Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Jenkki ostaa mieluiten jenkiltä


    Verkostot ja asiasta innostuneet ihmiset ovat tamperelaisen 5 More Minutes -yhtiön valtit, kun se vie maailmalle viihdepelien opetuskäyttöä.

    5 More Minutes TeacherGaming Desk Tampere
    Tamperelaisen kerrostalon kellarissa ahkeroidaan opetusteknologian kehityksen kärjessä: 5 More Minutes kehittää viihdepelien opetuskäyttöä. Yrityksen TeacherGaming Desk tuo luokkahuoneeseen samassa paketissa pelit, opetusmateriaalin ja analytiikan, kertoo toimitusjohtaja Santeri Koivisto.

    5 More Minutes -yhtiö on tähdännyt alusta asti globaaliin toimintaan. Nykyinen toimisto Tampereen Kalevassa on nuorelle yritykselle juuri sopiva, viihtyisä kellari, mutta siellä ei odotella, että maailma tulisi hakemaan tamperelaisia innovaatioita niiden syntysijoilta. Reissaaminen, henkilökohtaiset tapaamiset ja verkostot avaavat 5 More Minutesin tietä maailmalle.

    – Niin bisnestä kuin rahoitustakin on pakko lähteä hakemaan ulkomailta, sillä Suomessa tulee nopeasti raja vastaan, toteaa toimitusjohtaja Santeri Koivisto.

    Yhdysvallat on 5 More Minutesille kiinnostava ja ensisijainen suunta, ja koska jenkki ostaa mielellään maanmieheltään, yrityksellä on siellä myös erinomainen paikallinen edustaja. Mitch Weisburgh on 5 More Minutesin sijoittaja ja neuvonantaja, joka suunnittelee ja toteuttaa yhtiön Yhdysvaltain strategiaa yhdessä Koiviston kanssa. Yhteyttä pidetään puhelimitse; alan tapahtumissa tavataan ja luodaan uusia kontakteja.

    – Mitch on tehnyt töitä yrittäjänä koulutus- ja opetusteknologian parissa parikymmentä vuotta ja hän tuntee valtavan määrän alan ihmisiä, Koivisto kertoo.

    Ensimmäisen kerran Koivisto ja Weisburgh tapasivat joitakin vuosia sitten konferenssissa Yhdysvalloissa. 5 More Minutesin perustajien aiempi projekti MinecraftEdu oli tuolloin iso juttu, mutta sen tiimoilta yhteistyö ei vielä auennut. Myöhemmin kuulumisia päivitettiin, ja Weisburgh totesi haluavansa mukaan 5 More Minutesiin.

    – Vaikka Piaget’n ajoista lähtien on tiedetty, että ihminen oppii leikkimällä, leikin ja pelien kautta oppiminen on harvoin osa opetusohjelmaa. 5 More Minutes on mielestäni tehnyt mahdolliseksi sen, että voimme tuoda näitä toimivaksi tunnettuja oppimisen tapoja opetukseen, Weisburgh sanoo.

    Heti ensimmäisissä palavereissa Weisburgh nosti esille kaksi tapahtumaa, joihin 5 More Minutesin olisi aivan pakko osallistua. Toinen niistä oli Yhdysvaltain osavaltioiden opetusteknologiajohtajien tapaaminen (www.setda.org). Koiviston mukaan mahdollisuus tavata maailman vaikutusvaltaisimmat opetusteknologiaihmiset olikin tamperelaiselle yrittäjänalulle melkoinen tilaisuus saada palautetta ja käydä hyödyllisiä keskusteluja.

    – Jos siellä saa wow-efektin aikaan, on jo hyvässä veneessä. Tapahtumasta jäi käteen myös 15 aktiivista keskustelua piloteista eri osavaltioissa. Muutamakin niistä on toteutuessaan meille tosi kova juttu, Koivisto naurahtaa.

    Kuva: 5 More Minutes

    5 More Minutes on perustettu vuonna 2016, ja taustalla on perustajatiimin usean vuoden kokemus viihdepelien opetuskäytöstä. Yritys kehittää TeacherGaming Desk -pelioppimisjärjestelmää, ja tuote alkaa Koiviston mukaan olla nyt siinä vaiheessa, että sille kannattaa rakentaa isosti myyntiä ja toisaalta hakea myös lisää rahoitusta.

