Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Pirkanmaan Kasvupolun voittajaksi valittiin tamperelainen Meluta Oy

    Business Tampere_Kasvupolku 2019 Pirkanmaa voittajat

    Pirkanmaan Kasvupolun voittajaksi valittiin tamperelainen Meluta Oy. Kunniamaininnan sai valkeakoskelainen Celt Oy.

    Kasvupolun voittaja Meluta Oy:n ainutlaatuinen idea vakuutti tuomariston, joka näki yritykselle potentiaalisen tuotteistamispolun sekä vahvan kansainvälisen potentiaalin.

    Meluta Oy:n ydinosaaminen on sensoriteknologioissa ja signaalinkäsittelyssä. Yrityksen erityisosaamista ovat akustiset ja vibroakustiset (runkoäänet) mittaukset sekä niistä liiketoiminta-arvon tuottaminen algoritmien ja analyysien avulla. Yritys hallitsee myös sulautetun elektroniikan, radioteknologioiden, digitaalielektroniikan ja alhaisten tehonkulutuksen järjestelmien tutkimuksen, suunnittelun ja toteuttamisen.

    Business Tampere_Kasvupolku 2019 Pirkanmaa voittajat
    Pirkanmaa Kasvupolun 2019 voittajat

    Kasvupolun kunniamaininnan saaneessa Celt Oy:ssä tuomaristo näkee aitoa kansainvälistä potentiaalia. Yrityksen tuote on ympäristöystävällinen sekä skaalautuva.

    Celt valmistaa teollisesti asuntoja massiivipuusta. Celt Moduulit ovat rakennuttajalle nopea ja kannattava tapa rakennuttaa kerros-, rivi-, luhti-, tai pientaloja. Tehdasolosuhteissa valmistettu koti on loppukäyttäjälle terveellinen, turvallinen ja viihtyisä. Yhteiskunnallisesti massiivipuurakentaminen on merkittävä tapa hillitä hiilidioksidipäästöjä. Yritys rakentamisen työmaalta hallittuihin ja kuiviin tehdasolosuhteisiin.

    Yritykset etenevät valtakunnalliseen finaaliin 100 parhaan kasvuyrityksen joukkoon. Finalistijoukosta valitaan Startup ja Start Again -sarjojen parhaat yritykset valtakunnallisessa Kasvu Open Karnevaalissa. Tapahtuma järjestetään 23.-24.10.2019 Jyväskylässä.

    Kasvupolun tuomaristo, kumppanit ja osallistujat

    Tuomaristoon kuuluivat Akira Ropo (Kauppakamari), Petri Nykänen (BusinessTampere), Mika Hyvönen (MarkkinointiAkatemia), Niko Ruohonen (Azets) ja Irene Impiö (TE-Toimisto).

    Pirkanmaan Kasvupolun polkukumppanit ovat Business Tampere, MarkkinointiAkatemia, Tampereen Kauppakamari, Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK sekä Pirkanmaan Kasvubuusti.

    Kasvupolun maksuttomaan sparraukseen on valittu mukaan Despro Engineering OyNomiCam OyNewspek OyJK Mikrobitekniikka OyIdeal Digi OyITfox OyKoodiakatemia ja Steamlane Oy Tampereelta, Stoorla Oy Valkeakoskelta, Dogdevelop Oy Vesilahdesta, Cleaner Future Oy Sastamalasta, Woolman Oy Jyväskylästä sekä Vision Infra Oy Hämeenlinnasta.

    Lisätiedot

    Satu Haka
    p. 050 304 8779
    satu.haka@roihu.com

    Riina Haapasalmi
    p. 050 477 8779
    riina.haapasalmi@roihu.com

    Kasvu Open on valtakunnallinen sparrausohjelma pk-yrityksille, joka auttaa yrityksiä niiden kasvuhaasteissa. Sparraus on valituksi tulleille yrityksille maksutonta. Vuoden 2019 aikana noin 400 yrityksen kasvusuunnitelmaa sparrataan yli tuhannen asiantuntijan voimin. Vuosi huipentuu Kasvu Open Karnevaaliin lokakuussa 2019, jossa 100 finalistin joukosta valitaan Suomen parhaat kasvuyritykset.

    *Kasvun Roihu Oy on Kasvu Open -tapahtumien valtuutettu järjestäjä ja voittoa jakamattoman Kasvu Open Oy:n osakas. Muut osakkaat ovat Keski-Suomen kauppakamari, Jyväskylän kaupunki ja Aava & Bang Oy.

    Tiedote Kasvu Openin verkkosivuilla:

    https://www.kasvuopen.fi/tiedotteet/pirkanmaan-kasvupolku-voittajaksi-valittiin

    Takaisin ylös