Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Vahvojen makujen mies


    ​​
    ​​

    Marko Suksi ja rakkaus chiliin: se alkoi cayennepippurista, sai vauhtia ensimmäisestä habanerosta ja tuo nyt vahvoja makuja moneen suomalaiseen ruokapöytään Poppamies-nimisen yrityksen kautta. Elokuun puolivälissä chiliin sekoaa koko Tampere, kun kaupungissa vietetään Suomen tulisinta festivaalia.

    Aluksi oli täti. Suomalainen kotikeittiö on takavuosina ollut tavattoman maltillinen mausteiden käytössä, mutta Marko Suksi pääsi jo pienenä kiinni "pippureihin", kun hänen tätinsä toi matkoiltaan tuliaisiksi vahvempia mausteita. Vaikka muu perhe ei oikein innostunut, tuleva Poppamies ripotteli reippaasti cayennepippuria kalapuikoilleen – ja tykkäsi.

    – Siitä alkoi mausteiden käyttö. Parikymppisenä Tabasco maistui jo hyvin ja jalapenot tuli syötyä kebabin välistä hyvällä halulla, Suksi toteaa.

    Ensimmäistä habaneroaan Suksi muistelee erityisellä lämmöllä. Se tuli vastaan ravintolassa ulkomaanmatkalla. Tarjoilija varoitteli, että pihvin päällä lepäävä chili on tulista, siis todella tulista.

    – Taisin sanoa siinä ne klassiset sanat, että olen mä jalapenoja vetänyt. Sitten haukkasin ja huomasin, että ei jumalauta, tämä on jotain ihan muuta. Se oli raju kokemus, Suksi kertoo.

    Kun kaveri tämän jälkeen neuvoi, että habanero-kastikkeen voi sekoittaa ruokaan ja haudutella herkuksi, voimakkaiden makujen harrastus lähti toden teolla rullaamaan. Välillä se on makujen etsiskelyä ja yhdistelyä, välillä taas puhtaasti tulisempaa ja tulisempaa.

    – Joskus pitää niin sanotusti ottaa itseltään luulot pois eli tehdä kaverin kanssa chili con carne, jota kutsumme nimellä "tunti turpaan". Kattilalliseen tulee 30 habaneroa, Suksi paljastaa.

    Poppamiehen pääkallonpaikalla on paljon, paljon chiliä matkalla tuottajilta kauppoihin ja lautasille. Toistasataatuhatta pulloa ja purkkia, arvelee Marko Suksi.​​
    Poppamiehen pääkallonpaikalla on paljon, paljon chiliä matkalla tuottajilta kauppoihin ja lautasille. Toistasataatuhatta pulloa ja purkkia, arvelee Marko Suksi.​​

    Tulisten makujen harrastuksesta on tullut Sukselle myös ammatti. Aiempi työ tietotekniikka-alalla vei Suksen ulkomaanmatkoille. Sieltä hän palasi usein matkalaukku täynnä tulisia kastikkeita, joita Suomesta ei saanut, mutta jotka maistuivat itselle ja ystäville. Parilla kaverilla oli sama tilanne, ja se vaati toimenpiteitä.

    – Mehän koodattiin Poppamies-verkkokauppa sivubisnekseksi, ja pari ensimmäistä vuotta se toimi taustalla. Kolmantena vuonna päätin jäädä päivätyöstäni sapattivapaalle, koska puhelin soi chiliasioissa jo koko ajan, Suksi kertoo.

    Nykyisin Poppamies tuo maahan noin 600:aa eri tuotetta ja sillä on oma tuotemerkki, johon kehitellään koko ajan uutta maisteltavaa. Tampereen varastolta tuotteet jatkavat matkaansa kauppojen hyllyille tai verkkokaupan kautta suoraan kuluttajille.

    Poppamies on siis tulosta kolmen kaveruksen yhteisestä chilikiinnostuksesta. Marko Suksi on alusta asti ollut vahva osa yrityksen brändiä; hän on se mieleenpainuva kaveri, joka antaa chilihaastattelut ja samalla yritykselle kasvot.

    – Olen myös etunenässä kehittelemässä makuja ja kokeilen niitä omassa keittiössäni, joten käyn kyllä mielelläni puhumassa näistä asioista, Suksi sanoo.

    ​Kun Marko Suksi oli lomalla, työkaverit laittoivat toimiston seinät uuteen uskoon.​
    ​Kun Marko Suksi oli lomalla, työkaverit laittoivat toimiston seinät uuteen uskoon.​

    Keittiö onkin aivan oma valtakuntansa. Kun Marko Suksi kokkaa, tuloksena on ruokaa itselle ja ystäville, ja toisaalta uusia kastikkeiden ja mausteseosten reseptejä Poppamies-tuotemerkille. Joskus oikea yhdistelmä löytyy helposti, joskus se vaatii kokeilua kokeilun perään, suorastaan härkäpäisyyttä.

    – Hyvän chili con carne -mausteseoksen kehitin niin, että kokkasin ja kokeilin tiettyä chili con carnea nelisen kuukautta neljä kertaa viikossa. Söin sitä melkein joka päivä ja syötin kavereillekin, ja purin reseptin kastikkeet ja mausteet kuivamausteiksi. Tuloksena oli maustesekoitus, jossa on kaikki tarvittava mukana.

    Eikä neljän kuukauden kuuri kyllästyttänyt: saman reseptin mukaan tehty chili con carne uppoaa edelleen!

    Mutta ei Suksen elämä ole pelkästään tulisia herkkuja ja chilijulkisuutta. Poppamiehen perustaminen ja laajentaminen toi ohjelmistoarkkitehdin keskelle yrityselämää.

    – Se on ollut erityisen haastavaa, kun sitä äkkiä huomasi olevansa jakelubisneksen omistaja, tuotekehittäjä ja työnantaja eli piti ymmärtää kauppajakelua, toimitusputkia, markkinointia, sopimuksia, kulurakennetta, henkilöstötyötä ja niin edelleen…

    Samalla kuukausipalkka vaihtui yrittäjän epävarmempaan tuloon ja tiiviiseen työtahtiin. Kaiken kaikkiaan Suksi on kuitenkin sitä mieltä, että elämänlaatu parani.

    – Yrittäjän vapaudesta tykkään erityisesti. Meni hyvin tai huonosti, aina voin kävellä peilin eteen, ja siellä se syypää näkyy. Pidän myös siitä, että tässä työssä pääsen todella toteuttamaan itseäni.

    ​

    Marko Suksi yhtiökumppaneineen on onnistunut tuomaan aimo annoksen chilikulttuuria Tampereelle ja koko Suomeen. Tänä vuonna viidettä kertaa järjestettävä Chilifest Finland on yksi osoitus tästä.

    Tapahtuman suosio yllätti järjestäjänsä jo ensimmäisellä kerralla: paikalle tulvi yleisöä yli kaikkien odotusten. Sittemmin tapahtuma on laajentunut ja monipuolistunut joka vuosi ja kerää kävijöikseen sekä kotikokkeja että vannoutuneita chiliharrastajia.

    Vielä yksi kysymys: mikä on vahvojen makujen miehen lempichili?

    – Kyllä se on orange habanero. Miksi? Se vaan juttelee mulle.

    www.chilifest.fi

    poppamies.fi

    Lue artikkeli englanniksi osoitteessa www.tampereallbrightmagazine.fi.

    Takaisin ylös