Skip to content

Nokian kaupunki kasvaa voimakkaasti ja sekä väestön että yritysten määrä ovat kasvusuunnassa. Nokia on Tampereen seudun paikkakunnista teollisuusvaltaisin ja edelleen lähes puolet työpaikoista on teollisuudessa. Laadukkaat perus- ja koulutuspalvelut luovat hyvän pohjan yritysten kasvulle.

Lisätietoja Nokian yritysalueista:

Henry Moisio
Elinkeinopäällikkö, Nokian kaupunki
p. 040 779 9003
henry.moisio@nokiankaupunki.fi

Uudet, olemassaolevat ja laajentuvat yritysalueet:

Siuron valtatien varrella. Nokian keskustaan 1 km.
Asemakaava, teollisuus ja toimitila.
Alueen yrityksiä mm. Nokian Ruiskupuriste, S-Puu, Rautia

Ei tontteja vapaana kunnallistekniikan piirissä.

Kolmenkulman yritysalue sijaitsee Nokian, Tampereen ja Ylöjärven kaupunkien alueella. Koko alueen pinta-ala on noin 850 ha, josta Nokian alueella noin 600 ha.

Kolmenkulman alue koostuu monista pienemmistä osa-alueista, joista Nokian alueella on asemakaavoitettu ja rakennettu Kankaantaan, Lehtimäen, Juhansuon ja Kyynijärven yritysalueet.

 

Kankaantaka

Sijaitsee valtateiden 3 ja 11 tuntumassa. On osa Kolmenkulman yritysaluetta. Matkaa Nokian keskustaan 1 km.
Asemakaava, teollisuus ja toimitilat
Alueella yli 100 yritystä. Alueen yrityksiä mm. Nokian Metallirakenne, Air liquide, Coloria, Cartrade, Vianor, Koneistamo Valtsu, Metallityö Välimäki.

Ei vapaita tontteja (2015), Toimitiloja vapaana.

 

Lehtimäki

Sijaitsee valtateiden 3 ja 11 risteyksessä. On osa Kolmenkulman aluetta. Matkaa Nokian keskustaan 3 km.
Asemakaava, teollisuus ja toimitilat
Alueella noin 100 yritystä. Alueen yrityksiä mm Nokian Renkaat, Sandvik, Molok, Dexter JJ-asennus. Nokeval, Tyrvään Sähkötyö

Tontteja vapaana 2015

 

Juhansuo

Sijaitsee valtateiden 3 ja 11 risteyksessä, Nokian ja Tarmpereen rajalla. On osa Kolmenkulman aluetta. Matkaa Nokian keskustaan 3 km.
Asemakaava, teollisuus ja toimitilat
Alueen yrityksiä mm. Kodin Terra, ABC liikenneasema

 

Kyynijärvi

Sijaitsee Koukkujärventien ja valtatie 11 risteyksessä. On osa Kolmenkulman aluetta. Matkaa Nokian keskustaan 4 km. Alueesta muodostuu bio- ja kiertotalouden Eco 3 yritysalue.

Asemakaava, teollisuus
Alueen yrityksiä mm. Luja Betoni, Nokian Renkaat testirata, Nokian Ajoharjoittelurata, Stena metalli, Pirkanmaan Jätehuolto.

Alueelle on sijoittumassa Ecomation Oy, Ecolan Oy, Pirkanmaan metänhoitoyhdistys ja Nokian Vesi Oy.
Alueelle valmistui kunnallistekniikka vuonna 2013.

Tontteja tarjolla.

Pitkäniemen alueella on asemakaavoitettu alue yritystoiminnalle. Alue soveltuu koulutus ja hoiva-alan yrityksille. Alue on lähellä Pitkäniemen sairaala-aluetta.
Alueen yrityksiä ovat mm. PSH:n sairaala, Esperi Care, Sofiakylä, Tredu, Verte

Tontteja vapaana. Toimitiloja vapaana.

Nokian keskustassa oleva perinteisen suurteollisuuden tuotantoalue.
Alueen yrityksiä ovat mm. Nokian Renkaat Oy:n päätoimipaikka, SCA Nokian Paperi, Upofloor, Nokian Lämpövoima, Nokian Portti

Ei vapaita tontteja. Toimitiloja vapaana.

Päivittäis- ja erikoistavarakaupan sekä palveluyritystoiminnan keskittymä Nokialla. Sijaitsee etelä Nokialla,Turuntien, valtatie 12 varrella.
Alueen yrityksiä mm. Eden, Nokian Panimo, K-Citymarket, Tokmanni, Lidl, Löytötavaratalo, Nokian Sähkötalo

Nokian Siuro – Linnavuoren alueella on merkittävä teollisen toiminnan keskittymä. Alueella on yli 1000 teollista työpaikkaa pääasiassa kolmessa suurimmassa yrityksessä. Siuron alueella on myös pienempien teollisuusyritysten keskittymä.
Alue sijaitsee noin 10 km etäisyydellä Nokian keskustasta.
Alueen yrityksiä ovat mm. Agco Power, Purso, Patria Aviation, SiuronMetallirakenne, PK Yhtiöt


Lisätietoja

Business Tampere - Raimo Vähämaa

Raimo Vähämaa

ASIAKKUUSVASTAAVA

raimo.vahamaa@businesstampere.com
+358 50 505 2228

Back to top