHUBin toimintaan. Yritysten edustajat viettävät paljon aikaa asiakkaiden luona, messuilla ja kotitoimistoissa. HealthHUBista taas löytyy yrittäjien kaipaamaa yhteisöllisyyttä.

    – Täällä on mukavia tyyppejä, joiden kanssa voi pallotella ideoita vaivattomasti. Ensimmäisen palautteen saa saman tien, ja se tuo suunnitteluun moniulotteisuutta, jota ei omaan huoneeseen sulkeutumalla saisi, sanoo Exeriumin myyntijohtaja Mikko Lahtinen.

    – HealthHUBin yritysten välillä on juuri oikea henki, kaikki jakavat osaamistaan ja tietotaitoaan. Voimme myös lähteä selvittämään yhdessä asioita, joista on kaikille hyötyä. Viimeksi perehdyimme tietosuojalakeihin, kertoo Wolkerin projektijohtaja Jenni Räsänen.

    HealthHUBin tila on yrityksille myös edustuskelpoinen kokoustila ja paikka, jossa tuotteet ovat esillä silloinkin, kun yrityksen oma väki on toisella puolen maata asiakkaita tapaamassa. Sijainti Kaupin kampuksella, Tampereen terveysalan keskittymässä, on omiaan lisäämään yritysten uskottavuutta alan osaajina.

    HealthHUB kokoaa yhteen terveyteen, hyvinvointiin, terveysteknologiaan ja tutkimukseen suuntautuneet yritykset ja toimijat. Jäsenyys on maksuton, mutta edellyttää aktiivisuutta ja osallistumista. Hubilaiset saavat käyttää HealthHUB-tilan työpisteitä ja ryhmätyötilaa, ja lisäksi käytössä on virtuaalinen työtila.

    HealthHUB aloitti toimintansa kesäkuussa, ja nyt HUB-tilan työpisteitä hyödyntää kahdeksan yritystä. Yritysten lisäksi saman työpöydän äärelle tuodaan ideoita jalostamaan kliinikot, tutkijat, kehittäjät sekä kuluttajat ja loppukäyttäjät. Tapahtumat ja koulutukset ovat hyvä tapa tuoda ihmisiä yhteen.

    – Kiireisen kliinikon saa tulemaan paikalle kauempaakin, kun tapahtuma osuu täsmällisesti hänen osaamisalueelleen. HealthHUB-tiimin asiantuntijat tuntevat alaa ja sen ihmisiä, joten pystymme kokoamaan tilaisuuksia, joista on hyötyä kaikille osallistujille, kertoo HealthHUBin isäntänä toimiva FinnMedin kehitysjohtaja Reijo Itkonen.

    – Esimerkiksi lokakuussa järjestetyssä pelillistämistyöpajassa oli mukana asiantuntijoita, joita yksi startup-yritys ei saisi itsekseen saman katon alle mitenkään. Se tuotti meille selvää käytännön hyötyä, sanoo Exeriumin toimitusjohtaja Ville Tenkanen.

    Hub-isäntä Itkonen rohkaisee uusia yrityksiä ja muita toimijoita mukaan HealthHUBin toimintaan. Osallistumismahdollisuuksia olisi niin pienille kuin isoillekin yrityksille, jotka kaipaavat tuoretta terveysnäkökulmaa – tai ideoille, joilla ei ole toteuttajaa eikä kehittäjää muualla.

    – Saa soittaa vaikka heti, eikä omien ideoiden kanssa tarvitse ujostella, jos HealthHUBin toiminta kiinnostaa, lupaa hub-isäntä Reijo Itkonen.

    Wolker ja Exerium ovat yrityksinä alkuvaiheessa, joten oppimiselle ja kehitykselle on kova tarve. Molemmat ovat mukana myös Uuden Tehtaan Startup-ohjelmassa, joka antaa valmennusta ja työkaluja liiketoiminnan kehittämiseen ja markkinoiden hankkimiseen.

    – Ulkopuolinen apu on juuri sitä, mitä alkava yritys tarvitsee. On joku kyselemässä, ollaanko varmasti tekemässä oikeaa asiaa ja esittämässä vaihtoehtoisia näkökulmia, sanoo Wolkerin operatiivinen johtaja Henna-Riikka Maaniitty.

    – Startupin elämä on tiivistä ja kiireistä tekemistä, joten tällainen ”tapahtumien polttopiste” on hyvä olemassa. Tänne on aina helppo tulla, ja selvästi HealthHUB antaa meille enemmän kuin ottaa, sanovat Exeriumin Ville Tenkanen ja Mikko Lahtinen.
    – Kun kahden naisen tiimimme tulee HealthHUBille, tuntuu kuin olisimme osa isoa yritystä, jossa me teemme yhtä tärkeää projektia, kuvaavat Wolkerin Jenni Räsänen ja Henna-Riikka Maaniitty.

    Sekä Wolkerin että Exeriumin syntyyn ovat vaikuttaneet kokemukset pitkällisen istumisen aiheuttamista terveyshaitoista. Liiketoiminnan mahdollisuuksia tuo se, että kyse on laajasta ja tutkimuksin todennetusta ongelmakentästä: tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia on yhä enemmän, ja niiden ennaltaehkäisy toisi, paitsi laatua yksittäisten ihmisten elämään, myös selkeitä taloudellisia säästöjä.

    – Wolker-kävelytyöpiste eroaa muista markkinoilla olevista ratkaisuista patentoidun tuoliratkaisun ansiosta. Suomessa valmistettu innovaatio mahdollistaa työskentelyn vaihtoehtoisesti kävellen, istuen tai seisten. Kävelytyöpiste kertoo käyttäjälleen askelletut kilometrit, askelmäärät ja kulutetut kalorit, ja tulevaisuudessa Wolker myös analysoi kävelydataa ja motivoi käyttäjää, Räsänen kertoo.

    – Exeriumin peli- ja aktiivituoleissa on ajatuksena se, että kun istumisesta ei pääse eroon, siihen on saatava aktiivisuutta, ja erityisesti keskivartalo liikkeelle. Kuntoutustuoli, jossa omaa vartaloa käytetään peliohjaimena, avaa paljon mahdollisuuksia. Esimerkiksi virtuaalitodellisuudessa liikkumiseen se sopii todella hyvin, Lahtinen sanoo.

    Katso myös video, jossa Tampere - All Bright! Ambassador Michael Beversdorf kertoo Tampereen innovaatio- ja startup-toiminnasta sekä kaupungin teollisesta historiasta.

     

    Takaisin ylös