    – Englanninkielisten maiden koulut ovat listalla ensimmäisenä, seuraaviakin jo mietitään Japanin, Kiinan ja Brasilian suunnilta. Ilman kontakteja näin kunnianhimoisella virityksellä ei pääsisi mihinkään, sillä verkostojen ja innostuneiden ihmisten kautta asia menee eteenpäin, jos on mennäkseen, Koivisto sanoo.

    – Yhdysvalloissa suurin yksittäinen menestymisen este opetusteknologia-alalla on myynnin ja jakelun järjestäminen. Nuori yritys menestyy vain, jos se pystyy hyödyntämään kontaktejaan löytääkseen oikotiet ja välttääkseen sudenkuopat, Weisburgh kertoo.

    Santeri Koivisto on varannut tietyn osan omasta ajastaan muiden auttamiseen esimerkiksi esittelemällä sähköpostitse toisilleen tuntemiaan ihmisiä, joilla saattaisi olla mahdollisuus edistää toinen toistensa bisneksiä. Kun omasta viikostaan käyttää tunnin tai pari muiden hyväksi, se saattaa tuottaa itsellekin hyötyä – heti tai joskus myöhemmin.

    – Teen tätä silti ennen kaikkea pitääkseni yllä pyyteettömän palvelusten vaihdon kulttuuria, sillä se saisi Suomessa vielä kehittyä. Pelipuoli on ollut siinä hyvänä pioneerina, mutta mielellään sitä näkisi kaikilla aloilla, Koivisto sanoo.

    Kuva: 5 More Minutes

    5 More Minutesin perustajatiimin MinecraftEdu oli läpimurto, joka vei viihteeksi tehdyn pelin kouluihin ja loi pohjan Microsoftin Minecraft: Eduction Editionille. Nyt kehitettävä TeacherGaming Desk lupaa opettajalle sujuvan tien viihdepelien hyödyntämiseen opetuksessa. Opettaja valitsee aiheen, 5 More Minutesin järjestelmä tarjoaa sisällön ja tunnin päätteeksi raportin siitä, miten oppilaat ovat saaneet irti pelistä ja muusta materiaalista. Koivisto antaa esimerkin.

    – Newtonin lakeja opiskellaan siten, että ensin voidaan lähetellä virtuaaliympäristössä raketteja, sen jälkeen tutustutaan oppimateriaalin avulla laskentaan ja mietitään, miksi yksi raketti lensi, mutta toinen räjähti. Tämän tiedon kanssa voi jälleen palata testaamaan oppeja rakettien kanssa.

    Mahdollisia oppiaineita on paljon. Tiede, teknologia ja matemaattiset aineet ovat hyvin edustettuina pelitarjonnassa, mutta yhtä lailla pelejä voidaan hyödyntää yhteiskuntatieteellisten aineiden opetuksessa. Ei tarvita kuin riittävä joukko aktiivisia ja verkottuneita opettajia, joilla on halu löytää kiinnostavia uusia tapoja oman aineensa käsittelemiseen.

    Opetusteknologian kehitys on kaiken kaikkiaan jännittävässä vaiheessa. Tekoäly tekee tuloaan opetukseenkin ja antaa mahdollisuuden haastaa oppilaita yksilöllisemmin, jokaista omalla tasollaan. Opettajaa tarvitaan silti edelleen.

    – Uusien järjestelmien avulla opettaja pystyy keskittymään enemmän varsinaiseen kasvatustyöhön, neuvomiseen ja tukemiseen, kun kone kerää tunnin aikana tiedon siitä, mitä oppilaat järjestelmässä tekevät, Koivisto sanoo.

    – Bisnesnäkökulmasta katsottuna pelipohjainen oppiminen on yleissivistävässä opetuksessa miljardiluokan markkina. Sen avautumista ovat hidastaneet myynnin ja käyttöönoton ongelmat sekä pedagogiset haasteet, mutta 5 More Minutes on kehittänyt järjestelmän, joka ratkaisee nämä kaikki. Tulevaisuus näyttääkin todella innostavalta, Weisburgh toteaa.

    5 More Minutes Santeri Koivisto
    5 More Minutesin toiminta on globaalia, mutta päämaja kannattaa pitää Suomessa ja Tampereella muun muassa kohtuullisten kustannusten ja fiksujen ihmisten takia.

    (Mitch Weisburgh kommentoi juttua sähköpostitse.)

    Takaisin ylös