Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Nostetaan yhdessä Hervanta maailmankartalle!


    Hervanta on huippuosaamisen kehto, ja sitä kannattaa tuoda esille niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Hervanta Works -yhteistyö kutsuu kaikkia kiinnostuneita viemään Hervantaa maailmankartalle.

    Hervanta Works -yhteistyö lähtee liikkeelle osaamisesta: sitä Hervannassa on, ja kasvua ja kehitystä tapahtuu koko ajan.

    – Emme kuitenkaan aina itsekään osaa arvostaa sitä siinä määrin kuin pitäisi, vaikka täällä on tehty vuosien varrella paljon maailmanluokan juttuja. Tähän on saatava muutos, toteaa Technopoliksen Tampereen johtaja Satu Eskelinen.

    – Meidän pitää lisätä ymmärrystä siitä, miten monipuolista ja korkeatasoista osaamista tässä on ihan muutaman muutaman neliökilometrin alueella, jatkaa johtaja Matti Sommarberg Cargotec / Kalmarilta.

    Teekkarit ovat kiertäneet yrityksissä viemässä kutsuja Lähtölaukaus-tapahtumaan. Luvassa on kiinnostavia puhujia, maailmankuulua kyykkää ja ennen kaikkea mahdollisuus tavata ihmisiä.

    Hervannan maailmanvalloitus alkaa helmikuun 12. päivä järjestettävässä Lähtölaukaus-tapahtumassa. Sen järjestävät Cargotec, Microsoft, Suomen Yliopistokiinteistöt, Tampereen kaupunki, Tampereen teknillinen yliopisto, Technopolis, Tredea ja VTT – paikallinen tutkimus ja yrityselämä ovat siis hyvin edustettuina. Mukaan tapahtumaan toivotaan tasapuolisesti kaikkia, jotka kokevat, että vahvasta hervantalaisesta yhteen hiileen puhaltamisesta olisi hyötyä.

    – Lähdemme liikkeelle siitä, että ensin meidän hervantalaisten toimijoiden pitää tuntea toinen toisemme paremmin ja tietää enemmän täkäläisestä osaamisesta kokonaisuudessaan, Eskelinen kaavailee.

    – Siksi toivomme, että osallistujia tulee mahdollisimman monesta ja monenlaisesta organisaatiosta. Uusista kohtaamisista syntyy uusia ideoita, Sommarberg tiivistää.

    Hervanta Worksin tavoitteena onkin parantaa Hervannan alueen yritysten ja yhteisöjen yhteistyötä. Kun toimijat tulevat keskenään tutummiksi, syntyy helpommin myös tuoreita bisnesideoita ja - kumppanuuksia.

    – Kaverilla kilauttaminen saisi muodostua täällä ihan luonnolliseksi toimintatavaksi. Hervannasta löytää varmasti ihmisiä, joilta voi saada apua omaan tekemiseensä, samoin mahdollisuuksia antaa omaa apuaan muille, Sommarberg sanoo.

    – Eikä maantieteellisiä rajoja tarvitse noudattaa turhan tiukasti. Jos tuntuu, että Hervannasta löytyy kiinnostavia kumppaneita, tilaisuuteen saa ilman muuta osallistua muualtakin. Esimerkiksi tamperelaiset koneenrakentajat voisivat hyvin löytää itselleen hyödyllisiä yhteistyömahdollisuuksia, Eskelinen huomauttaa.

    Hervanta Works -yhteistyöllä alueen eri toimijat haluvat varmistaa, että Hervanta tunnetaan tuotekehityksestä, tutkimuksesta ja innovaatioista kotimaassa ja kansainvälisesti. Se varmistaa, että alueelle saadaan kansainvälisten yritysten investointeja myös tulevaisuudessa. Sanoman vahvistamiseksi on tarpeen luoda Hervannan yhteinen tarina.

    – Se kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi, mitä Hervannassa on tehty, mitä tapahtuu nykyään ja mitä tavoitellaan. Kun me sitten kuljemme maailmalla ja tapaamme ihmisiä, meillä on yhteinen, kirkastettu tarina, jonka voimme kertoa kaikille kontakteillemme, tuhansille ja taas tuhansille ihmisille, Eskelinen sanoo.

    Tapahtuman ohjelma ja ilmoittautuminen.

    Hervanta Works -lähtölaukaus 12.2.2016 -tapahtuman satoa:
    http://tampereenseudunvetovoima.fi/uutiset/hervanta-works-verkostoitumista-tositarkoituksella

    Takaisin ylös