Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Haku Uutta liiketoimintaa yritysten sisäisen innovoinnin kautta -kokeiluun

    Tampereen teknillinen yliopisto (TTY)

    Nyt haettavien ketterien kokeilujen avulla etsitään uudenlaisia ideoita, joiden avulla yritykset synnyttävät uutta aihio- ja asiakasvirtaa (startup dealflow) omissa sisäisissä prosesseissaan. Tässä on hyvä mahdollisuus innostaa yrityksenne työntekijöitä innovoimaan uutta ja saada toiminnallenne myös julkisuutta. Tavoitteenamme on jakaa onnistumisista tietoa myös laajemmalle.

    Tampereen teknillinen yliopisto (TTY)
    Kuva: Opa Latvala

    Ehdotettava kokeilu voi olla malliltaan ja ratkaisultaan täysin vapaa, kunhan se tukee startup-yrittäjyyden perustana olevaa uusien liiketoiminnallisten ideoiden synnyttämistä ja niiden viemistä eteenpäin. Kokeilut ostetaan valituilta yrityksiltä palveluna. Palvelun hinnan tulee olla 1 – 9000 euroa/ kokeilu.

    Ratkaisulla voidaan toteuttaa esimerkiksi yrityksen sisäinen koulutusohjelma, mentorointimalli, ideoiden arviointimalli, tuotekehitystä tai palvelumuotoilua tukevaa toimintaa, henkilöstön yrittäjyysvalmiuksien kasvattamista tms.

    Haku on voimassa 24.11. asti ja pyrimme toteuttamaan kokeilut 2-4 kuukauden aikajaksolla.

    Tarjouksen sisältö löytyy hakuohjeista. Tarjous toimitetaan allekirjoitettuna sähköpostilla osoitteeseen sointu.karjalainen@businesstampere.com otsikoituna  "Ketterät kokeilut: 6Aika kasvun ekosysteemit”.

    Logot FIN 6Aika Vipuvoimaa EU EU lippu Uudenmaan liitto

    Takaisin ylös