Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampere vahvistaa rooliaan kansainvälisten elokuvatuotantojen eurooppalaisena keskittymänä

    Visit Tampere Tammerkoski by night October 2020 Laura Vanzo 3
    Tampereella nähdään myös jatkossa kansainvälisiä elokuvatuotantoja.
    Kuva: Laura Vanzo

    Tampereella nähdään myös jatkossa kansainvälisiä elokuvatuotantoja. Tampereen kaupunki ja Film Tampere solmivat yhteistyösopimuksen yhdysvaltalaisen XYZ Films -tuotantoyhtiön kanssa.

    Tampereella kuvataan tällä hetkellä Dual-elokuvaa, jonka tuotanto on onnistunut erinomaisesti. Suomeen tuotanto päätyi, kun koronatilanteen vuoksi elokuvan tekijät alkoivat etsiä turvallista paikkaa tehdä elokuva tuotantojen mentyä jäihin Yhdysvalloissa. Tampereelle Dualin toivat erityisesti maisemiltaan sopiva ympäristö, osaavat paikalliset elokuva-ammattilaiset ja paikalliset tuotantokannustimet.

    “Olemme olleet todella tyytyväisiä Dualin kuvauksiin Tampereella”, sanoo Aram Tertzakian, Dualin tuottaja ja yksi XYZ Filmsin perustajista. Olemme sitoutuneita löytämään ja tunnistamaan lisää mahdollisuuksia elokuvatuotannoille Tampereella ja Suomessa, ja tämä yhteistyösopimus Film Tampereen kanssa on mahtava ensimmäinen askel tavoitteen saavuttamiseksi.”

    Sopimus vahvistaa Suomen asemaa kansainvälisten tuotantojen sijaintina. Monipuoliset elokuva-, televisio-, draama-, viihde- ja tapahtumatuotannot tuovat alueelle taloudellista hyötyä ja rikastuttavat alueen kulttuurikenttää. Esimerkiksi nyt käynnissä olevan Dualin aluetaloudellinen kokonaisvaikutus Suomessa ja Tampereella lasketaan miljoonissa.

    Yhteistyösopimuksen myötä Tampere valmistautuu myös kehittämään tulevina vuosina alueen mahdollisuuksia tehdä isoja tuotantoja ja vahvistamaan alan kansainvälistä osaamista Tampereella. Tavoitteena on, että Suomi on kilpailukykyinen eurooppalainen tuotantomaa ja Tampere on sen osaamisen keskittymä.

    – Tampereelle on tärkeää, että saamme av-alan tuotantokannustimen avulla myös kansainvälisiä tuotantoja kaupunkiseudullemme. Niiden merkitys on olennaista paitsi alan työllisyydelle, myös av-alan ammattilaisten mahdollisuudelle verkostoitua ja kehittää ammattitaitoaan. Samalla tuotannon tuoma some- ja medianäkyvyys on merkittävä lisä Tampereen kaupunkimarkkinointiin, jota kannattaa hyödyntää myös jatkossa, toteaa Tampereen kaupungin apulaispormestari Jaakko Stenhäll.

    – Suomessa ja erityisesti Tampereella on jo nyt paljon elokuva-alan osaamista ja yhteistyösopimuksen myötä kehitämme sitä entisestään. Teemme yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja rakennamme erilaisia koulutusmalleja.  Järjestämme myös esimerkiksi verkostoitumismahdollisuuksia suomalaisille alan yrityksille kansainvälisten toimijoiden kanssa sekä tilanteen niin salliessa, vientimatkan Los Angelesin markkinoille, kertoo Ilkka Rahkonen Film Tampereesta.

    Yhteistyösopimus allekirjoitettiin maanantaina 23.11. Tampereen Raatihuoneella.

    Film Tampere -ohjelma on osa Tampereen seudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tamperetta. Sen tehtävänä on kehittää alueen audiovisuaalista alaa ja tarjota seudulle sijoittuville tuotannoille palveluita koko tuotannon ajan.

    Tampereen tuotantokannustin mahdollistaa 10-15 % palautuksen Tampereen seudulla syntyneistä tuotantokuluista. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat muun muassa palvelujen ja tavaroiden ostot, välineistön vuokraus ja Tampereen seudulle maksetut palkat.

    Lisätietoja

    Takaisin ylös