Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampere Pitching Competition -voittajat – Sini Havukainen, Applicado Oy

    Stream 2018: Applicado, Sini Havukainen

    ”Suomessa on kaksi asiaa, joita voidaan pitää maailman parhaina: koulutusjärjestelmä ja äitien terveydenhuolto”, mietti Applicado Oy:n toimitusjohtaja Sini Havukainen vuonna 2014. ”Edellistä viedään jo maailmalle suurin panostuksin, vaan miten on jälkimmäisen laita? Pitäisikö meidän avata tietä?”

    Merkittävien innovaatioiden syntyhistoria on usein yksinkertainen ja helposti selitettävissä – jopa kolmen minuutin mittaisessa pitchissä. Sijoituskypsän konseptin näennäisen yksinkertaisuuden takana on kuitenkin vuosien kova työ. Tämä pätee myös Applicadoon ja sen hittituotteeseen, odottaville ja pienten lasten vanhemmille tarkoitettuun Layette-mobiilisovellukseen.

    Stream Fstival 2018, Applicado
    Stream Festival 2018. Huom. kuvassa Kristiina Aatsinki, Applicado. Kuva: Kaisla Myllymäki.

    Alku

    ”Olen alkuperäiseltä ammatiltani kätilö”, kertoo Sini Havukainen. ”Piilaaksossa asuessani koin kuitenkin startup-herätyksen.” Niinpä hän päätti heti palattuaan Suomeen vuonna 2014 yhdistää ensimmäisenä suomalaisen äitiyteen liittyvän terveydenhoito-osaamisen ja uusimman teknologian. Applicado Oy perustettiin vuonna 2015, ja Layettea alettiin kehittää toden teolla.

    Ensimmäiset tunnustukset

    Layette-sovelluksen potentiaali huomattiin nopeasti. ”Vuonna 2016 meidät palkittiin Kasvu Openin kasvupotentiaalisimpana yrityksenä”, Sini selittää. ”Kun yrityksemme näkyi Nasdaqin videonäytöllä Times Squarella, tiesimme, että olemme tekemässä jotain suurta.”

    Sovelluksen koodi ei kuitenkaan syntynyt itsestään, joten vuosi 2017 paiskittiin töitä Layetten julkistuskuntoon saattamiseksi.

    Suuri vuosi

    Vuonna 2018 asiat alkoivat edetä vauhdikkaasti. ”Julkaisimme sovelluksen, ja nyt jo joka viides suomalainen odottava äiti käyttää sitä!”, iloitsee Sini. ”On tapahtunut aivan uskomattomia asioita, kuten saamamme kutsu YK:hon puhumaan kolmannen maailman lapsikuolleisuuden vähentämisestä.” Muista tapahtumista mainittakoon kutsu kiertämään Japania, joka uudistaa parhaillaan äitien terveydenhuoltojärjestelmäänsä suomalaisen neuvolajärjestelmän mukaisesti.

    Täydellinen pitchaus

    Applicadon voittokulku jatkui Stream Festival -tapahtumassa, jossa yrityksen kolmeminuuttinen pitchaus voitti ständin, psykometrisen analyysin ja paljon muuta sisältävän Slush-paketin. ”Huusimme äänemme käheäksi, kun voittajat julistettiin”, Sini muistelee hymyillen. ”Se voitto oli erityisen tärkeä, sillä olimme hakemassa maksimaalista näkyvyyttä Layettelle sekä uusia sijoittajia voittajatiimillemme.”

    Mitkä ovat Sinin pitchausneuvot? ”Pitää oikeasti opetella tiivistämään sanoma”, hän sanoo. ”Mikä tuote on, mikä maailmassa on pielessä ja miten tuote voi korjata ongelman – ja tuottaa samalla voittoa.”

    Taivas rajana

    Tiistaisen Tampere Pitching Competition -voittonsa jälkeen Applicado sai tunnustusta myös JCI Finlandilta KASVA!-tapahtumassa. Näyttää siltä, että vain taivas on rajana. ”Olemme jo sopineet osallistuvamme Slushiin ja kaikkiin sivutapahtumiin maksimaalisen hyödyn varmistamiseksi”, Sini sanoo. ”Haluamme näkyä kaikkialla ja koko ajan!”

    Nähdään Slushissa!

    Jos haluatte saada Slushista kaiken mahdollisen hyödyn irti, teidän kannattaa ehdottomasti osallistua Tampereen seudun startup-yrityksiä esittelevään sivutapahtumaan. Ilmoittaudu heti osoitteessa https://businesstampere.com/tampere-slush.

    Kasvua tukeva organisaatio

    Yksi Streamin mahdollistavista sponsoreista on 6Aika – Kasvun ekosysteemit: Yritysten kasvun mahdollistaminen kuutoskaupunkien yhteistyössä. Hankkeen tavoitteena on tuottaa uutta liiketoimintaa kaupunkialueille ja edistää kasvuhakuisten yritysten kiinnittymistä niiden tarpeita tukeviin verkostoihin ja innovaatioekosysteemeihin. Hankkeen toteuttavat kuusi Suomen suurinta kaupunkia: Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku ja Oulu sekä Pirkanmaan liitto. Hankkeen kantavana ideana on, että kaupungeilla on merkittävä rooli yritysten innovointeja tukevien verkostojen kehittäjinä ja aktivoijina.

    Hanke saa rahoitusta yritysten kasvua ja kansainvälistymistä edistävästä Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR). 6Aika-strategian EAKR-hankkeiden valtion rahoitus toteutetaan Uudenmaan liiton kautta. Tampereen osahankkeen rahoittavat osittain Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy (Business Tampere) ja Tampereen kaupunki.

    Logot FIN 6Aika Vipuvoimaa EU EU lippu Uudenmaan liitto

    Takaisin ylös