Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampere Business Community on nyt Tampere Business Link

     

    Business Tampereen tarjoamassa yhteisössä käynnissä ollut nimikilpailu on päättynyt, ja digitaalisen yhteisön uudeksi nimeksi valikoitui monen loistavan ehdokkaan joukosta Tampere Business Link, tuttavallisesti BLINK. Yhteisön uusi nimi kuvaa yhteisön tarkoitusta paremmin kuin hyvin: BLINK linkittää Tampereen kaupunkiseudun yritykset toisiinsa silmänräpäyksessä.

    Nimikilpailu oli käynnissä Tampereen kaupunkiseudun yrityksille suunnatussa yhteisössä touko-kesäkuussa. Nimiehdotuksia annettiin määräaikaan mennessä yhteensä 17. Eniten myös käyttäjien ääniä saanut Tampere Business Link valikoitui yksimielisesti voittajaksi.

    BLINKissä muuttuu nimen lisäksi myös kieli

    Kesäkuussa järjestetyssä yhteisön kehitysryhmän aamiaistilaisuudessa keskusteltiin ja äänestettiin siitä, minkäkielinen yhteisön tulisi olla. Lähes kaikki äänestykseen osallistuneista olivat sitä mieltä, että BLINKiä pitäisi olla mahdollista käyttää sekä suomeksi että englanniksi. Suomen- ja englanninkielisiä puolia ei kuitenkaan haluttu erillisiksi sivustoiksi. Näin ollen päädyttiin siihen, että BLINK vaihtuu otsikkotasolla englanninkieliseksi, mutta sisältöä saa jatkossa tuottaa kummallakin kielellä.

    Pelkästään suomen kielen käyttäminen sulkee kansainväliset osaajat ja yritykset yhteisön ulkopuolelle - mutta toisaalta kaikkea keskustelua ei haluta kääntää väkisin englanniksi. Valinta kielestä jätetään käyttäjälle. Kotimaan markkinoilla toimijalle suomenkielinen sisältö voi toimia englantia paremmin, kun taas kansainväliselle toimijalle englanti on usein suomea luonnollisempi valinta.

    Muutokset yhteisössä tulevat voimaan vaiheittain heinä-elokuun aikana. Muutokset eivät vaadi käyttäjiltä minkäänlaisia toimenpiteitä. BLINK löytyy jatkossa osoitteesta tamperebusinesslink.com. Myös vanha community-osoite ohjaa edelleen oikeaan paikkaan.

    Tampere Business Link on Business Tampereen tarjoama, digitaalinen yhteisö kaupunkiseudun yrityksille. BLINKissä yritykset voivat etsiä uusia kumppanuuksia, tarjota ja löytää B2B-palveluita sekä keskustella ja saada vertaistukea muilta yhteisön jäseniltä.

     

    Takaisin ylös