Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Kannustin kannattaa – elokuva- ja tv-tuotannot kasvattavat seudun työllisyyttä ja yritystoimintaa

    Film Tampere SuomiLOVE Mirella Mellonmaa

    Tampereesta on kasvanut nopeasti kaupallisen elokuvan, draaman ja viihteen keskittymä. Tampereen tuotantokannustin on tuonut alueelle merkittävästi uusia tuotantoja, ja panostus kannustimeen palautuu aluetalouteen noin kymmenkertaisena.

    Tampereen kaupungin keväällä 2018 käyttöön ottama audiovisuaalisen alan tuotantokannustin on siivittänyt alan vauhtia toivotusti. Tampereesta on tullut kiinnostava paikka toteuttaa esimerkiksi isoja viihdeohjelmia.

    – Tampereella on ammattitaitoista henkilökuntaa ja yrityksiä, joilta löytyy tarvittava tuotannollinen infrastruktuuri. Paikallinen tuotantokannustin on tehnyt mahdolliseksi tuotantojen tuomisen alueelle ja paikallisen henkilökunnan palkkaamisen niihin, kertoo Warner Bros. International Television Production Finlandin toimitusjohtaja Antti Väisänen.

    Tuotantojen runsastuminen onkin hyvä uutinen myös tamperelaisten AV-alan oppilaitosten opiskelijoille. Kun alan työllisyysnäkymät paranevat, seudulle kannattaa jäädä töihin valmistumisen jälkeen.

    Töitä riittää tulevaisuudessakin

    Tampereella viime aikoina tehdyissä eri yhtiöiden tuotannoissa on paljon tuttuja nimiä. Tampereen seudun osaajia ovat työllistäneet muun muassa SuomiLOVE Gladiaattorit, komediasarja Pirjo, Naissotilaat, Napakymppi, Onnenpyörä ja draamasarja Invisible Heroes.

    Uusia tuotantoja on tulossa. Tiedossa on jo ainakin yksi suuri elokuvatuotanto ja lukuisista TV-sarjoista ja elokuvista käydään parhaillaan neuvotteluja. Elokuvayhtiö SF Studiosin Country Manager Antti Toiviainen toteaa, että Film Tampereen tekemä kehitystyö on antanut seudulle uskottavuutta elokuvien ja draaman tuotantopaikkakuntana.

    Film Tampere Gladiaattorit Mirella Mellonmaa 26
    Gladiaattorit kuvattiin Mediapoliksen Factory-hallissa keväällä 2019.

    – Lisäksi Tampereella on paljon annettavaa sisällöntuotannollisesti, minkä esimerkiksi Eput- ja Juice-elokuvat ovat osoittaneet. Neuvottelemme useiden kansainvälisten projektien tuottamisesta Tampereella kannustinjärjestelmän tukemana, Toiviainen kertoo.

    Euro kannustimeen, kymmenen aluetalouteen

    Tuotantokannustimen kautta AV-tuotanto voi saada takaisin osan kuluista, jotka se on käyttänyt palkkoihin ja palveluostoihin Tampereen seudulla. Kannustimesta hyötyy koko seutu.

    Tampereen elokuvakomissio Film Tampereen mukaan jokainen kannustimeen sijoitettu euro palautuu noin kymmenkertaisena suorana hyötynä aluetalouteen. Elokuvissa ja tv-sarjoissa näkyminen vahvistaa myös Tampereen brändiä, mikä tukee osaltaan muun muassa matkailun kasvua.

    Myös Suomen elokuvasäätiössä ja Tampereen seudun yrityksissä on pantu merkille, että alueellinen kannustin on tuonut Tampereelle uusia elokuva- ja tv-tuotantoja sekä parantanut alan yritysten kasvunäkymiä.

    – Tämä osoittaa selkeästi, kuinka tämänkaltainen aluetuki täydentää merkittävästi muuta tuotantorahoitusta ja kasvattaa alueen yritystoimintaa ja työllisyyttä, tiivistää Suomen elokuvasäätiön johtaja Lasse Saarinen.

    – Paikallinen kannustin on mahdollistanut isomman panostuksen tuotekehitykseen ja investointeihin. Me rakennamme kasvua, joka tuo uusia työpaikkoja alueelle, kertoo Bastella Median toimitusjohtaja Ulrika Hirvikallio-Setälä.

    Film Tampere SuomiLOVE Mirella Mellonmaa
    SuomiLOVE:n viides tuotantokausi kuvattiin Tampereella syksyllä 2018.

    Infoboksi

    Suomen AV-alan tuotantokannustin

    • 25% maksuhyvitys Suomessa syntyneistä tuotantokustannuksista
    • Tukea voivat hakea elokuvat, käsikirjoitetut tv-sarjat, dokumenttielokuvat sekä animaatiotuotannot
    • Tukea hallinnoi Business Finland
    • Kannustinta ovat hakeneet mm. ruotsalaiset, norjalaiset, isobritannialaiset, intialaiset, japanilaiset, ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset tuotannot

    Tampereen alueellinen AV-alan tuotantokannustin

    • 10-15% maksuhyvitys Tampereella syntyneistä palkka- ja palveluostokuluista
    • Tukea voivat hakea elokuvat, draamatuotannot, dokumenttielokuvat, ammattimaiset viihdetuotannot sekä VR-tuotannot
    • Tampereen kaupungin myöntämää tukea hallinnoi Tampereen elokuvakomissio Film Tampere
    • Tampereen alueellinen kannustin yhdistettynä Suomen kannustimeen mahdollistaa tuotannoille yhteensä jopa 40% maksuhyvityksen
    Takaisin ylös